Plaza

Stadion

Hevosten kuljettaminen on vaarallista

27.8.2008
Heidi

Hevosten kuljettaminen on niin arkista touhua, että harvalle tulee mieleen, ettei se ole aivan vaaraa vailla. Kun on kaksitoista vuotta hinannut perässään samaa hevostraileria ulkomaita myöten, ilman mitään ongelmia, tekee sydän pari ylimääräistä hypähdystä, kun takaa kuuluu rytinää ja taustapeilistä näkyy ulospäin pullistunut trailerin seinä.

Tulipahan taas todettua, että hätätilanteissa oma apu on paras apu. Hätäkeskusta ei kiinnostanut traileriin jumittunut hevonen. Numerotiedustelusta sai paikallisen päivystävän eläinlääkärin numeron, mikä tietenkin johti vain nauhoitettuun tiedotteeseen, jossa lueteltiin epäselvästi joku kännykkänumero.

Milloinkohan näihin eläinlääkärin tiedotenauhoihin saisi sellaisen ”Jos sinulla on hätä ja haluat, että puhelu siirtyy suoraan päivystäjälle, niin paina ykköstä”- toiminnon. Hätätilanteessa yleensä ei ole tarjolla kynää ja paperia, sikäli kun nauhoitteen viestistä saa edes tolkkua. Ja vaikka normaalitilanteessa pystyisikin muistamaan jonkun 050-123 4567 numeron, niin silloin kun toisessa kädessä on vahingoittunut hevonen, ei lyhytmuisti oikein pelaa. Pisteet tällä kertaa kuitenkin numerotiedustelun tädille, joka suostui soittamaan ja kuuntelemaan tiedotenauhan, ja yhdisti sitten suoraan päivystäjälle.

Varaudu pahimpaan

Satulahuoneen tallin traikku oli uusi kaksitoista vuotta sitten. Enää se ei käy uuden karheasta, vaikka siinä onkin edelleen aivan ylivoimaisen mainioita ominaisuuksia. Olenkin katsellut uudempia ”sillä silmällä”. Niitä saa nykyään melkoisen edullisesti, paljon halvemmalla, kuin mitä silloin kaksitoista vuotta sitten.

Veijaripoika on matkustanut traikussa koko ikänsä eli neljä vuotta. Itsevarmaan tyyliin se on aina mekastanut, jos se on ollut reissussa yksin. Mutta koskaan ei ole tullut mieleen, että jotain kävisi oikeasti. Jälkikäteen on vaikea arvioida mitä tapahtui, mutta jonkin sortin kuperkeikan melkoisen isokokoinen kaveri on traikussa tehnyt, kun etuikkuna pulpahti sisään ja sivuseinää tukeva yläpalkki vääntyi.

Pelastusoperaatio ”Mullikka”

Kun trailerin sivuseinä näkyi peilissä pullistuneena, puhkesi vetoautossa jonkin sortin paniikki. Hevosmaailma on täynnä kertomuksia hevosista joilta on mennyt jalka traikun seinästä läpi. Toinen ajatus oli, että koko hevonen muljahtaa maantielle, jolloin myös ihmishenget ovat vaarassa. Kapealle ja vilkkaasti liikennöidylle tielle ei voinut ajatellakaan pysähtyvänsä, mutta onneksi lähistöllä oli reilun kokoinen tyhjä parkkialue, jossa pelastusoperaatio ”Mullikka” saattoi alkaa.

Ensin piti tarkistaa missä asennossa mullikka on kopissa sisällä, sillä sitä ei enää näkynyt seisaallaan. Kurkistus hajonneesta yläikkunasta paljasti, että se makasi etupuomien alla pää kiinni etuovessa. Pienen toimintasuunnitelman laatimistauon (ja tuloksettomien hätäkeskuspuhelujen) jälkeen alkoi trailerin purku osiin.

Satulahuoneen traikussa on muutamia mukavia erikoisominaisuuksia. Siinä on etupurkuluukku, josta pääsee myös sisään, mikä oli hyvä, sillä varsinaista etuoveahan ei voinut avata, ettei pää muljahtaisi pihalle. Trailerin kaikki sisäpuomit, väliseinän ja keskitolpan saa irroitettua sekä ulkopuolelta, että sisäpuolelta. Paitsi, että ulkopuolen irroitusmekanismia on viimeksi testattu ehkä kymmenen vuotta sitten ja se oli täysin jämähtänyt. Mutta sisäpuolelta pala kerrallaan purkamalla päästiin siihen tilaan, että voitiin edes ajatella pyytää hevosta nousemaan ylös.

Oppia kantapään kautta ikä kaikki

Ja kas. Mullikoiden tyyliin se nousi jaloilleen ja käveli nätisti etupurkua pitkin ulos. Paikalle saapunut eläinlääkäri totesi, että kipulääkitys, pari tikkiä ja silmätipat ovat tarpeen, muuten nuori mies näytti olevan ok. Kotimatkaa varten saatiin rauhoitusainetta, sillä tohtori epäili meneekö otus enää lähellekään kuljetusvälineitä. Toisin kävi. Kotikyydin mukana tuli matkaseuraksi Ruuna Reipas, jonka viereen veijaripoika kipusi helpottuneena. Pikkuisessa tuiterissa loppumatka sujuikin hyvin rauhallisissa merkeissä. Saa nähdä oppiko se tästä, ettei riehuminen kannata.

Trailerin osalta tuli taas todettua, ettei hevosen vastuuvakuutus korvaa mitään trailereille sattuvaa, ellei hevonen juokse irrallaan sinne sisään tai sitä päin. Trailerit pitää vakuuttaa tällaisten vahinkojen varalta ihan erikseen. Jatkossa aion myöskin tarkastella uusia trailereita aivan uusin silmin. Sivuseinien vanerin tulee olla superpaksua, ja vahvistuksia ja turvakaaria runsaasti. Myös sisätilan kaikkien osien purettavuus nousi aivan uuteen arvoon. Hevosten kanssa liikuttaessa pitää aina varautua pahimpaan.

Heidi

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
Minä olen tuota tellkaria katsellut ja ihmetellyt (17.11.2008, Ajassa)
muuaihe (08.11.2008, Ellit, ihmissuhteet)
Hevosella kaatuminen (08.10.2008, Ellit, Kristallipallo)
Eläinlääkärit Tampereen alueella (05.10.2008, Ellit, koti)
MISSÄ VIKA ? (08.06.2008, Moottori)

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös