Helsingin yliopisto jakaa miniläppäreitä opiskelijoilleen
27.8.2008
klo 15.17
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos antaa kaikille uusille kandidaatin tutkintoa opiskeleville käyttöön Asuksen Eee PC 900 -miniläppärin. Kyseessä on 900 MHz:n kellotaajuudella toimivalla Intel Celeron ULV 353 -prosessorilla, gigatavun keskusmuistilla, 16 gigatavun flash-kiintolevyllä ja 8,9-tuuman näytöllä varustettu kannettava, jonka suositushinta on noin 320 euroa. Miniläppäri on varustettu Ubuntu Linux -jakeluun perustuvalla eeebuntu-käyttöjärjestelmällä.
Kevytkannettavien tarkoituksena on tehostaa opiskelua muun muassa helpottamalla muistiinpanojen tekoa ja mahdollistamalla opiskelussa tarvittavien ohjelmistojen vaivattoman käytön. Tietojenkäsittelytieteen ensimmäisen vuoden opinnoissa hyödyllisiä ohjelmistoja on koneissa valmiiksi ladattuna. Laitteen alle yhden kilogramman paino helpottaa kuljettamista, mutta hieman yli kahden tunnin akkukesto ei kuitenkaan riitä kuin korkeintaan parille luennolle. Nähtäväksi jää, lisääkö yliopisto myös sähköpistokkeiden lukumäärää luentosaleissaan.
Tietojenkäsittelytieteen laitos lainaa miniläppärit opiskelijoille pääasiallisesti opiskelukäyttöön. Laitteet jäävät yliopiston omaisuudeksi, mutta opiskelija vastaa laitteesta ja joutuu korvaamaan kadotetun tai tahallisesti rikotun laitteen. Koska laitteet lainataan nimenomaan opiskelukäyttöön, lainausoikeuden jatkoa tarkastellaan Etappi-järjestelmän mukaisissa tarkistuspisteissa. Etapin ensimmäinen tarkistuspiste on ensimmäisen lukuvuoden keväällä kolmannen periodin jälkeen, jolloin suoritettuna tulisi olla vähintään 25 opintopistettä.
Helsingin yliopisto, Kevytkannettavia opiskelijoiden käyttöön
Sampsa Kurri
- Keskusteluja aiheesta
- Ostetaan Mini läppäri (28.11.2008, Muropaketti)
- Mikä miniläppäri? (25.11.2008, Muropaketti)
- Miniläppäri (11.11.2008, Muropaketti)
- M: F-S Amilo D 8830-kannettava. 15”/P4 2.6GHz/512MB/60GB, ei akkua. Myös vaihto miniläppäriin. (30.10.2008, Muropaketti)
- Ostetaan miniläppäri Asus EEEPC 700 (22.10.2008, Muropaketti)
- 1.
-
Tuo akunkesto on kyllä näissä todella naurettava, todellinen umpc.
- 2.
-
oisivat antaneet msi windit niissä kestää akkukin ihan eri tavalla käyttöä
- 3.
-
Totta, pitäisi olla akkukesto luokkaa 5-6h jotta olisi oikeasti jotain hyötyä koulussa, paitsi jos tosiaan lisäävät noita pistokepaikkoja…
- 4.
-
Itse ajattelin hommata tuossa ensi vuonna kenties kun on tullut varmaan hinnat alas ja tietää tosiaan käyttäjäkokemuksien perusteella paljon varmemmin, että minkä sitä ostaisi. MSI Wind tällähetkellä kiinnostaa eniten. Ja sen paremman akun saaminen siihen vakiona on odottamisen arvoista mielestäni.
- 5.
-
Pari vaihtoakkua vaan lisää :P
- 6.
-
No kaveri sai just tonne paikan… Osti myöskin MacBookin vai mikä se oli. Eihän nää kuitenkaan omaksi noita saa vai?
- 7.
-
Mutta hienoa, että olivat valinneet koneen, johon ei tuputeta valtaväestön sokeasti suosimaa käyttistä. Hienoa!
