TamU isännöi keskiviikkona Artmediaa
30.7.2008
Tampere United kohtaa tänään Mestarien liigan toisen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa slovakialaisen Artmedian. TamU pääsee aloittamaan ottelut kotikentältään.
TamU selvitti tieltään ensimmäisessä osaottelussa pahan Buducnostin yhteismaalein 3-2. Nyt vastaan asettuu kuitenkin astetta kovempi joukkue, sillä Artmedia pelasi Mestarien liigan lohkovaiheessa kaudella 2005-2006. Menestys jäi vaatimattomaksi, mutta jo pelkkä pääsy lohkovaiheeseen kertoo joukkueen tasosta.
TamU ei ole täysin uudessa tilanteessa, sillä viime kaudella asetelma oli hyvin samanlainen. Silloin vastassa oli Mestarien liigassa pelannut Levski Sofia jonka TamU raivasi tieltään.
- Kaikki pohjautuu siihen, että meillä on joukkueessa paljon euro-kokemusta. Me olemme oppineet paljon pelaamalla paljon euro-pelejä, TamU:n kapteeni Mikko Kavén muistuttaa.
TamU joutuu lähtemään otteluun hieman siipirikkoisena, sillä joukkueen riveistä puuttuu varmuudella Tomi Petrescu ja myös Mathias Lindström saattaa joutua jättämään ottelun väliin. Kavén on kuitenkin luottavaisena.
- Keskiviikkona lähdemme erittäin hyvällä itseluottamuksella kohtaamaan Artmedian. Tunnelma joukkueessa on hyvä ja luottavainen, Kavén vakuuttaa.
TamU:n ja Artmedian välinen ottelu alkaa Ratinan stadionilla klo 19.00. Toinen osaottelu pelataan viikon päästä Bratislavassa. (SF)
- Juttuja aiheesta
- Valioliiga - tilastot (Urheilu)
- Eurocup - tilastot (Urheilu)
- Keskusteluja aiheesta
- Bratislava / Romania (26.09.2008, Matkalaukku)
- Karalahti Bratislavaan! (20.03.2008, Urheilu)
- Jalkapallo Mestarien liiga, neljännesvälierä Inter-Liverpool (11.03.2008, Tv)
- 1.
-
uskomatonta!!
Tämän jutun kommentointi on suljettu.