Plaza

Stadion

Urheiluhevosen ruokintamysteeri

31.7.2008
Heidi

Viime viikon lopulla järjestettiin Ypäjällä kansainvälinen ruokintakonferenssi, aiheena urheiluhevosen ruokinta. Ainakin esitelmien otsikoiden perusteella tarjolla oli vinkkejä päivän polttaviin kysymyksiin, sillä harva asia on sellaisen mutuilun kohteena, kuin hevosten ravitsemus.

Proteiinien tarve, vitamiinien ja kivennäisaineiden tarve, työn rasittavuuden arviointi, ravinnon lähteet, ruokintastrategiat ja nuorten treenattavien hevosten ruokinta. Siinä ne aiheet, joita allekirjoittanut olisi jaksanut istua kuuntelemassa. Ruoansulatuksen fysiologiaakin ehkä hetken verran, samoin kuin lämmönsäätelyä.

Onneksi tällaiset konferenssit ovat sen hintaisia, ettei muiden kuin alan ammattilaisten tarvitse edes pohtia osallistumista. 200 euroa päivän tiedepaukusta (3 pv 500 €) on aika paljon. Tosin ehkä perustellusti, sillä tuskinpa paikanpäälle hirveästi innokkaita alan harrastajia kaipailtiinkaan.

Tutkittua tietoa talleille

Jään siis odottelemaan tulevaa Pro Hevonen- lehteä, jossa toivottavasti referoidaan koko tapahtuman anti ja mieluiten vieläpä selkokielisenä niin, että Taina Tavallinenkin jaksaa lukea artikkelit läpi. Esitelmien tiivistelmät ovat jo luettavissa.

Kun kuuntelee mitä tänä päivänä täysin pullapollen virkaa toimittaville hevosille syötetään, niin tajuaa millainen tiedotuksellinen aukko hevosten ravitsemuksellisissa tarpeissa on. Harva omistaja tajuaa, että hyvää hyvyyttään saattaa yliruokkia hevosensa täysin pieleen. Seurauksena on ylipainoa, ylivireyttä, iho-ongelmia ja jopa muutoksia luustossa.

Aivan kuten nykynuoret ovat pullamössösukupolvea, ovat nykyhevosetkin ylipainoisia ja aliliikunnallisia. Pullamössöhevonen syö ulkomaista pikaeinestä ja seisoo 23 tuntia karsinassa. Työnteon virkaa toimittaa tunnin hölköttely maneesissa. Tämänkin konferenssin anti on suunnattu urheiluhevosille, mutta voin hyvin kuvitella, että Pokun elektrolyyttitarve päivitetään heti, kun näiden esitelmien anti on luettu.

Heidi

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
Minä olen tuota tellkaria katsellut ja ihmetellyt (17.11.2008, Ajassa)
muuaihe (08.11.2008, Ellit, ihmissuhteet)
ravintoaineet? (24.09.2008, Ellit, liikunta ja terveys)
Ravitsemustutkija (17.08.2008, Ellit, liikunta ja terveys)
Ravintoterapeutti-kokemuksia? (06.08.2008, Ellit, liikunta ja terveys)
1.

Viime Hevosurheilussa nro 62 / 2008 oli mielestäni hyvä kirjoitus Ewen-kongressista.

Tämän jutun kommentointi on suljettu.

Takaisin ylös