Plaza

Stadion

Räikkönen auttaa Massaa tarvittaessa

28.8.2008, 12.01

Ferrarin tallijohtaja Stefano Domenicali kertoo Gazzetta dello Sportille, että Kimi Räikkönen tulee tarvittaessa auttamaan Felipe Massaa mestaruustaistelussa, mikäli sellainen on tarpeen. Domenicalin mukaan kuljettajien kanssa keskusteltiin asiasta jo ennen kauden alkua ja molemmat kertoivat olevansa valmiita antamaan toiselle apua, mikäli omat mahdollisuudet mestaruuteen ovat menneet.

- Katsotaan miten asiat kehittyvät loppukauden kisoissa, kertoo Domenicali ja antaa ymmärtää, etteivät tallimääräykset ole käytössä vielä toistaiseksi.

Samassa haastattelussa Domenicali kertoi, ettei kritiikki hetkauta Räikköstä ja hän uskoo Räikkösen parantavan otteita. Domenicalin mukaan Kimi haluaisi ajaa mutkiin aggressiivisemmin.

Massa on MM-sarjassa toisena kuusi pistettä kärkimiestä Lewis Hamiltonia jäljessä. Räikkönen on kolmantena eron Hamiltoniin ollessa 13 pistettä.

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Sport Content Oy

Juttuja aiheesta
Räikkönen: Tietysti olen hieman pettynyt (06.09.2008, Urheilu)
Räikkönen: Vähän oli tuuria mukana (03.08.2008, Urheilu)
Räikkönen: Ongelmista saatu selvyyttä (24.07.2008, Urheilu)
Räikkönen: Jatkopäätös myöhemmin (03.07.2008, Urheilu)
Räikkönen näkee asioissa positiivisiä puolia (28.06.2008, Urheilu)
Keskusteluja aiheesta
Pollrate+Vista 64 (17.11.2008, Muropaketti)
Laura Pausini kiittää Kimi Räikköstä (13.11.2008, Ajassa)
F1 2009 - Kausiennakko (13.11.2008, Muropaketti)
F1 2008 - Brasilian GP (30.10.2008, Muropaketti)
M/V: HIS HD3850 256MB (26.10.2008, Muropaketti)
Muualta verkosta
Lauda: Räikkönen ei pysty uusimaan mestaruuttaan (19.08.2008, Urheiluviikko)
Lauda: Räikkönen ei pysty uusimaan mestaruuttaan (19.08.2008, Urheiluviikko)
“Räikkönen menettänyt paljon pisteitä huonon onnen takia” (21.07.2008, Urheiluviikko)
“Räikkönen menettänyt paljon pisteitä huonon onnen takia” (19.07.2008, Urheiluviikko)
Formulalupaus: Räikkönen suosikki mestariksi (28.05.2008, Urheiluviikko)
Wikipedia: Jäämies, Ferrari F2007

Lisää uutisia

Takaisin ylös