Futuremarkin peli liittyi NVIDIAn TWIMTBP-ohjelmaan
28.8.2008
klo 12.01
Suomalaisen Futuremarkin alaisuudessa toimiva Futuremark Games Studio on julkaissut lehdistötiedotteen, jonka mukaan kehitteillä oleva avaruuteen sijoittuva Shattered Horizon -verkkomoninpeli liittyy NVIDIAn The Way It’s Meant To Be Played -kehitysohjelmaan. Peli tulee tukemaan muun muassa PhysX-fysiikkakiihdytystä NVIDIAn näytönohjaimilla.
Futuremark Game Studion johtaja Jukka Mäkinen kertoo tiedotteessa, että TWIMTBP-ohjelman avulla Shattered Horizonissa saavutetaan pelattavuus, taktiikka ja vapaus, joita ei ole ennen nähty. Pelin pääsuunnittelija Antti Summalan mukaan NVIDIAn ammattitaito auttaa luomaan häikäiseviä valaistusefektejä ja simuloimaan painottomuutta. NVIDIAn sisältövastaava Roy Taylor puolestaan hehkuttaa, että Futuremark on todistanut kykenevänsä tuottamaan tajunnanräjäyttäviä visuaalisia ympäristöjä.
Futuremarkin yhteistyö NVIDIAn kanssa herättää kuitenkin epäilyksiä puolueettomien 3DMark-testiohjelmien saralla. Futuremarkin uusin DirectX 10 -rajapintaa tukeva 3DMark Vantage -testiohjelma sisältää jo PhysX-testin, jota useat kuluttajat ovat kritisoineet osana kokonaistestiä. Kesän aikana NVIDIAn PhysX System Software -ohjelmiston avulla Vantagen CPU-testit saatiin siirrettyä prosessorin harteilta kokonaan grafiikkapiirille, jolloin CPU-testin tulos parani useilla kymmenillä tuhansilla pisteillä. Futuremarkin sääntöjen mukaan temppu ei kuitenkaan ole sallittu ja tulokset eivät ole virallisia. Lisäksi PhysX-ajuri korvasi joitain 3DMark Vantagen .dll-tiedostoja.
Mitä mieltä sinä olet Futuremarkin ja NVIDIAn yhtestyöstä ja kuinka se vaikuttaa 3DMark-testiohjelmien uskottavuuteen? Kommentoi ja äänestä!
FurMark-testi tuottaa lämpöongelmia AMD:lle?
27.8.2008
klo 17.26
oZone3D.net-sivuston kehittämä OpenGL-rajapintaa käyttävä FurMark-testiohjelma on aiheuttanut AMD:lle päänvaivaa. FurMarkin tuottama 3D-rasitus on ilmeisesti niin raskasta, että AMD:n on täytynyt ryhtyä erikoistoimenpiteisiin, jotta uusilla ATI Radeon HD 4800 -sarjan näytönohjaimilla ei ilmenisi ylikuumenemisongelmia. Käyttäjät kiinnittivät huomiota kyseiseen asiaan, kun he ihmettelivät FurMark-testin tuloksen laskevan radikaalisti Catalyst 8.8 -ajureita käytettäessä.
Expreview-sivuston ajamien testien perusteella uusilla Catalyst 8.8 -ajureilla FurMark-testistä tulokseksi muodostui ATI Radeon HD 4850 -näytönohjaimella 2329 pistettä ja RV770-grafiikkapiirin lämpötilaksi kirjattiin 86 astetta. Kun furmark.exe-tiedoston nimi vaihdettiin rename.exe:ksi, tulos nousi 4361 pisteeseen ja RV770-grafiikkapiirin lämpötila nousi 95 asteeseen. Myös muut näytönohjaimen mittauspisteet olivat rasituksessa noin 10 astetta lämpimämpiä. Kyseinen testi toistettiin Quake Wars -pelillä, jonka käynnistystiedoston nimi vaihdettiin furmark.exe:ksi, jolloin suorituskyky romahti 141,3 FPS:stä 93,7 FPS:ään.
