Plaza

Stadion

Ajo-talli hyvistä asemista Misanoon

28.8.2008, 12.35

Mestaruutta tavoitteleva suomalaistalli Ajo Motorsport lähtee hyvistä asetelmista viikonvaihteessa Misanon radalla ajettavaan ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan San Marinon osakilpailuun. Tiimin ranskalainen Derbi-kuljettaja Mike Di Meglio johtaa 125-kuutioisten luokan sarjaa komeasti 44 pisteellä, kun kaudesta on jäljellä vielä kuusi kisaa.

- Pisteitä on kuitenkin jaossa vielä niin paljon, että liikaan varmisteluun ei ole varaa. Homma ei välttämättä toimi varmistellen, mutta toisaalta järjen käyttö on sekin sallittua kisan aikana, korostaa myös taktisesti mestarin mittoihin kuluvalla kaudella kasvanut Di Meglio, 20.

Tallipäällikkö Aki Ajo liikkuu täsmälleen samoilla linjoilla kauden kaikissa osakilpailuissa vauhdikkaan varmasti pisteille yltäneen Di Meglion kanssa. Tiimin ja sen ykköskuljettajan tiivis yhteistyö on toiminut saumattomasti radalla ja sen ulkopuolella.

- Tässä tilanteessa luotettavuus ja maaliintulo on tärkeintä. Lähtökohta työskentelyyn on silti edelleen aivan sama kuin aiemminkin, eli ajamme voitosta ja isoista pisteistä. Kilpailukyky ei saa kärsiä, vaikka panostammekin luotettavuuteen.

Tämä tietää samalla sitä, että Ajo Motorsport pelaa riskeittä Di Meglion RSA-pyörän kanssa, johon ei luvassa mullistavaa tekniikan osalta. Eikä ole toisaalta tarviskaan.

- Tietenkin tehtaalta tulee oikeastaan koko ajan päivitysosia, joita testaamme viikonvaihteen aikana etsiessämme toimivia kisasäätöjä, toteaa Ajo.

Kääpiövaltio San Marino palasi viime kaudella mukaan MotoGP-sarjaan. Misanon 4,2 kilometrin mittainen rata on kokenut sen jälkeen pieniä muutoksia, mutta sen perusluonne on säilynyt samana.

- Misanosta löytyy tiukempia ja terävämpiä mutkia moniin muihin ratoihin verrattuna, mutta on siellä nopeitakin osuuksia. Muutostöiden jälkeen muun muassa ensimmäistä shikaania seuraa nyt pitempi mutka. Di Meglio pitää tästä radasta, joka sopii hänen ajotyylilleen, kertoo Ajo.

Di Meglion tiimikaveri Dominique Aegerter, 17, ei hänkään hyppää San Marinon osalta suureen tuntemattomaan. Nuori sveitsiläinen kiersi jo viime kaudella Misanon syheröä rataa.

- Aegerterin osalta tavoitteenamme on ehjä viikonloppu ja sijoitus kymmenen nopeimman joukkoon, mihin hänellä on onnistuessaan täysin realistiset mahdollisuudet, vahvistaa Ajo.

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Sport Content Oy

Juttuja aiheesta
Talmacsi voittoon piikkiluokassa (31.08.2008, Urheilu)
Ajo Di Meglio tukevassa johdossa Brnoon (14.08.2008, Urheilu)
Casey Stonerille kolmas peräkkäinen voitto (13.07.2008, Urheilu)
Viidenneksi jäänyt Kallio jatkaa MM-pistejohdossa (18.05.2008, Urheilu)
Keskusteluja aiheesta
Ratamoottoripyöräilyä LIVE SuperSport, BrandsHatch (10.09.2008, Tv)
Muualta verkosta
Aki Ajo harkitsee tallinsa siirtämistä 250-kuutioisiin tai jopa MotoGP:hen (27.08.2008, HS Urheilu)
Wikipedia: Luettelo San Marinon kaupungeista, Giubilanti d'amore fraterno

Lisää uutisia

Takaisin ylös