X58-testit pulkassa - MSI kosahti
21.11.2008
Ville

Muropaketin testilaboratoriossa on viime päivinä testattu ankarasti Intelin uuteen X58-piirisarjaan perustuvia emolevyjä. Testit on ajettu onnistuneesti läpi Asuksen Rampage II Extremellä ja P6T Deluxe/OC Palmilla sekä Gigabyten GA-EX58-UD5:llä. Artikkeli julkaistaan ensi viikon alussa.
Testeihin oli tarkoitus ottaa mukaan myös MSI:n Eclipse SLI -emolevy, mutta valitettavasti emolevy sanoi työsopimuksensa irti onnistuneelta näyttäneen BIOS-päivityksen jälkeen. MSI:n emolevyjen laatu on ollut aiemminkin puntaroitavana ja hyvin useasti ongelmalähteenä on ollut keskeneräinen BIOS. Tällä kertaa MSI:n emolevy jäi rannalle debug-näytön CPU Ini -merkinnän säestyksellä. Muropaketti paneutuu Eclipse SLIhin myöhemmin joulukuun puolella, kun testipenkkiin saada uusi toimiva versio.
Leffan katselua vessan seinältä
17.11.2008
Juha

Muropaketin toimitukseen saapui tänään testikappale 3M:n MPro110 -mikroprojektorista, josta myös uutisoitiin TaskuMurossa muutama päivä sitten. Kyseessä on siis akkukäyttöinen taskukokoinen videotykki, joka perustuu LED-tekniikkaan. Kompaktin laitteen voi kytkeä vaikkapa videoulostulolla varustettuun älypuhelimeen, jolloin esimerkiksi leffojen katselu onnistuu lähes missä vain. Kuinka absurdilta kuulostaisi esimerkiksi useamman kymmenen tuuman kokoinen kuva vessan vaalealla kaakeliseinällä? Projektori saatiin vasta juuri purettua paketistaan, mutta sitäkin tulemme varmasti koittamaan vielä alkaneen viikon aikana. 3M:n projektorista on luvassa lyhyt katsaus TaskuMuron puolella viikon loppupuoliskolla.
Murokaskadin päivitys LGA1366-kantaan
16.11.2008
Sampsa

Muropaketin testilabran kaskadikompressorijäähdytyksen höyrystimen kiinnityspalasta ei löydy reikiä Core i7 -prosessoreiden uudelle LGA1366-kannalle, joten askartelimme viime viikolla Kingpinin F1 Dragon EE -kuparikulhon kiinnityssapluunan hoitamaan homman.
Core i7-965: LN2-testejä 3DMark Vantagella
13.11.2008
Sampsa

Ajelin eilen ensimmäistä kertaa Muropaketin testilabrassa kunnollisia ylikellotustestejä Intelin uudella Core i7-965 -prosessorilla ja nestemäisellä typellä. LGA1366-kannan ympäristö eristettiin vessapaperilla ja Armaflex-eristemateriaalilla kuparista F1 EE -kulhoa varten.
Ensi kuussa Core i7 -yliannostus
30.10.2008
Sampsa

Intel on julkaisemassa marraskuussa uuden Nehalem-arkkitehtuurin ja siihen perustuvat Core i7 -työpöytäprosessorit. Muropaketissa on luvassa ensi kuun aikana kattavat katsaukset uusiin prosessoreihin ja X58-piirisarjaan perustuviin emolevyihin. Peli avataan Core i7 920 -testeillä, joissa uutuutta verrataan suurin piirtein samanhintaisiin Core 2 Quad Q9450- ja Core 2 Duo E8600-prosessoreihin. Toisessa artikkelissa katsastamme Asuksen, MSI:n ja Gigabyten X58-piirisarjaan perustuvat emolevyt. Myöhemmässä vaiheessa luvassa on vielä extreme-ylikellotustestejä malliston suorituskykyisimmällä Core i7 Extreme 965 -prosessorilla.
Core 2 Duo E8600 @ 6,3 GHz
23.10.2008
Sampsa