- 8.
-
@7: Ei niissä muutenkaan mukana tule sitä oletuskäyttistä vaan distrona on Eeebuntu.
- 9.
-
@6.
”Tietojenkäsittelytieteen laitos lainaa miniläppärit opiskelijoille pääasiallisesti opiskelukäyttöön. Laitteet jäävät yliopiston omaisuudeksi”
Kannattaa lukee vähän tarkemmin? :p - 10.
-
@6 Toivottavasti nämä ”luin otsikon ja tulen kommentoimaan” käyttäjät ovat katoava luonnonvara.
- 11.
-
10 @ touche
- 12.
-
Tätä voi sanoa hyväksi elkeeksi opiskelijoita kohtaa kouluta, koska kaikilla konetta tarvitsevilla ei ole mahdollista siihen, niin nyt annetaan mahdollisuus heille!
Hatun noston arvoinen juttu mielestäni!
Ja se akun kesto ei ole ongelma mielestäni, koska sähköä saa liki kaikkialta ja niitä pistokkeita varmaankin lisätään kuitenkin tämän johdosta!
IT-hallinnon puoleltakin homma helpottuu, kun yhtenäinen alusta, joka ei ole niin tarkka erilaisille öttimöntiäisille mitä tuo internet nykyisin tuntuu suovan! - 13.
-
”oisivat antaneet msi windit niissä kestää akkukin ihan eri tavalla käyttöä”
Jaa huonommin vain? Siis Windin akkuhan on suunnilleen samaa kökkö-luokkaa kuin tuossa 900-EEE:ssä. Itse mietinkin tällä hetkellä 901:n ostamista, siinä onkin jo sitten järeämpi akku.
- 14.
-
MSI Windistä on tulossa malli jossa on kuuden solun akku kolmen solun standardiakun sijasta.
- 15.
-
…ja Celeroni syö virtaa paljon enemmän kuin Atomi.
- 16.
-
Haha mikä romu.
Eipä käy kateeksi! - 17.
-
Tästä on iso etu molemmille osapuolille. Yliopisto lainaa ilmaiseksi läppäriä muistiinpanovälineeksi, joka takaa puolestaa tasavertaisemman aseman opiskelijoille.
Jossei parille Ville-Petterille kone kelpaa niin voihan sen toki ostaa itse paremman..
Yliopiston tietohallinto hyötyy kun saavat satoja koneita pois ylläpidosta kertalaakilla, mikä tuon todennäköisesti perimmäinen idea onkin.
- 18.
-
Ihkupihku, mutta w, paitsi että jakavat mediaseksikkäitä koneita.
OAMK raahen yksikkö teki tämän jo vuosi sitten, http://www.oamk.fi/extra/amk/artikkelit/38/ ja jatkaa edelleen.
- 19.
-
Kyllä ennenkin monilta yliopistoilta on ollut mahdollista saada kannettavia lainaan erityisesti lopputyötä varten. Tosin nämä pienemmän hintaluokan vehkeet moninkertaistavat lainattavien laitteiden määrät ja mahdollista saada heppoisemmillakin perusteilla.
- 20.
-
Voi paska, oon väärässä yliopistossa :D Eipä Oulun Yliopiston vastaava laitos tommosia tarjoile :(
- 21.
-
20@ oulu nyt on muutenkin väärässä päässä suomea :)
- 22.
-
21@ Sehän on puolivälissä? :)
- 23.
-
Onneksi omassa on jo xp sisällä =)
- 24.
-
”Yliopiston tietohallinto hyötyy kun saavat satoja koneita pois ylläpidosta kertalaakilla, mikä tuon todennäköisesti perimmäinen idea onkin.
27.8.2008 klo 18.01, Glengoyle”
What? Eikös tuossa käy juuri päinvastoin…
- 25.
-
MSI Windiä ei saa Euroopasta vielä ilman Windowsia, joten se ei tämän syksyn opiskelijoille ainakaan sovellu.