Tällä hetkellä ei tarkalleen ottaen tiedetä, mitä Catalyst 8.8 -ajurit tekevät taustalla, kun furmark.exe käynnistetään, mutta ilmeisesti RV770-grafiikkapiirin kellotaajuutta lasketaan jonkin verran. Otamme jatkossa FurMark-testin käyttöön myös Muropaketin näytönohjaintestien yhteydessä ja huolehtimaan grafiikkapiirin rasituksesta lämpötila- ja tehonkulutusmittauksissa.
Expreview, ATI officially ”optimize” catalyst for Furmark, making it run slower
Helsingin yliopisto jakaa miniläppäreitä opiskelijoilleen
27.8.2008
klo 15.17
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos antaa kaikille uusille kandidaatin tutkintoa opiskeleville käyttöön Asuksen Eee PC 900 -miniläppärin. Kyseessä on 900 MHz:n kellotaajuudella toimivalla Intel Celeron ULV 353 -prosessorilla, gigatavun keskusmuistilla, 16 gigatavun flash-kiintolevyllä ja 8,9-tuuman näytöllä varustettu kannettava, jonka suositushinta on noin 320 euroa. Miniläppäri on varustettu Ubuntu Linux -jakeluun perustuvalla eeebuntu-käyttöjärjestelmällä.
Kevytkannettavien tarkoituksena on tehostaa opiskelua muun muassa helpottamalla muistiinpanojen tekoa ja mahdollistamalla opiskelussa tarvittavien ohjelmistojen vaivattoman käytön. Tietojenkäsittelytieteen ensimmäisen vuoden opinnoissa hyödyllisiä ohjelmistoja on koneissa valmiiksi ladattuna. Laitteen alle yhden kilogramman paino helpottaa kuljettamista, mutta hieman yli kahden tunnin akkukesto ei kuitenkaan riitä kuin korkeintaan parille luennolle. Nähtäväksi jää, lisääkö yliopisto myös sähköpistokkeiden lukumäärää luentosaleissaan.
Tietojenkäsittelytieteen laitos lainaa miniläppärit opiskelijoille pääasiallisesti opiskelukäyttöön. Laitteet jäävät yliopiston omaisuudeksi, mutta opiskelija vastaa laitteesta ja joutuu korvaamaan kadotetun tai tahallisesti rikotun laitteen. Koska laitteet lainataan nimenomaan opiskelukäyttöön, lainausoikeuden jatkoa tarkastellaan Etappi-järjestelmän mukaisissa tarkistuspisteissa. Etapin ensimmäinen tarkistuspiste on ensimmäisen lukuvuoden keväällä kolmannen periodin jälkeen, jolloin suoritettuna tulisi olla vähintään 25 opintopistettä.
Helsingin yliopisto, Kevytkannettavia opiskelijoiden käyttöön
AMD:lta luvassa uusia prosessoreita ja hinnanlaskuja
27.8.2008
klo 14.21

Hexus-sivusto on haastatellut Avnetin Euroopan markkinointijohtajaa Raj Sumania, joka on paljastanut AMD:lta olevan luvassa uusia prosessoreita ja hinnanalennuksia. AMD julkaisee muun muassa uudistetun version neliytimisestä Phenom X4 9950 Black Edition -prosessorista, jonka TDP-arvo tulee laskemaan nykyisestä 140 watista 125 wattiin. Luvassa on myös kaksi uutta mallia Athlon X2 -tuoteperheeseen, 6500 Black Edition (95 W TDP) 105 dollarin ja 5050e (45 W TDP) 90 dollarin hinnalla.
Hinnanalennusten tarkoitusperänä lienee tyhjentää varastoja 45 nanometrin prosessilla valmistettaville prosessoreille, jotka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Phenom X4 9950 BE -prosessorin hinta tipahtaa 235 dollarista 186 dollariin ja merkittäviä alennuksia on luvassa myös Phenom X4 9750:n ($215 -> $170), Phenom X4 9650:n ($195 -> $156) ja muun muassa Phenom X3 8750:n ($175 -> $134) hintaan.