Saimme ratkaistua Muropaketin testilabran LN2-ongelman ja ratkaisevasta vihjeestä lähti eräälle aktiiviselle lukijallemme palkinnoksi ATI Radeon HD 4850 -näytönohjain. Heti ensitekijöiksi ajoin testejä 3,33 GHz:n kellotaajuudella toimivalla Core 2 Duo E8600 -prosessorilla, joka on tähän mennessä venynyt Muropaketin testilabran kaskadikompressorijäähdytyksellä noin kuuden gigahertsin kellotaajuudelle.

Testikokoonpano varustettiin Asuksen Rampage Extreme -emolevyllä ja ATI Radeon HD 4870 X2 -näytönohjaimella, joka ylikellotettiin 850/990 MHz:n kellotaajuuksille (GPU/muistit). Prosessorille sovitettiin Kingpinin valmistama F1 Extreme Edition -kuparikulho. Kylmäbugi havaittiin kulhon pohjan jäähtyessä alle -119 asteen, jolloin kokoonpano jämähti Windowsin työpöydälle. Kun E8600-prosessorille asetettiin biosista 1,975 voltin käyttöjännite ja kulhon pohja pidettiin noin -117 asteessa, 3D-testejä saatiin ajettua läpi noin 6,2 GHz:n ja SuperPi- ja Pifast-testit 6,3 GHz:n kellotaajuudella.
Tuloksia:
- SuperPi 1M: 7,360 sekuntia (6300 MHz)
- Pifast: 14,97 sekuntia (6280 MHz)
- Aquamark 3: 356034 (6230 MHz)
- 3DMark05: 39579 (6180 MHz)
Pikaisten LN2-testin myötä henkilökohtainen hwbot-projekti edistyi mukavasti ja tällä hetkellä pisteitä on kasassa 456.1, joka oikeuttaa 71. sijaan. Savottaa on vielä runsaasti ja kokonaan ajamatta on Aquamark 3, 3DMark03 ja 3DMark2001 SE kahdella näytönohjaimella, PCMark05 ja SuperPi 32M. Testailut jatkuvat viikonloppuna.
Elokuvissa: Max Payne
20.10.2008
Sampsa

