Veikkausliigakatsaus: Sarjakärki Inter sivuaa ennätystä
21.8.2008
Inter on pelannut kauden alusta lähtien 17 ottelua ilman tappioita ja se sivuaa jo HJK:n kauden 2005 ennätystä. Samalla turkulaiset ovat repineet jälleen hieman enemmän hajurakoa mestaruustaistossa.
Inter voitti viime kierroksella kärkikamppailussa FC Lahden ja kasvatti sarjajohtonsa viiteen pisteeseen. Ottelukierroksia on kuitenkin paljon vielä jäljellä, joten mitään ei ole vielä ratkaistu. Interin vanavedessä on kolme joukkuetta, jotka pienen herpaantumisen jälkeen nousevat varmasti rinnalle, joten virheisiin ei ole varaa.
HJK nousi sarjakakkoseksi Lahden tappion myötä. Sinivalkoisten peli ei ole kuitenkaan täysin vakuuttanut viime oteluissa ja syksyyn jää vielä paljon parannettavaa, jos joukkue haluaa taistella tosissaan mestaruudesta.
Honka on Lahden kanssa jäänyt HJK:sta vain pisteen päähän ja nykyisellä kunnolla on varmasti viimeiseen asti mukana mitalitaistossa. Muutamat loukkaantumiset sotkevat kuitenkin hieman erinomaisesti toiminutta syöttöpeliä. Kuten edellisen kierroksen TPS-ottelu osoitti, niin vaikka vaihtopenkki on nuori, löytyy sieltä laatua.
FC Lahti koki pienen kolauksen, kun Inter voitti erittäin tasaisen kamppailun niukasti 1-0. Seuraavalla kierroksella vastaan asettuu TamU, joka täytyy hoitaa, jos joukkue mielii pysyä Interin tahdissa. Puolustuspään loukkaantumiset ovat hieman häirinneet peliä.
MyPa, Haka ja TPS vielä mukana taistelussa?
MyPa on sarjassa viidentenä kahdeksan pisteen päässä sarjakärki Interistä. edes mestaruushaaveet eivät ole vielä haudattu, sillä syksyllä usein sattuu ja tapahtuu. Mitaleille on matkaa kolme pistettä, joten senkin suhteen MyPa on hyvissä asemissa. Viimeaikaiset otteet eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet ja pelin täytyy parantua.
Haka puolestaan on jatkanut melko ailahtelevia otteita. Ajoittain joukkue ilmoittautui mukaan jo mestaruustaistoon, mutta ailahtelevat otteet ovat syöneet joukkueen iskukykyä. Toki valkeakoskelaiset ovat vain pisteen päässä MyPasta, mutta tiukkaa tekee mitaleille selviäminen.
TPS haki Tapiolasta yhden pisteen viime kierroksella yhdessä kauden parhaassa ottelussa. Joukkueen valmentaja Martti Kuusela on kuitenkin ihan oikeassa siinä, että tasapelit eivät riitä, vaan turkulaiset tarvitsevat voittoja. Loppukaudella on varmasti mukana mitalitaistossa, mutta nyt on pakko alkaa voittamaan.
TamU, RoPS ja VPS taistelevat keskikastissa
Pieniä heräämisen merkkejä osoittanut TamU taistelee keskikastin sijoituksista RoPS:n ja VPS:n kanssa. Tietysti pienet mahdollisuudet on vielä mukaan mitalitaisteluun, mutta se vaatisi lähes täydellisen loppukauden, mitä ei ainakaan näkemään perusteella ole tulossa. Ottaa varmasti tärkeitä pisteitä loppukaudella ja sitä kautta tuo oman lusikkansa soppaan mestaruustaistelussa.
RoPS:n peli on tällä hetkellä täysin sekaisin. Pahat loukkaantumiset sotkevat joukkueen kokoonpanoa, eikä tulokset ole olleet kovinkaan positiivisia. Kun lahjusepäilyt pakottivat vielä antamaan kenkää maalivahti Nickolay Pavlenkolle, tulee joukkueen ongelmat jatkumaan ainakin vähän aikaa. Pystyy kuitenkin parhaillaan yllättämään kenet tahansa. Tällä tahdilla saattaa kuitenkin löytää itsensä vielä putoamistaistelusta.
VPS on pelannut koko kauden vahvaan puolustuspeliin luottaen ja se näkyy hyökkäyspään tehoissa. Vain 11 tehtyä maalia tällä kaudella kertoo karua kieltään siitä, miten tämän kauden tasapeliautomaatti pelaa. onhan se kuitenkin tapa säilyttää sarjapaikka.
Putoamistaistelu kiihtyy
Jaro IFK ja KuPS taistelevat karsijan paikan korvilla. Jaro on kolme pistettä IFK:n ja KuPS:n edellä, mutta mikään ei ole varmaa, sillä varsinkin KuPS yllätti kaikki viime kierroksella voittamalla HJK:n. IFK puolestaan jatkaa rämpimistään, eikä kovinkaan suurta helpotusta ole luvassa. Ajoittain peli kulkee ihan ,mallikkaasti, mutta voittaminen on todella vaikeaa.
KooTeePee piristyi hetkeksi ja otti kauden avausvoittonsa. Siihen se kuitenkin jäi ja kohta viimeistään alkaa tuomio olemaan selvä. Nuori joukkue on pystynyt pelaamaan huomattavasti paremmin kuin alkukaudella, mutta loppukauden muutamat voitot eivät riitä enää sarjapaikkaan.
KS
- Keskusteluja aiheesta
- Tunnistatko logon? (jalkapallo) (24.03.2008, Urheilu)
- 1.
-
Perhana TAMU on ollut kyllä vaatimaton tällä kaudella. Hävettää oikein kun turkulaiset rökittävät liigaa mennen tullen..
Tämän jutun kommentointi on suljettu.