Viikon KHL-sitaatti
13.7.2008
Ripa
”Minun mielestäni ensimmäisen kierroksen varauksesta pitäisi maksaa 1.5 miljoonaa dollaria. Se on kohtuullinen summa.” – Aleksander Medvedev, KHL, Sport-Express -lehdessä.
Ripa
- 1.
-
Koko korvauskonsepti on aivan järjetön. Eihän mitkään muutkaan alat maksa jotain siirtokorvauksia yliopistoille tai muille koulutuspaikoille, kun ne uusia työntekijöitä hankkivat.
Kun joku pystyisi joskus oikein järjellä kertoa, mistä jonkinlainen oikeus näihin korvauksiin syntyy? Mihin se perustuu?
Selitykset kasvatustyöstä ja siihen kuluvasta rahasta ovat aivan turhia. Eurooppalaiset joukkueet ovat aivan samanlaisia yrityksiä kuin NHL-joukkueet.
Esimerkiksi suomalaisessa jääkiekossa 90% juniorikiekon kustannuksista tulee suoraan vanhempien kukkarosta. Liigajoukkueessa puolestaan on kysymys työsuhteesta, missä tiettyä korvausta vastaan annetaan tiettyjä palveluksia.
Miksei Färjestad maksanut Espoolle siirtokorvausta Arto Laatikaisesta? Koska se Bosmanin ansiosta moinen käytäntö on todettu laittomaksi.
NHL on tarjonnut korvauksia hyväntekeväisyytenä. Mitään pakkoa heillä ei ole ikinä ollut. Nyt eurooppalaiset seurat tulivat ahneeksi ja siirtosopimusta ei ole olemassa. Näin eurooppalaisilla seuroilla jäi muutama miljoona euroa saamatta.
- 2.
-
Nyt tulilinjalla on Filatovin signaus Columbusiin. Medvedevin mielestä pojalla on diili Moskovan tsaskaan ja ehkä siirto Ohioon on ohi?
Jos rysyt pystyy osoittamaan Filatovilla olevan allekirjoitetun sopimuksen, niin sitten sopimus NHL:ään pitää mitätöidä. Aivan kuten Radulovin sopimus Ufaan pitää mitätöidä.
Tietysti aina on mahdollisuus ostaa sopimus ulos molempien osapuolien hyväksymällä kompensaatiolla, mutta esimerkiksi Filatovin kohdalla se on erittäin vaikeaa, koska NHL-joukkueet eivät saa komissääri Bettmanin mahtikäskyn jälkeen näin toimia.
Jos Filatov ostaa itsensä ulos, kuten Frögren Ruotsissa, niin se on aina mahdollista, mutta voi olla, ettei hänen rahansa siihen riitä. Columbus ei pysty kulisseissa siirtämään Filatoville ”siirtorahaa”, koska se kaataa palkkakattojärjestelmän totaalisesti.
Hienoa, että NHL, IIHF, NHLPA ja KHL saivat kaiken siellä kokouksessaan kuntoon. Heh, heh.
- 3.
-
1.
Koko korvauskonsepti on aivan järjetön. Eihän mitkään muutkaan alat maksa jotain siirtokorvauksia yliopistoille tai muille koulutuspaikoille, kun ne uusia työntekijöitä hankkivat.
Kun joku pystyisi joskus oikein järjellä kertoa, mistä jonkinlainen oikeus näihin korvauksiin syntyy? Mihin se perustuu?
Selitykset kasvatustyöstä ja siihen kuluvasta rahasta ovat aivan turhia. Eurooppalaiset joukkueet ovat aivan samanlaisia yrityksiä kuin NHL-joukkueet.
Esimerkiksi suomalaisessa jääkiekossa 90% juniorikiekon kustannuksista tulee suoraan vanhempien kukkarosta. Liigajoukkueessa puolestaan on kysymys työsuhteesta, missä tiettyä korvausta vastaan annetaan tiettyjä palveluksia.
Miksei Färjestad maksanut Espoolle siirtokorvausta Arto Laatikaisesta? Koska se Bosmanin ansiosta moinen käytäntö on todettu laittomaksi.
NHL on tarjonnut korvauksia hyväntekeväisyytenä. Mitään pakkoa heillä ei ole ikinä ollut. Nyt eurooppalaiset seurat tulivat ahneeksi ja siirtosopimusta ei ole olemassa. Näin eurooppalaisilla seuroilla jäi muutama miljoona euroa saamatta.
13.7.2008 klo 19.59, Bowman (vierailija)<—————————- Siksi esim. Venäläiset joukkueet pyytävät korkeampia siirtokorvauksia esim. NHL:llältä, koska siellä junnut pelaavat ilmaiseksi ja saavat jopa jotain varusteita seuralta ilmaiseksi niin miksi heidän pitäisi antaa melkein ilmaiseksi kovalla työllä valmistettu nuori tähti pelaaja?
Tämän jutun kommentointi on suljettu.