Kävin viikonloppuna katsomassa suomalaisen Remedyn kehittämästä Max Payne -pelistä tehdyn elokuvan. Muistan 90-luvun lopulla odottaneeni peliä innolla. Netistä ladatuista videoista katseltiin kavereiden kanssa E3-pelimessuilla esiteltyjä trailereita ja ihasteltiin 3D-grafiikoita sekä innovatiivista bullet-time-ominaisuutta. Vuosi toisensa jälkeen E3-videot näyttivät paremmilta ja peli kehittyi kulisseissa. Odotus tuntui pitkältä ja pelin kehitykseen upposi lopulta neljä vuotta. Pärjäisikö se kuitenkaan ”pian julkaistavalle” Duke Nukem Foreverille? Miten se pyörisi Bitboysin uuden sukupolven Glaze3D-grafiikkapiirillä?
Omat ennakko-odotukset elokuvasta eivät olleet kovinkaan korkealla. Halusin nähdä, kuinka kyseinen peli on kääntynyt elokuvaksi. Max Paynen olen pelannut kerran läpi, kun se ilmestyi 2001 ja rehellisesti sanottuna en kovin yksityiskohtaisesti muista pelin juonta ja tapahtumien kulkua. Peli oli kuitenkin mielestäni hyvä, itseasiassa yksi parhaista, jonka olen jaksanut pelata läpi.
Elokuvan näkemisen jälkeen en tunne suurempaa tarvetta mollata sitä. Pelin tunnelma ja tapahtumapaikat oli saatu näyttämään erinomaisilta. Kylmä ja sateinen kaupunki sekä synkät kujat näyttivät elokuvassa vielä paremmalta kuin ennakkoon nähdyissä pressikuvissa. Pelin tunnelma välittyi katsojalle heti. En tarkkaan muistanut miltä Max Paynea pelissä näytellyt Sami Järvi näytti, mutta näin seitsemän vuoden jälkeen Mark Wahlberg tuntui sopivan rooliin hyvin. Muutenkin näyttelijäkaarti tuntui toimivan ja henkilövalinnat sopivan rooleihin (Mila Kunis, Beau Bridges, Amaury Nolasco). Uusi Bond-tyttö Olga Kurylenkokin vieraili ruudulla ennen Quantum of Solacen marraskuun ensi-iltaa. Bullet-time-ominaisuus ja sniper-efekti oli luonnollisesti ympätty mukaan, ei onneksi mitenkään liioitellusti. Maxin nahkatakki narisi ja iskuja tullessa sydämmen pulssi kiihtyi peliä mukaillen taustalla.
En ala elokuvan juonta tai muita leffa-arvosteluihin kuuluvia asioita selvittämään, sillä Plazalla julkaistava ja asioihin keskittyvä Kaista on jo oman arvionsa elokuvasta tehnyt. Myös eDomen vetäjä Jukka O. Kauppinen vieraili Remedyn järjestämässä kutsuvierasnäytöksessä ja VIP-bileissä. Kaista antoi elokuvalle 3/5 tähteä, Jukka puolestaan 2,5/5. Itse en oikein kummankaan mielipiteeseen elokuvasta täysin yhdy. Keskityin nauttimaan elokuvasta, enkä pelin yhtäläisyyksien vertailuun. En missään vaiheessa odottanut, että elokuva olisi 1:1 kopio pelistä. Mielestäni pelin juonta, tunnelmia ja tapahtumia oli kunnioitettu riittävästi ja jopa onnistuneesti. Elokuvan jälkeen olin tyytyväinen, että olin nähnyt sen, tilanne ei nimittäin ollut sama esimerkiksi Doomin tai Tomb Raiderin katsottuani. Mitään Suomi-viittauksia en jäänyt kaipaamaan, sillä Remedyllä tuskin oli hirveästi tekemistä elokuvan työstämisen kanssa. Eri asia tietysti, jos ohjaajana olisi toiminut Renny Harlin.

Elokuva jatkui vielä lopputekstien jälkeen lyhyellä kohtauksella ja enteili jatko-osaa: The Fall of Max Payne. Porissa sali oli kuitenkin jo tässä vaiheessa tyhjä, meikäläistä lukuunottamatta.
Asuksen ja Gigabyten huippuemolevyt vastakkain
15.10.2008
Sampsa

Ensi kuussa on luvassa joukko erittäin mielenkiintoisia artikkeleita, joista yhdessä katsastetaan tämänhetkiset Core 2 -prosessoreille suunnatut huippuunsa viritetyt ylikellotusemolevyt. Intelin X48-piirisarjaan perustuva Asuksen Rampage Extreme piti testata jo aiemmin, mutta ensimmäinen testikappale sanoi valitettavasti sopimuksensa irti ensimetreillä ja jouduimme odottelemaan uutta emolevyä testipenkkiin tovin. Gigabyte puolestaan toimitti testiin uuden P45-piirisarjaan perustuvan Ultra Durable 3 -ominaisuudella varustetun EP45-UD3P-mallin, jota yritys mainostaa vaatimattomasti: ”The World’s Best Overclocking Motherboard”. Emolevyjen menohaluja testataan Intelin uusimmalla 3,33 GHz:n kellotaajuudella toimivalla kaksiytimisellä Core 2 Duo E8600 -prosessorilla.
MuroPC valmis haasteisiin
8.10.2008
Sampsa

Muropaketin kasaama tee-se-itse MuroPC-kokoonpano on nyt kasattu ja testejä ajellaan parhaillaan. Käyttöjärjestelmäksi on valittu Windows Vistan 64-bittinen versio, sillä lukijaäänestyksen lopputulos oli sen hyväksi murskaava. Tarkoituksena on tulevaisuudessa päivittää MuroPC-kokoonpanoa vastaamaan muromiehen tarpeita hinta/laatu/teho-suhteeltaan järkevillä komponenteilla.

