EU hyväksyy Kanadassa kielletyn kemikaalin
24.7.2008, 16.39 (päivitetty 16.40)
Euroopan unionin terveysviranomaiset eivät näe tarpeelliseksi kieltää bisfenoli A -nimistä kemikaalia, joka keväällä kiellettiin Kanadassa. EU:n elintarviketurvallisuusviraston (EFSA) antamassa lausunnossa sanotaan, että bisfenoli liukenee ihmisen aineenvaihduntaan nopeasti. EFSAn tutkijoiden mukaan se myös häviää aineenvaihdunnasta nopeasti, myös aivan pienillä vauvoilla.
Bisfenoli A:sta eli BPA:sta voi tehdä polykarbonaattimuovia. Sitä on muovituotteissa, kuten lasten tuttipulloissa ja muovisissa ruokapakkauksissa. Bisfenolin on todettu vaikuttavan hormonitoimintaan ja immuunijärjestelmään. Viimeaikaiset tutkimustulokset osoittavat, että kemikaali vaikuttaa paljon pienemmissä pitoisuuksissa kuin aiemmin luultiin.
Kanadan terveysviranomaiset kielsivät viime huhtikuussa bisfenolia sisältävien tuttipullojen markkinoinnin ja maahantuonnin.
STT
Viikon varrelta
Miljonäärien kokaiinijuttu: kovat syytteet seitsemälle miehelle
2.12.2008Syyttäjä hakee useita ehdottomia vankeusrangaistuksia miljonäärijohtajien kokaiinijutussa. Suurin osa epäillyistä miehistä on erittäin varakkaita. Heillä on asuntoja muun muassa Helsingin Eirassa sekä Espoon Westendissä. Jutun päätekijänä pidettävä 47-vuotias mies oli muutama vuosi sitten Suomen suurituloisimpien listalla 200 rikkaimman joukossa.
Mieskansanedustajat: Linnan juhliin ilman kalsareita!
2.12.2008Bangkokin mellakat: Mielenosoittajat vetäytyvät, oikeus määräsi pääministerin politiikkakieltoon
2.12.2008Ilmastonmuutos: ”Suomen ilmastostrategiasta puuttuu usko uusiutuvaan energiaan”
2.12.2008Barack Obama valitsi Hillary Clintonin: ”Hänellä on täysi luottamukseni”
1.12.2008
- Wikipedia:
- Vinyylikloridi, Di(2-etyyliheksyyli)ftalaatti
Lisää uutisia
- Medvedevin turvallisuusaloite hämmensi Nato-kokousta 2.12.2008, 23.54
- Naton sotalaivat pelastivat viisi alusta merirosvoilta 2.12.2008, 21.42
- EU ja Venäjä keskustelevat uudesta sopimuksesta 2.12.2008, 19.54
- Nato-maat haluavat lämmitellä suhteita Venäjään 2.12.2008, 19.49
- Kaksi pidätettiin Italiassa terrorismista epäiltynä 2.12.2008, 19.11
- Finnair aloittaa reittilennot Thaimaahan huomenna 2.12.2008, 18.07 (päivitetty 18.52)
- Irakin Kemikaali-Ali sai jo toisen kuolemantuomion 2.12.2008, 12.43
- Intia: Pakistanin luovutettava terroristiepäiltyjä 2.12.2008, 09.41 (päivitetty 11.28)
- BBC: Bush katuu Irakin tiedusteluharhaa 2.12.2008, 07.57 (päivitetty 09.54)