MSI:ltä P45-emolevy muistinystäville
27.8.2008
klo 11.45
MSI on julkaissut erikoisen emolevyn, jonka mallinimi on P45-8D Memory Lover eli muistinrakastaja. Kyseessä on Intelin P45-piirisarjaan perustuva, LGA775-kantaisia prosessoreita tukeva emolevy, jonka erikoisominaisuus yhteensä kahdeksan muistiliitintä. Neljä muistiliittimistä tukee 16 gigatavua DDR2- ja toiset neljä liitintä kahdeksaa gigatavua DDR3-muisteja. Emolevyn ideana on tarjota alusta tällä hetkellä edullisille DDR2-muisteille ja tulevaisuudessa kuluttajat voivat päivittää DDR3-muisteihin, kunhan niiden hintataso laskee houkuttelevammaksi.
”Memory Lover” -ominaisuus on toteutettu rautatasolla digitaalisen kytkimen avulla, joka tunnistaa käytettävän muistityypin, joten samanaikaisesti DDR2- ja DDR3-muisteja ei pystytä käyttämään. Biosista kykenee ilmeisesti erikseen säätämään muistiasetukset ja jännitteet molemmille muistityypeille. Muihin P45-8D Memory Loverin ominaisuuksiin kuuluu yksi PCI Express x16 -liitin, kolme PCI-liitintä ja passiivinen lämpöputkellä varustettu jäähdytys piirisarjalla. Iloisen väriseksi värikoodatuilla muistiliittimillä varustetun emolevyn hintatasosta tai saatavuudesta ei vielä ole tarkempaa tietoa.
NVIDIA julkaisi GeForce 9400 GT:n
27.8.2008
klo 10.37
NVIDIA on julkaissut GeForce 9 -tuoteperheeseen uuden jäsenen, joka on nimetty GeForce 9400 GT:ksi ja samalla se on malliston halvin näytönohjain 59 dollarin suositushinnalla. GeForce 9400 GT:ssä on käytössä 16 Stream-prosessoria, sen grafiikkapiiri toimii 550 MHz:n ja Shaderit 1400 MHz:n kellotaajuudella. Muistia on 128-bittisen muistiväylän jatkona 512 megatavua ja se toimii 400 MHz:n (800 MHz DDR) kellotaajuudella. PCI Express 2.0 -standardia noudattava näytönohjain tukee PureVideo HD-, PhysX- ja CUDA-ominaisuuksia sekä DirectX 10- ja OpenGL 2.1 -rajapintoja. Grafiikkapiirin jäähdytyksestä vastaa yhden korttipaikan korkuinen cooleri ja näytönohjaimen etuosasta löytyy VGA-liittimen ohella kaksilinkkinen DVI-liitin, joista jälkimmäiseen voi tarvittaessa asentaa HDMI-adapterin.
NVIDIAn lehdistötiedotteen perusteella GeForce 9400 GT -näytönohjaimia on luvassa useilta valmistajilta, kuten Asukselta, BFG:ltä, EVGA:lta, Gainwardilta, Gigabyteltä, Leadtekilta, MSI:ltä, Palitilta, Zotacilta, PNY:ltä ja XFX:ltä. Näytönohjaimia on myynnissä jo ainakin MSI:ltä, jonka malli on varustettu omalla coolerilla ja HDMI-liittimellä.
Tukku uusia 3DMark-ennätyksiä
26.8.2008
klo 15.37
Viime päivinä 3DMark-rintamalla on syntynyt joukko uusia ME-tuloksia. Ruotsalainen Kinc oli ottanut ensituntumaa Asuksen tehtaalla ylikellotettuihin EAH4870X2 TOP -näytönohjaimiin ja saanut 5,6 GHz:n kellotaajuudelle ylikellotetun Core 2 Extreme QX9770 -prosessorin turvin ajettua 3DMark03-testin läpi huimalla 155 832 pisteen tuloksella. Vakiojäähdytyksellä toimineisiin näytönohjaimiin oli leiskautettu modifioitu bios, johon oli asetettu 877/1070 MHz:n kellotaajuudet (GPU/muistit).
XtremeSystems Forums, Asus EAH4870X2 TOP makes a good soft start in 03
Andre Yang oli puolestaan kokeillut 3DMark05-testiä nestemäisellä typellä 6,4 GHz:n kellotaajuudelle ylikellotetulla Core 2 Duo E8600 -prosessorilla ja kahdella ATI Radeon HD 4870 X2 -näytönohjaimella CrossFireX-konfiguraatiossa. 800/950 MHz:n kellotaajuuksilla toimineiden näytönohjaimien turvin lopputulokseksi oli muodostunut 44 147 pistettä. Alustana testeissä oli käytetty Asuksen Rampage Extreme -emolevyä.
XtremeSystems Forums, 3d05 44k~~~:)

Yhdysvaltalainen Kingpin ja singaporelainen Shamino ovat ylikellottaneet parhaillaan käynnissä olevassa NVISION-tapahtumassa kolmella GeForce GTX 280 -näytönohjaimella ja EVGA:n nForce 790i SLI FTW -emolevyllä varustettua kokoonpanoa. Toistaiseksi ennätykset on saatu aikaiseksi 3DMark Vantagen Peformance-, High- ja Extreme-preseteissä, kun Core 2 Extreme QX9770 -prosessori oli ylikellotettu 5,5 GHz:n kellotaajuudelle. Testeissä näytönohjaimien GT200-grafiikkapiirit oli venytetty yli gigahertsin kellotaajuudelle.
XtremeSystems Forums, Preparing for NVision
Edelliset 3DMark-ennätykset ja Top 20 -listat voi käydä tsekkaamassa Futuremarkin Hall of Fame -sivuilta.
Zotacilta ylikellotuspaneeli näytönohjaimille
26.8.2008
klo 11.06
Zotac on julkaissut näytönohjaimille suunnatun ylikellotuspaneelin, jolla onnistuu grafiikkapiirin, Shaderien ja muistien kellotaajuuden nostamisen ohella myös tuulettimen kierrosnopeuden säätäminen. Nitroksi ristityssä paneelissa ohjaaminen tapahtuu kolmella näppäimellä ja näytöltä voi tarkkailla reaaliajassa esimerkiksi grafiikkapiirin lämpötilaa. Zotacin Nitro toimii yrityksen omien näytönohjainten kanssa ja se liitetään tietokoneeseen USB-kaapelilla.
”Nitrolla kuluttajamme voivat saada kaiken suorituskyvyn GeForce-näytönohjaimesta ilman, että he joutuvat painimaan kolmansien osapuolien toimimattomien ohjelmien kanssa. Ylikellottaminen ei ole ollut ikinä helpompaa.”, kommentoi Zotacin markkinointijohtaja Carsten Berger.
Zotac Nitro saapuu myyntiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa lokakuun loppuun mennessä ja vanhalla mantereella suositushinta tulee olemaan 89 euroa. Toistaiseksi ei ole tietoa, tuleeko Zotac lisäämään Nitron myös kalliimpien näytönohjainten oheismateriaalivalikoimaan.
Zotac Nitro ei ole kuitenkaan alallaan ensimmäinen yritys, sillä Abit tarjosi uGuru-paneelia ensimmäisen kerran jo vuosia sitten. uGuru ei kuitenkaan ikinä yleistynyt laajemmassa mittakaavassa, kuten ei myöskään ole yleistynyt Asuksen joidenkin näytönohjainten mukana toimittama vastaava OC Gear -paneeli.
AMD myy DTV-osastonsa Broadcomille
25.8.2008
klo 23.02
AMD on julkaissut tänään lehdistötiedotteen, jossa se kertoo myyvänsä digitaalitelevisio-osastonsa (DTV) Broadcomille. DTV on ollut AMD:n yksi rankimmin tappiota, yhteensä 800 miljoonaa dollaria, tekevistä osastoista, joten myyminen on looginen askel AMD:n pyrkimyksille saada yrityksen tappiokierre katkeamaan. Kaupan hinta on 192,8 miljoonaa dollaria eli 130,4 miljoonaa euroa ja sen myötä Broadcomin tarjonta tulee laajentumaan low- ja high-end-linjastojen interaktiivisiin alustoihin ja taulutelevisioiden prosessoreihin.
”AMD:n DTV-osaston, joka tulee olemaan DTV-bisneksemme ydinosasto, ostaminen tulee kasvattamaan ja kiihdyttämään digitaalitelevisiotuotteiden portfoliota. Uskomme yhdistyneiden DTV-tiimien olevan hyvässä asemassa kasvattaaksemme ja vahvistaaksemme tätä nopeasti kasvavaa markkina-aluetta.”, kommentoi Broadcomin edustaja Daniel Marotta.
AMD sai DTV-osaston haltuunsa vuonna 2006 ATIn oston yhteydessä ja sen valikoima käsittää muun muassa Xilleon-tuoteperheen DTV-prosessoreita, NXT-vastaanottimia, Theater 300 DTV-prosessoreita sekä tuoteperheen paneeliprosessoreita.
AMD:n ja Broadcomin hallitusten jäsenet ovat hyväksyneet kaupan ja se tulee toteutumaan 31. joulukuuta. AMD:n DTV-tiimissä työskentelee maailmanlaajuisesti 530 henkilöä, jotka Broadcom ottaa vastaan omaan tiimiinsä.
AMD Phenom X4 9950 BE ylikellottui 4 GHz:iin
25.8.2008
klo 16.34
Saksalaisen AwardFabrik.de-sivuston ylikellottajat SoF ja MusicIsMyLive onnistuivat venyttämään Games Convention 2008 -tapahtuman yhteydessä AMD:n neliytimisen Phenom X4 9950 Black Edition -prosessorin toimimaan hetkellisesti 4050 MHz:n kellotaajuudella. Alustana testeissä toimi Foxconnin A79-S-emolevy ja jäähdytyksenä käytettiin nestemäistä typpeä. SuperPi 1M -testi oli saatu ajettua läpi vielä 3952 MHz:n kellotaajuudella 19,954 sekunnin ajalla, joka on uusi maailmanennätystulos AMD-kokoonpanolla. 3DMark03-testi oltiin puolestaan ajettu läpi 3,6 GHz:n kellotaajuudella, kun emolevylle oli asennettu neljä ATI Radeon HD 4850 -näytönohjainta ja tulokseksi oli saatu 92476 pistettä.
XtremeSystems Forums, NEW AMD SuperPi 1m WR LIVE at G|C Germany!
DDR4 vuonna 2012
25.8.2008
klo 12.20

Qimonda on esitellyt suunnitelmiaan neljännen sukupolven DDR-muistiteknologiaa kohtaan ja yritys aikoo tuoda DDR4-tuotteita markkinoille vuoteen 2012 mennessä. Alustavien suunnitelmien perusteella ensimmäiset DDR4-muistit toimivat 1066 MHz:n (2133 MHz DDR) kellotaajuudella ja käyttöjännitteeksi povataan 1,2 volttia. Heti seuraavana vuonna luvassa on jopa 1333 MHz:n (2667 MHz DDR) kellotaajuudellisia DDR4-muisteja, joiden käyttöjännite on 1,0 tai 1,2 volttia.
Siirtyminen uuteen muistiteknologiaan vie vuosia ja vasta nyt on menossa siirtymävaihe DDR2:sta DDR3:een. DDR2:n osalta Intel siirtyi nopealla aikataululla pois DDR:stä, mutta AMD:n siirtymistä jouduttiin odottamaan pidempään. DDR3:n osalta JEDEC julkaisi spesifikaatiot viime vuoden kesällä ja vieläkin DDR3:a karsastetaan lähinnä korkean hintatason takia.
MSI:n Euroopan ylikellotuskilpailu käynnissä
24.8.2008
klo 13.10

MSI:n järjestämä European Overclocking Challenge 2008 -ylikellotuskilpailu on parhaillaan käynnissä. Suomea tapahtumassa edustaa Petri ”SF3D” Korhonen, joka voitti Muropaketissa järjestetyn alkukarsinnan. Kilpailuun osallistuu Euroopasta yhteensä 20 eri maata, joiden edustajat saapuivat Amsterdamiin perjantaina. Eilinen käytettiin kilpailukokoonpanojen valmisteluun ja viimeistelyyn.