MuroPC ei missään nimessä edusta edullista halpamikroa, vaan komponentit on valittu toimituksen testaamista ja hyväksi toteamista osista. Testaamme vuoden aikana kymmeniä komponentteja, joten joukossa on väkisinkin hyviä ja huonoja tuotteita.
Ensimmäisessä artikkelissa keskitytään järjestelmän kasaamiseen, ylikellottamiseen ja virittelyyn sekä testituloksiin. Jatkossa luvassa on käyttäjien kommenttien huomioimista sekä vaihtoehtoisten komponenttien testaamista. Osat on valittu ja mitoitettu niin, että tulevaisuudessakin riittää laajennusvaraa.
- Intel Core 2 Duo E8500 (45 nm, 3,16 GHz)
- Noctua NH-C12P -jäähdytys
- Asus Maximus II Formula (P45, DDR2)
- 4 gigatavua A-Data Extreme Edition 1066+ DDR2 (5-5-5-18)
- Sapphire ATI Radeon HD 4870
- Samsung Spinpoint F1 640 GB (7200 RPM)
- BFG Tech LS-680 (680 W)
Komponenttien yhteenlaskettu hinta on tällä hetkellä noin 990 euroa, ilman koteloa, kaiuttimia, näyttöä, hiirtä, näppäimistöä ja optista asemaa. Näihin valintoihin emme toistaiseksi ota kantaa, kenties myöhemmässä vaiheessa.
Luvassa tutkintaa HDD:hen ja SSD:hen
28.9.2008
Ville

Muropaketin toimitus on testannut ahkerasti koko viikonlopun neljää HDD- ja yhtä SSD-asemaa, ja artikkeli aiheesta on luvassa ensi viikon alussa. Testipenkissä on kolme 3,5-tuuman kiintolevyä, joista Western Digitalin WD1001FALS edustaa vertailujoukon kapasiteettihirmua yhden teratavun tallennustilalla. Western Digitalin 500 gigatavun WD5000AAVS puolestaan on GreenPower-malliston edustaja ja on mukana myös Samsungin 500 gigatavun SpintPoint T166 (HD501LJ). 2,5-tuuman malleista suorituskykyistä antia puolustaa 300 gigatavun Raptor-tuoteperheen WD3000BLFS-malli ja mukana on myös yksi SSD-asema, OCZ:n 128 gigatavun Core-malliston edustaja.
Artikkelissa tullaan näkemään katsaus HDD- ja SSD-asemiin, tarkempaa tutkintaa jokaisesta asemasta sekä tehonkulutus-, lämpötila- ja tietenkin myös suorituskykymittauksia.
Nokia N96 hukan teillä
26.9.2008
Juha

