Venäjä vastasi USA:n ohjuskilpeen ohjuskokeella
28.8.2008, 18.03 (päivitetty 18.06)
Venäjä on ilmoittanut tehneensä onnistuneen kokeen mannertenvälisellä ohjuksella. Armeijan mukaan testattua ohjustyyppiä on entistä vaikeampi havaita tutkassa.
Ohjus laukaistiin Plesetskin koealueelta Arkangelista kuuden tuhannen kilometrin päähän Kamtshatkan niemimaalle.
Testattu ohjus oli tyyppiä Topol RS-12M, joka otettiin alunperin käyttöön jo 1980-luvulla. Venäjän armeija on kuitenkin vuosien varrella kehittänyt siitä uusia versioita, jotta ohjuspuolustusjärjestelmien olisi vaikeampi torjua se.
Venäjä ei hyväksy Yhdysvaltain aikeita tuoda ohjuskilpensä osia Puolaan ja Tshekkiin. Yhdysvallat on perustellut ohjuskilpeä Iranin uhalla.
STT
Viikon varrelta
Miljonäärien kokaiinijuttu: kovat syytteet seitsemälle miehelle
2.12.2008Syyttäjä hakee useita ehdottomia vankeusrangaistuksia miljonäärijohtajien kokaiinijutussa. Suurin osa epäillyistä miehistä on erittäin varakkaita. Heillä on asuntoja muun muassa Helsingin Eirassa sekä Espoon Westendissä. Jutun päätekijänä pidettävä 47-vuotias mies oli muutama vuosi sitten Suomen suurituloisimpien listalla 200 rikkaimman joukossa.
Mieskansanedustajat: Linnan juhliin ilman kalsareita!
2.12.2008Bangkokin mellakat: Mielenosoittajat vetäytyvät, oikeus määräsi pääministerin politiikkakieltoon
2.12.2008Ilmastonmuutos: ”Suomen ilmastostrategiasta puuttuu usko uusiutuvaan energiaan”
2.12.2008Barack Obama valitsi Hillary Clintonin: ”Hänellä on täysi luottamukseni”
1.12.2008
- Wikipedia:
- RT-23 Molodets, RT-20
Lisää uutisia
- Medvedevin turvallisuusaloite hämmensi Nato-kokousta 2.12.2008, 23.54
- Naton sotalaivat pelastivat viisi alusta merirosvoilta 2.12.2008, 21.42
- EU ja Venäjä keskustelevat uudesta sopimuksesta 2.12.2008, 19.54
- Nato-maat haluavat lämmitellä suhteita Venäjään 2.12.2008, 19.49
- Kaksi pidätettiin Italiassa terrorismista epäiltynä 2.12.2008, 19.11
- Finnair aloittaa reittilennot Thaimaahan huomenna 2.12.2008, 18.07 (päivitetty 18.52)
- Irakin Kemikaali-Ali sai jo toisen kuolemantuomion 2.12.2008, 12.43
- Intia: Pakistanin luovutettava terroristiepäiltyjä 2.12.2008, 09.41 (päivitetty 11.28)
- BBC: Bush katuu Irakin tiedusteluharhaa 2.12.2008, 07.57 (päivitetty 09.54)