Kilpailijoilla on käytössään Intelin Core 2 E8400 -prosessori, MSI P45D3 Platinum -emolevy, MSI N9600GT-T2D512 -näytönohjain, OCZ:n DDR3 PC3-16000 Platinum Edition -muistit ja OCZ:n Silencer 750 -virtalähde. Prosessorin ja näytönohjaimien jäähdytys on kilpailijoiden vapaasti valittavissa ja paikan päällä on käytettävissä 1000 litraa nestemäistä typpeä. Kilpailussa käytettävät testiohjelmat ovat SuperPi, Cinebench R10 ja 3DMark05.
Myös Muropaketin oli tarkoitus raportoida tapahtumasta paikan päältä, mutta Lufthansan ansiosta lento Amsterdamiin jäi väliin ja palasimme San Franciscosta suoraan Suomeen. Kuvia eilisen päivän tapahtumista löytyy kuitenkin hollantilaiselta Tweakers.net-sivustolta ja kilpailutapahtumia voi seurata live-streamista ranskalaiselta Syndrome-OC-sivustolta.
Raportoimme mahdollisesta suomalaismenestyksestä ja kilpailun lopputuloksesta heti, kun saamme yhteyden paikan päälle.
Twekers.net, Eerste dag Europese overklokwedstrijd
Päivitys klo 20:15: MSI:n Euroopan ylikellotuskilpailu on hetki sitten päättynyt ja voittajaksi nousi Kreikka. Turkki oli kilpailussa toinen ja kolmannen sijan valtasi Ranska. Suomi oli yhden hengen joukkueella kilpailussa viides. Tavoitimme Korhosen puhelimitse heti kilpailun jälkeen. Hän kertoi SuperPi- ja Cinebench-testien sujuneen hyvin kärjen tuntumassa, mutta MSI:n emolevy oli temppuillut 3DMark05-testissä sen verran pahasti, että kyseinen testi oli mennyt täysin pipariksi. Pohjoismaista Suomi pärjäsi parhaiten, kun Ruotsi oli lopputuloksissa 9., Norja 12. ja Tanska 13.
- Kreikka
- Turkki
- Ranska
- Hollanti
- Suomi
Kilpailun kolme parasta osallistuvat myöhemmin Taiwanissa järjestettävään kansainväliseen kilpailuun ja voittajat saivat lisäksi palkinnoksi MSI:n kannettavan tietokoneen. Kuvia toisen päivän tapahtumista löytyy Tweak.dk-sivustolta.
AMD julkaisi Catalyst 8.8 -ajurit
24.8.2008
klo 13.05
AMD on julkaissut elokuun myötä Catalyst 8.8 -ajurit, joissa on perinteiseen tapaan korjattu peleissä ja ohjelmissa ilmenneitä bugeja, mutta joukossa on myös uusia ominaisuuksia. Ensimmäiset ominaisuudet sijoittuvat Avivoon, ja mukana on ATI Radeon HD 4800 -tuoteperheeseen dynaaminen gamma- ja kontrastikorjain ja edellä mainitun tuoteperheen lisäksi myös ATI Radeon HD 3000 -näytönohjaimilla toimivat parannetut videopresetit. Lisäksi Catalyst 8.8 -ajureiden myötä Hybrid Graphics on tuettuna Windows XP -käyttöjärjestelmällä. Kyseessä on tekniikka, joka mahdollistaa piirisarjan integroidun grafiikkaohjaimen ja erillisen näytönohjaimen parittamisen yhteen. Toimivuus rajoittuu 780G- ja 780D-piirisarjoihin, joilla 3D-suorituskykyä voidaan parantaa ATI Radeon HD 3400- ja ATI Radeon HD 2400 -tuoteperheen näytönohjaimella.
Catalyst 8.8 -ajurit ovat saatavilla Windows Vistan ja Windows XP:n 32- ja 64-bittisille versioille, mutta AMD:n kunnostautumisen myötä myös Linux-ajurit ovat päivittyneet. Uudet ajurit lisäävät Linux-ajureihin tuen CrossFireX-teknologialle, Adaptive-reunojenpehmennyksen sekä muun muassa grafiikkapiirin ylikellottamista ja tarkkailua tukevan OverDrive-ominaisuuden.