Muropaketin toimitus vastaanotti eilen testikappaleen Nokian tuoreesta N96 -älypuhelimesta pikatestiä silmälläpitäen, mutta ennen paketin saapumista matkalla meinasi tapahtua kömmähdys, joka olisi saattanut jättää testiyksilön sille tielleen. Puhelin saapui nimittäin postitoimipaikkaan normaaliin tapaan ja lappukin kolahti postiluukusta normaalissa aikataulussa, mutta pakettia noudettaessa odotti ikävä yllätys: sitä ei löytynyt postin hyllyistä ja pidemmän etsiskelyn jälkeen selvisi, että se oli luovutettu vahingossa väärälle henkilölle. Kaikeksi onneksi paketti oli luovutettu erään tunnetun kauppaketjun edustajalle ja heidän pakettinsa lojui edelleen postin hyllyssä. Paketit saatiin siis vaihdettua oikeille omistajilleen vielä saman päivän aikana.
Puhelin on nyt ollut testikäytössä vuorokauden ajan ja ensituntumat on saatu jo muodostettua. Puhelin on kooltaan melko suuri ja muoviset kuoret tuntuvat tukevilta, mutteivät tarjoa erityistä laaduntuntua laitteen hintaluokka huomioiden. S60-käyttöliittymä on rakenteeltaan tuttu ja toimii varsin ripeästi muiden uusimpien N-sarjalaisten tapaan. Ominaisuuksia on lähes yltäkylläisesti - eniten ihastusta N96:sta testanneissa on herättänyt yllättävän sulavasti toimiva digi-TV-toiminto, jolla MTV3:n ja The Voicen lähetykset pyörivät suurimpien kaupunkien alueella.
N96:sta on luvassa pika-arvostelu TaskuMuroon parin lähiviikon sisällä. Tuolloin pureudutaan hieman tarkemmin Nokian uuden huippumallin ominaisuuksiin sekä kerrotaan käytännön käyttökokemuksista ja huomioista.
F1 EE -kuparikulho Core i7 -prosessoreille
17.9.2008
Sampsa

Muropaketin testipenkkiin hankittiin yhdysvaltalaiselta ylikellottajalta Kingpiniltä Dragon F1 Extreme Edition -kuparikulho prosessorin jäähdytykseen, joka on suunniteltu erityisesti nestemäisen typen (LN2 -196 astetta) kanssa käytettäväksi. Mukana toimitetut kiinnitystarvikkeet sopivat tämän vuoden lopulla julkaistaville Intelin Nehalem-arkkitehtuuriin perustuville LGA1366-kantaa käyttävillä Core i7 -prosessoreille, joita Muropaketti pääsee kokeilemaan ja ylikellottamaan jo pari parin viikon kuluttua. Artikkeli aiheesta luvassa luonnollisesti heti, kun salassapitovelvollisuus umpeutuu.

Saimme Muropaketin testipenkkiin tuoreeltaan uuden RV730-grafiikkapiiriin perustuvan ATI Radeon HD 4670 -näytönohjaimen, joka on varustettu DVI-liittimen lisäksi kahdella Displayport-näyttöliitännällä. 128-bittisen muistiväylän jatkona on gigahertsin kellotaajuudella toimivaa Hynixin valmistamaa GDDR3-muistia, piirilevyn ylänurkasta löytyy CrossFireX-valmius ja erillistä PCI Express -lisävirtaliitintä 59 wattia kuluttava näytönohjain ei tarvitse. AMD:n kuluttajaluokan tehokkaimman mallin suositushinta on 79 dollaria eli vaivaiset 56 euroa.
NVIDIAn leiristä testijonoon on saapunut MSI:n GeForce 9800 GT -näytönohjain, joka on varustettu yrityksen omalla lämpöputkilla varustetulla jäähdytysratkaisulla. Noin 140 euron hintainen näytönohjain on tehtaalla valmiiksi ylikellotettu, mutta konepellin alta löytyy pettymykseksi NVIDIAn toimesta uudelleennimetty GeForce 8800 GT -näytönohjain.
Katsastamme tämän parivaljakon todennäköisesti lokakuussa.
MuroPC:n osat kasassa
11.9.2008
Sampsa

Kirjottelimme elokuun lopulla toimituksen blogissa, että suunnittelemme suorituskykyisen Tee-se-itse MuroPC:n kasausta ja artikkelia aiheesta. Nyt projektissa on saatu haalittua komponentit kasaan ja seuraavaksi vuorossa on kasaaminen, käyttöjärjestelmän asennus ja ensitestit. Listalla on muun muassa 32-bittisen Vistan testaaminen kahden ja neljän gigatavun muistimäärällä. Otamme selvää kannattaako nykyisillä DDR2-muistien hinnoilla investoida 35 euroa enemmän ja hankkia kahden gigatavun sijaan neljä gigatavua, vaikka 32-bittinen käyttöjärjestelmä asettaakin rajoituksia. Prosessoritehoa on luvassa päälle 3,5 GHz ja DDR2-muisteja testaillaan pari settiä ja selvitetään, saadaanko ne toimimaan kuinka helposti DDR2-1200-nopeudella. Kuvasta voi päätellä jo paljon, joten ei vielä tässä vaiheessa sen enempää.
Päivitys: Kommenteissa on kovasti kyselty, miksi ei käytetä Windows Vistan 64-bittistä versiota. Henkilökohtaisesti en ole 64-bittiseen Vistaan juurikaan tutustunut, koska se ei ole omassa käytössäni emmekä ole nähneet tarpeelliseksi käyttää sitä Muropaketin testeissäkään. Käsittääkseni 64-bittisessä Vistassa ajetaan 32-bittisiä ohjelmia WOW64-ympäristössä, jossa Microsoftin dokumentin mukaan on seuraavanlainen rajoitus:
”The address space is limited to 2 GB by default, and 4 GB if /LARGEADDRESSAWARE is used. For more information, see Memory Limits for Windows Releases. ”
http://www.microsoft.com/whdc/system/platform/64bit/WoW64_bestprac.mspx
Tämän perusteella on melko sama asennetaanko koneeseen Vistan 32- tai 64-bittinen versio, sillä molemmissa on yhtä paljon muistia käytössä 32-bittisissä sovelluksissa. Käyttöjärjestelmän omissa tehtävissä 64-bittinen Vista osaa sitten käyttää koko muistia. Kommentteja, ajatuksia?
Loma ilman tietokonetta
11.9.2008
Sampsa

Nykypäivänä loma ilman tietokonetta saattaa olla yllättävän haastava operaatio. Hotellien auloista ja nettikahviloista tulee usein lähes huomaamatta tarkistettua sähköpostit ja muut ”välttämättömät” tapahtumat. Myös puhelimen avulla voi hätätilanteessa katsastaa jalkapallo-, jääkiekko- tai formulatulokset. Usein netistä on kuitenkin reissatessa korvaamaton apu, kun voi tarkistaa aikatauluja, hintoja ja muita tuntemattomaan ympäristöön liittyviä asioita.
Viime viikolla ajoimme paremman puoliskon kanssa Porista Rovaniemen kautta Kilpisjärvelle, jossa sai nauttia maisemista ja luonnosta täysin siemauksin, ilman teknologisia apuvälineitä. Saana-tunturia kiertäessä kännykkä ei enää löytänyt verkkoa, joten lähes täydellinen irtautuminen oli onnistunut. Täytyy melkein ottaa tavaksi.
Kannettavan testaus ilman laturia?
9.9.2008
Sampsa

Saimme pitkän odottelun jälkeen testipenkkiin Acerin Aspire One -miniläppärin. Alunperin 8,9-tuuman näytöllä, Intel Atom N270 -prosessorilla, kahdeksan gigatavun SSD-kiintolevyllä ja Linux-käyttöjärjestelmällä varustettuun laitteeseen oli tarkoitus tutustua jo elokuussa, mutta viivästyneen toimituksen takia jouduimme järjestelemään aikataulut uusiksi. Ulkoisesti kannettava näyttää ihan pätevältä, mutta ongelmat alkoivat, kun laite yritettiin käynnistää. Akku oli loppu ja pakkauksesta uupui verkkolaturi! Jäämme odottelemaan laturin toimitusta, jotta Aspire One saataisiin vihdoin päälle ja testit käyntiin. Onneksi testipenkistä löytyy runsaasti muita tuotteita, joten pieni takaisku vain viivästyttää katsausta Aspire One -miniläppäriin entisestään.
Tee-se-itse MuroPC tulossa
31.8.2008
Sampsa
Meiltä pyydetään usein vinkkejä PC-kokoonpanojen ostamiseen komponenttivalintojen muodossa. Valitettavasti emme ehdi aina vastaamaan yksittäisiin tapauksiin, joten olemme nyt kasaamassa tehokasta tee-se-itse MuroPC-kokoonpanoa, joka rakentuu toimituksen testaamista, toimiviksi todetuista ja hinta-laatusuhteeltaan hyvistä komponenteista. Tarkoituksena ei ole kasata edullista peruskäyttäjän markettimikroa, vaan suorituskykyinen, suhteellisen hiljainen ja hinnaltaan järkevä kokoonpano, josta löytyy myös hieman virittelyvaraa. Artikkelissa käydään läpi kokoonpanon kasausvaiheet sekä etsitään vakaat ja toimivat ylikellotusasetukset prosessorille, muisteille ja näytönohjaimelle. Luvassa BIOS-asetusten säätämistä sekä näytönohjaimen kellotaajuuksien ja tuuletinnopeuksien asettamiset 24/7-käyttöön. Artikkeliin on myös tarkoitus ajaa testituloksia sekä listata komponenttivaihtoehtoja vieläkin tehokkaammasta kokoonpanosta haaveileville. Kerro kommenteissa, mitä sinä haluaisit nähdä Muropaketin tee-se-itse MuroPC-artikkelissa? Konseptia aiotaan jatkossa päivittää tietyin väliajoin vastaamaan kiivaasti kehittyvää suorituskykytrendiä.
AMD:n Haukkakala saapui Torontosta
7.8.2008
Sampsa

