Shevardnadze arvostelee Venäjän tunnustusta
28.8.2008, 07.42 (päivitetty 14.45)
Georgian entisen presidentin Eduard Shevardnadzen mukaan Venäjä joutuu vielä katumaan päätöstään tunnustaa Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyys.
Shevardnadze sanoi japanilaisen Asahi Shimbun -sanomalehden haastattelussa, että Kremlin päätös rohkaisee Venäjän sisäisiä separatistisia liikkeitä.
- Tämä johtaa keskusteluihin Tshetshenian ja Dagestanin itsenäisyydestä, Shevardnadze varoitti.
Shevardnadze kertoi myös kannattavansa Yhdysvaltain kongressiedustajien ehdotusta Sotshin talviolympialaisten boikotoinnista. Hänen mukaansa boikottiin on aihetta ”enemmän kuin koskaan”.
Shevardnadze oli Georgian presidentti vuosina 1995-2003. Hänet pakotettiin eroamaan virasta niin sanotussa ruusuvallankumouksessa.
Neuvostoliitossa Shevardnadze toimi ulkoministerinä Mihail Gorbatshovin aikana.
Venäjä ei onnistunut tänään saamaan Kiinan ja Keski-Aasian maiden varauksetonta tukea toimilleen Georgiassa.
Tadzhikistanin pääkaupungissa Dushanbessa koolla olleet Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) osallistujamaat ilmaisivat olevansa syvästi huolissaan ”Etelä-Ossetiaan liittyvistä” jännitteistä.
STT
Viikon varrelta
Miljonäärien kokaiinijuttu: kovat syytteet seitsemälle miehelle
2.12.2008Syyttäjä hakee useita ehdottomia vankeusrangaistuksia miljonäärijohtajien kokaiinijutussa. Suurin osa epäillyistä miehistä on erittäin varakkaita. Heillä on asuntoja muun muassa Helsingin Eirassa sekä Espoon Westendissä. Jutun päätekijänä pidettävä 47-vuotias mies oli muutama vuosi sitten Suomen suurituloisimpien listalla 200 rikkaimman joukossa.
Mieskansanedustajat: Linnan juhliin ilman kalsareita!
2.12.2008Bangkokin mellakat: Mielenosoittajat vetäytyvät, oikeus määräsi pääministerin politiikkakieltoon
2.12.2008Ilmastonmuutos: ”Suomen ilmastostrategiasta puuttuu usko uusiutuvaan energiaan”
2.12.2008Barack Obama valitsi Hillary Clintonin: ”Hänellä on täysi luottamukseni”
1.12.2008
- Wikipedia:
- Zviad Gamsakhurdia, Georgian presidentti
Lisää uutisia
- Medvedevin turvallisuusaloite hämmensi Nato-kokousta 2.12.2008, 23.54
- Naton sotalaivat pelastivat viisi alusta merirosvoilta 2.12.2008, 21.42
- EU ja Venäjä keskustelevat uudesta sopimuksesta 2.12.2008, 19.54
- Nato-maat haluavat lämmitellä suhteita Venäjään 2.12.2008, 19.49
- Kaksi pidätettiin Italiassa terrorismista epäiltynä 2.12.2008, 19.11
- Finnair aloittaa reittilennot Thaimaahan huomenna 2.12.2008, 18.07 (päivitetty 18.52)
- Irakin Kemikaali-Ali sai jo toisen kuolemantuomion 2.12.2008, 12.43
- Intia: Pakistanin luovutettava terroristiepäiltyjä 2.12.2008, 09.41 (päivitetty 11.28)
- BBC: Bush katuu Irakin tiedusteluharhaa 2.12.2008, 07.57 (päivitetty 09.54)
