Oulunkylän Kiekkokerho vietti muutama vuosi sitten 30-vuotisjuhliaan. Tarkalleen sanottuna viisi vuotta sitten, eli nyt seuraa voi hyvällä omallatunnolla kutsua perinteikkääksi helsinkiläisseuraksi, kun se on jo pelaajien veteraani-iässä.

OKK:n ensimmäiset juniorit ovat siis nyt jo oldtimereita.

Jääkiekkomaailma on pieni, ja Suomen kaltaisessa pienessä maassa tietenkin hyvin pieni. Ei ihme, että minun kiekkourani käynnistyi Oulunkylän Kiekkokerhossa vuonna 1975. Olinhan sähäkkä koululainen Oulunkylän kansakoulussa ja oman kaupunginosan seurat, OKK, ja jalkapallossa Gnistan (perustettu 1924), olivat luonnolliset portit urheilun pariin.

Parhaat menovinkit löydät paikan päältä. Lennä lomalle ja seikkaile vasta perillä.

Ja kun talkoohenki oli voimissaan, ei ollut ihme eikä tavatonta, että minä seisoin joka torstai varusteet päällä Oulunkylän torilla odottamassa kyytiä Myllypuron jäähallille, taskussani ryppyinen seteli, joka piti antaa valmentajalle jäämaksuja varten.

On kuitenkin pieni ihme, että satuin aloittamaan jääkiekkoharrastukseni seurassa, jonka perusti isäni vanha lapsuudenkaveri Jorma “Jorkki” Turunen (ja että äitini oli mukana avustamassa paperitöissä), sillä kun Jorkki perusti OKK:n, me emme asuneet Oulunkylässä, eikä minulla ollut mitään hajua seuran taustasta, kun seurasin Pepe Packalenia ensimmäisiin harkkoihin. (Silloin ei puhuttu treeneistä).

Vaikka Jorkki ei itse pelannutkaan jääkiekkoa aktiivisesti enää OKK:n perustamisen aikoihin - hän oli kuitenkin silminnäkijän, eli isäni, mukaan nopea luistelija, jonka erikoisuus oli se, että hän osasi lämätä kummalta puolen tahansa - hän halusi kuitenkin auttaa alueen lapsia ja nuoria saamaan kasaan oman jääkiekkoseuran. OKK on - vaikka sitä ei ehkä dokumentoitu mihinkään - aina ollut olemassa nimenomaan lapsia varten.

Parturi Turunen oli Oulunkylässä paikallinen legenda ja hänen liikkeensä hermokeskus, jossa käytiin vaihtamassa kuulumiset ja vitsit vaikka hiuksia ei tarvinnutkaan leikata. Kun Jorkki sitten katkaisi jalkansa jäällä - jalka jäi railoon kiinni ja ukko kaatui - jääkiekkokin jäi ja tilalle tuli uusia harrastuksia ja menoja, niin että kun OKK juhli 30-vuotista taivaltaan, perustajaa ei saatu juhliin.

En tiedä, kuinka kovasti yritettiin.

Mutta Jorkkia se ei varmasti haitannut. OKK oli vain yksi hänen monista luomuksistaan, tehty joskus kauan sitten, koska sellaiselle oli tarvetta. Se toimi (aivan kuten hänen Turus-Ukko vieheensäkin ja 1970-luvun narutaulunsa) ja hyvä niin. Se riitti.

Nyt Jorkki on poissa.

Harvoin tulee ajateltua, että suurtenkin ajatusten ja liikkeiden takana on aina joku energinen ja hauska ihminen, joka ei kysele, pohdi turhia ja ihmettele - vaan tekee.

Jorkki teki ja hyvä niin. Kuka tietää, miten minulle ja Pepelle ja Jarille ja ”Opolle” ja Laitakareille ja Anderssonin Nikille ja muille olisi käynyt, jos emme olisi löytäneet OKK:ta.

Ripa

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla