Plaza

Zotacilta ylikellotuspaneeli näytönohjaimille

26.8.2008
klo 11.06

Zotac on julkaissut näytönohjaimille suunnatun ylikellotuspaneelin, jolla onnistuu grafiikkapiirin, Shaderien ja muistien kellotaajuuden nostamisen ohella myös tuulettimen kierrosnopeuden säätäminen. Nitroksi ristityssä paneelissa ohjaaminen tapahtuu kolmella näppäimellä ja näytöltä voi tarkkailla reaaliajassa esimerkiksi grafiikkapiirin lämpötilaa. Zotacin Nitro toimii yrityksen omien näytönohjainten kanssa ja se liitetään tietokoneeseen USB-kaapelilla.

”Nitrolla kuluttajamme voivat saada kaiken suorituskyvyn GeForce-näytönohjaimesta ilman, että he joutuvat painimaan kolmansien osapuolien toimimattomien ohjelmien kanssa. Ylikellottaminen ei ole ollut ikinä helpompaa.”, kommentoi Zotacin markkinointijohtaja Carsten Berger.

Zotac Nitro saapuu myyntiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa lokakuun loppuun mennessä ja vanhalla mantereella suositushinta tulee olemaan 89 euroa. Toistaiseksi ei ole tietoa, tuleeko Zotac lisäämään Nitron myös kalliimpien näytönohjainten oheismateriaalivalikoimaan.

Zotac Nitro ei ole kuitenkaan alallaan ensimmäinen yritys, sillä Abit tarjosi uGuru-paneelia ensimmäisen kerran jo vuosia sitten. uGuru ei kuitenkaan ikinä yleistynyt laajemmassa mittakaavassa, kuten ei myöskään ole yleistynyt Asuksen joidenkin näytönohjainten mukana toimittama vastaava OC Gear -paneeli.

Zotac, Lehdistötiedote

Fudzilla, Zotac preparing Nitro overclocking device

Ville Suvanto

Näetkö Nitron hyödylliseksi tuotteeksi?

Katso tilanne vastaamatta

1.

näyttää joltain vauvan itkuhälyttimeltä..

2.

syykin on selvä miksi ei aiemmin eikä varmaan nyt käy kaupaksi. Mielummin laittaa tuon 89€ parempaan näyttikseen niin ei tartte kellottaa :-)

”Entäs jos ostaa markkinoiden parhaan?”

3.

Sama lyödä taustalle RivaTuner ja seurailla G15 näppiste LCD näytöstä kelloja ja lämpöjä.. ilman tommosia mööpeleitä pöytää rumentamassa..

Maku kysymyksenä tottakai, mutta miksi nuo vermeet ei voi noudatella nykyste hi-end tuotteide muotoja/värejä, et sopis edes jotenki kuvaan / näyttäis arvokkaammalta? Vaikka sitten oranssi tosta mustaksi ja jalusta hopean harmaaksi sinisineen LCD näyttöineen.

oranssia+viininpunaista+valkoista=vomit

4.

”kolmansien osapuolien toimimattomien ohjelmien kanssa”
huoh mikkä paskat markkinapuheet. Muut ei toimi, tuo on ainut mikä toimii

5.

@4
Ehkä ne muut ei toimi juuri Zotacin näytönohjaimien kanssa.

6.

Tylsä ysymykseni kuuluu:

Miksi ihmeessä niitä kelloja ja lämpöjä pitää seurailla? Jos niitä pitää seurailla, on homma mennyt jo metsään. Oikein kellotettu ja jäähdytetty kone toimii vakaasti kesähelteillä ja talvipakkasilla, eikä lämpöjen katseleminen hyödytä ketään. Prossu kyllä osaa sulkea itsensä, jos jäähdytys menee esim. rikki.

Kellojen seuraamiseen ei myöskään ole järkiperusteita. Tai en ole keksinyt.

Toki tuolla voi myös nostella kelloja. Mutta itse en ole huomannut ilmaisten kellotusohjelmien toiminnassa pahempia puutteita. En maksaisi tuosta mitään.

7.

@6
Voihan se olla että korttiin on voinu yhtäkkiä tulla vaikka vika tuulettimeen ja pelissä alkaa esim artifactia tulemaan ruutuun, niin kiva nähdä paljonkos se GPU siel lämpöä puskee, vai onko vika muualla…

Tuo kellojen seuraus mahdollisuus varmaan liittyy tuohon, kun tuos voi samalla kellottaa lennosta korttia, onha se kiva nähdä paljo sitä napukkaa on räpyttänyt ^^

Zotacille joku vois ehottaa geforcen väristystä värkkeihin jotka liittyy vahvasti geforceihin. Luulee postikonttoriin istuneensa kun näkee tuon pöydällä…

8.

Itse ostin 120€ toisen näytön, jolla voi seurata näyttiksen, prossun, kiintolevyjen, emon tai minkä tahansa lämpöjä.. tai voihan siinä seurata vaikka irciä, leffaa, musiikkiohjelmaa. Valitettavasti siinä ei ole kolmea nappia, joilla voi muutella näytönohjaimen kelloja. Eipä sitä ole muutenkaan lennossa tarvinnut kellotella näyttistä.

9.

@6 Mielestäni lämpöjen seuraaminen on hyvinkin tärkeää. Jo pelkästään komponenttien pitkäikäisyyden takaamiseksi ei ole hyvä, että lämpötilat on tapillaan. Itse en myöskään halua, että koneen kaikki ropellit pyörivät maksiminopeudella pitäen hirveää mekkalaa jolloin on oleellista seurata lämpötiloja hyvän melu/teho suhteen saavuttamiseksi. Eipä se silloin varmaan haittaa jos lämpötilat ovat kovia jos ei korviahuumaava melu häiritse (näytönohjaimissa kun usein vielä coolerin nopeutta ohjataan gpu:n lämpötilasta) tai vaihtaa komponentteja kuin sukkia.
En kyllä mokomaa rotjaketta pöydälleni silti ostaisi, sillä saatavilla olevat ohjelmat toimivat erityisen hyvin.

10.

@9

Ei se mitään haittaa jos lämpötilat ovat korkeat, mutta pysyvät valmistajan speksien sisällä.Enemmän sille raudalle on haittaa jos ne lämpötilat sahaa idlen ja rasituksen vaihtuessa 40->90C .. suurempi lämpöliike –> kortti nopeammin sököksi.

Mutta joo, tuollaiseen yhden lisenssivalmistajan matolaatikkoon en koske. Voi niissä 3. osapuolen softissa olla bugeja, vaan ihan varmasti on tuossakin. Painimpahan sitten tuttujen bugien kanssa.

11.

joo nvidian korteilla ettii toimivat kellot ja sitte nibitorilla vetää uuden biosin sisään avot toimii eikä tarvii enää säädellä.

12.

@3

Nimenomaan. Itsellä G15 + Rivatuner ja G-napeilla onnistuu tuulettimien ja kellojen säätely. Turhaa? Ehkäpä..

13.

vois hesus mitä krääsää ne tekee.

14.

Liian kallis ja liian turha.
Ostaisin ehkä jos maksais joku 10-25e

15.

Ite ostaisin jos maksais 10€ ja kävis kaikkien valmistajien kaikkiin näyttiksiin.

16.

ei mene kaupaksi, nimenomaan hirveetä mainospropagandaa

17.

Oisha toi sinänsä ihan hauska, ainakun ostaa uuden näyttiksen niin iskee kaapista pölyttymästä tuon koneeseen kiinni, tweakkaa maksimikellot ja heittää takaisin kaappiin.

Pöydällä en tuota rumilusta pitäisi, johan tuo on kamalan kokoinenkin.

18.

Hinta sais olla korkeintaan 30€ ja design pitäis muuttaa kokonaan.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös