Kaikki tietävät, että menestyvät urheilijat käyttävät apunaan mentaaliharjoittelua. Ennen kisasuoritusta käydään koko suoritus läpi pala palalta. Jokainen este tai kouluratsastusliike ratsastetaan mielikuvien avulla täydellisen onnistuneesti. Harva sen sijaan arvaa, että myös me ei-niin-menestyvät ratsukot turvaamme mielikuvitusharjoitteluun.

Vanha Veli Ponteva on perinteisesti ollut kouluradoilla täysin arvaamaton. Sen käytös valkoisten aitojen sisällä voidaan jakaa ’yleensä’ ja ’joskus’ osioihin.

Yleensä Veli Ponteva

- ei liiku peräänannossa. Kun niin käy, kannattaa samantien luovuttaa ja yrittää vain hymyillä sitäkin enemmän. Aikuiskouluratsastuksen tulee ainakin olla iloista. Se, että yrittää epätoivoisesti jokaisessa kulmassa ja kaarteessa hulluna sahata ja kiskoa hevosta suustaan, ei herätä positiivisia mielleyhtymiä kenessäkään.

- ei liiku suorassa. Sitäkään ei kannata hirveän aktiivisesti alkaa korjata. Pienet passiiviset muutokset omassa istunnassa voivat auttaa, mutta johtavat myös aivan yhtä todennäköisesti laukanvaihtoon samantien.

- ei reagoi apuihin. Paitsi silloin, kun se reagoi, jolloin se pidättäessä viskaisee päänsä ylös ja peruuttaa näyttävästi päin aitaa. Eteenpäinajavat avut johtavat joko pukittamiseen tai kiitolaukkaan, tai ehkä vain napakkaan sivupotkuun.

Joskus Veli Ponteva

- ei liiku mihinkään ja sillä ratsastaminen on kuin tervassa meloisi. Silloin koulurata tuntuu kestävän ikuisuuden ja jokainen liike vain lisää tuskaa.

- taas viipottaa menemään pää kolmantena jalkana, mutta se on vain hyvä, sillä silloin kärsimys on ainakin ohi melko nopeasti. Sitäpaitsi reipas hevonen on aina jollain lailla hauska. Ainakin hauskempi kuin patalaiska.

- yhtäkkiä kulkee peräänannossa, suorassa ja juuri sopivassa tempossa. Silloin se reagoi apuihin ja sitä ratsastaessaan luulee, että kyseessä on joku äkillinen omien taitojen karttuminen. Hetken saattaa jopa luulla oppineensa vihdoinkin ratsastamaan, ja sitä huomaa ihmettelevänsä, miksei aina ratsasta näin.

Tänään me emme liiku tahmeasti

Kisoja edeltävänä iltana käyn yleensä mielessäni läpi tulevan kisapäivän radan. Aivan kuten Kyra Kyrklund, käyn pitkäkseni, ja kuvittelen itseni hevosen selkään. Ratsastustaktiikkani vaihtelee hieman sen mukaan millainen Ponteva on ollut edellisissä kisoissaan. Niinpä tällä kertaa visualisoinnissani kaikki sujui supertäydellisesti ja lisäksi ratsastin koko ajan voimakkaasti eteen. ”Täyttä kaasua eteenpäin!” kuului mielikuvaohjeeni.

Ja kas. Radalla huomasin, että olin tainnut valita väärän avainlauseen, sillä siinä läähättäessäni kirjaimelta toiselle, havaitsin Veli Pontevankin päristelevän kuin maastoradalla konsanaan. ”Vielä yksi kirjain!”, me huudahdimme korvat hörössä. Ennätysvauhtia oli rata suoritettu.

Tuomareiden mielestä temponi oli lievästi sanottuna kiireinen. Ja laukassakin hevonen kuulema karkasi alta. Vaikka kyllä minä pysyin kyydissä! Koska olimme säädyllisen tempon lisäksi unohtaneet kotiin myös peräänannon, oli vaikutelma ilmeisen ”aikuisratsastajamainen” ja saimme loppukommentteihin jokaisen ponitytön toivelauseen: ”Kaunis ratsu”. Kyllä kannatti laittaa häntäkin letille!

Kuvassa Pontevan ystävä Tallin Prinssi tekemässä omaa mentaaliharjoitustaan.

Heidi

Lähetä linkki sähköpostilla