AMD:n piirisarjaosastolla työskentelevä hyvä ystävämme Sami ”macci” Mäkinen lähetti testattavaksi pari AMD:n piirisarjoihin perustuvaa emolevyä, joista toinen on mielenkiintoinen Hawkfish-koodinimellinen (Haukkakala) referenssilankku. AMD:n väreillä varustettu Socket AM2+ -kantainen emolevy perustuu RD790-northbridgeen (790FX) ja SB750-southbridgeen. SB750-southbridgen erikoisuus on Phenom-prosessoreiden ylikellotusta edesauttava Advanced Clock Calibration -ominaisuus. SB750 kommunikoi suoraan prosessorin kanssa kuuden liitäntäpinnin välityksellä, jotka ovat aiemmin olleet käyttämättä.
AMD:n mukaan se pystyy näin konfiguroimaan tiettyjä prosessorin sisäisiä asetuksia SB750-oheislaitepiirin ja BIOS-päivityksen avulla, jotka mahdollistavat Phenom-prosessoreiden ylikellottamisen noin 100 - 300 MHz aikaisempaa korkeammalle. Testailemme Muropaketissa syyskuussa, kuinka paljon SB750-southbridgen avulla saadaan lisää potkua Phenom X4 9600- ja 9850 Black Edition prosessoreihin ja onko Phenomeita vaivannut kylmäbugi vielä ongelmana extreme-ylikellotuksia silmällä pitäen.
SLI-tuki harmittaa emolevyvalmistajia
7.8.2008
Sampsa
Juttelin Assembly Summer 2008 -tapahtumassa Asuksen emolevyinsinöörin kanssa, joka harmitteli avoimesti NVIDIAn politiikkaa SLI-tuen suhteen. NVIDIA ilmoitti hiljattain vapauttavansa SLI-tekniikan käytön Intelin X58-piirisarjaan perustuville emolevyille, mutta valmistajien täytyy ostaa sitä varten erillinen 30 dollarin hintainen nForce 200 -siltapiiri ja integroida se emolevyilleen. AMD puolestaan tarjoaa useamman näytönohjaimen CrossFireX-tuen Intelin piirisarjoissa emolevyvalmistajille ilman lisäkustannuksia.
Mitään teknistä ratkaisua nForce 200 -piiri ei tuo mukanaan, sillä kaikki nykyiset emolevyt, joiden ominaisuuksiin kuuluu kaksi PCI Express x16 -liitintä, tukevat fyysisesti SLI-tekniikkaa. NVIDIA on kuitenkin rajoittanut ajureissaan, että SLI ei toimi kuin NVIDIAn piirisarjoilla tai vaihtoehtoisesti emolevyillä, jotka on varustettu erillisellä nForce 200 -piirillä. Emolevyvalmistajille nForce 200 -piirin ostaminen tarkoittaa lisäkustannuksia ja kaiken huipuksi piiri toimii erittäin kuumana. Asus aikoo tarjota SLI-tuen ainoastaan huippukalliissa Republic of Gamers -emolevyissään, jotka on suunnattu himopelaajille ja ylikellottajille. Normaaleissa Asuksen X58-emolevyissä ei SLI-tukea tulla ainakaan alkuun näkemään. Myös muut emolevyvalmistajat tulevat hampaat irvessä noudattamaan samaa linjaa, joka valitettavasti näkyy kuluttajille huippuemolevyjen entistä korkeampana jälleenmyyntihintana.
Poika kotiin Hong Kongista
7.8.2008
Sampsa
Pahoittelut toimituksen blogin hiljaisesta parista viikosta. Ajankäyttö on mennyt lahjakkaasti Advanced Overclocking Championship 2008 -ylikellotuskilpailun valmistautumiseen, itse kilpailuun Hong Kongissa ja lentomatkoihin, tuliaiseksi tulleen flunssan sairastamiseen ja Assembly Summer 2008 -tapahtumassa vierailuun.
Hong Kongista saatiin kotiin vietäväksi ”poika” tai tarkemmin sanottuna pojan pikkuveli eli 5. sija ja $500 rahapalkinto. Dollarin heikon kurssin takia palkinnolla saa katettua matkakulut lentokentälle ja ruokailut paikan päällä, mutta kokemuksena AOCC 2008 oli hieno ja odotamme innolla seuraavaa koitosta. Tsekkaa yltä YouTube-video AOCC 2008:n palkintoseremoniasta. Team Finland -ylikellotusjoukkueen jäsen ja tiimikaverini Petri ”SF3D” Korhonen jatkoi Hong Kongista lähes suoraan kolmeksi päiväksi Assemblyyn, jossa he rikkoivat yhdessä Marcus ”Kinc” Hultinin kanssa 3DMark Vantagen maailmanennätykset jokaisessa presetissä.
Kirjoittelen juuri artikkelia AOCC 2008 -tapahtumasta, joka on luettavissa toivottavasti ensi viikon alussa. Sen jälkeen suuntana onkin Yhdysvallat ja Intel Developer Forum Fall 2008 -tapahtuma San Franciscossa. Sitä ennen on kuitenkin tarkoitus käydä kaverin luona San Diegossa ja kokeilemassa surffaamista Tyynen valtameren aalloilla. Kaverini uhkaili kuitenkin viikonloppureissulla Las Vegasiin, joten nähtäväksi eksytäänkö samalla reissulla vielä Nevadan autiomaan uhkapeliparatiisiin. IDF:stä mukaan tarttuu toivottavasti aimo annos tietoa Nehalemista ja siihen perustuvista prosessorimalleista. Yritän samalla kerätä tarpeellista tietoa myös aiheeseen liittyvään ja tekeillä olevaan diplomityöhöni.
San Franciscosta on tarkoituksena lentää Frankfurtin kautta Amsterdamiin, jossa järjestetään MSI:n Euroopan ylikellotuskilpailu, johon Muropaketin karsinnan voitti Korhonen. Muista maista kilpailuun on valittu kaksi henkilöä, joten auttelen Korhosta kilpailussa tarpeen mukaan. Nähtäväksi jää, missä kunnossa palataan takaisin Suomeen 25. elokuuta.
Vanhemmat jutut arkistosta.