AMD, Catalyst 8.8 Release Notes
Tietoa Nehalemin ylikellottamisesta
24.8.2008
klo 12.46
Keräsimme aiemmin tällä viikolla mahdollisimman paljon tietoa Intelin uuden Nehalem-arkkitehtuurin ja tulevien Core i7 -prosessoreiden ylikellotuksesta San Franciscossa järjestetyssä IDF Fall 2008 -tapahtumassa. Näimme muutamia ylikellotettuja Core i7 Extreme Edition 3,2 GHz -kokoonpanoja ilma- ja vesijäähdytyksellä, mutta emme voi valitettavasti vielä tässä vaiheessa paljastaa näkemiämme kellotaajuuksia. Alustavat tulokset vaikuttivat kuitenkin lupaavilta. Alla nopea yhteenveto tekemistämme havainnoista:
- Nehalem ei tue puolikkaita kertoimia
- Kellotaajuus muodostuu kertoimesta ja 133 MHz:n referenssitaajuudesta
- Turbo Modessa kellotaajuus nousee maksimissaan 2 pykälää (2 x 133 MHz = 266 MHz)
- Turbo Moden voi kytkeä pois päältä biosista
- Core i7 Extreme Edition -prosessorissa ei ole kerroinlukkoa
- Normaalit Core i7 -prosessorit ovat lukittu vakiokertoimesta ylöspäin
- Turbo Mode toimii myös normaaleilla Core i7 -prosessoreilla
- Uuden Quick Path Interconnect -väylän korottaminen parantaa 3D-suorituskykyä
- 133 MHz:n referenssitaajuuden korottaminen ei ole suositeltua
- Emolevyt kuitenkin mahdollistavat korottamisen, pieni korotus voi olla OK
- Ensimmäiset Nehalemit tukevat virallisesti DDR3-1066-muisteja
- Nykyiset DDR3-1600-muistit toimivat, mutta saattavat vaatia vähän kikkailua
Nordichardware-sivusto raportoi, että heidän lähteensä on testannut LN2-jäähdytyksellä Core i7 -prosessoria Asuksen P6T Deluxe -emolevyllä, eikä havainnut vakausongelmia ainakaan -120 asteen lämpötilassa. Raportin mukaan kellotaajuus skaalautui varsin mukavasti, oletettavasti yli viiden gigahertsin kellotaajuudelle, mutta tässä vaiheessa ei vielä ole esittää varsinaisia numeroita.
NordicHardware, Nehalem handles -120C just fine on ASUS P6T Deluxe
Kuvia Gigabyten ja MSI:n X58-emolevyistä
24.8.2008
klo 12.28

Gigabyten markkinointiosasto oli painanut paniikkinappulaa, kun useat sivustot esittelivät viime viikolla kuvia LGA1366-kantaisesta, tulevia Nehalem-arkkitehtuuriin perustuvia Core i7 -prosessoreita tukevasta, Intel X58 -piirisarjaan perustuvasta Asuksen P6T Deluxe -emolevystä. Vastaiskuna Gigabyte kutsui TweakTown-sivuston vierailemaan päämajassaan Taiwanissa ja esitteli kehitysversiota GA-X58-DS4 -emolevystään. Ominaisuuksiin kuuluu muun muassa kuusi DDR3-muistiliitintä, neljä PCI Express x16 -liitintä, kahdeksan USB 2.0 -liitintä ja vesijäähdytys piirisarjn northbridgellä. TweakTownin mukaan kyseessä oli varhainen toimimaton testikappale, jonka ominaisuudet saattavat vielä muuttua jonkin verran ennen lopullista tuotetta.
TweakTown, GIGABYTE shows us its X58 Extreme mobo in Taipei

MSI on puolestaan esitellyt Eclipse-nimistä X58-emolevyä, joka tulee olemaan yrityksen ylikellottajille ja tehokäyttäjille suunnattu huippumalli. Emolevy tulee käyttämään passiivista lämpöputkilla varustettua jäähdytystä ja sen virransyötöstä vastaa MSI:n P45-emolevyjen yhteydessä lanseeratut DrMOS-piirit. Muita ominaisuuksia ovat kuusi DDR3-muistiliitintä ja kolme PCI Exress x16 -liitintä. MSI:n aikaisemmista emolevyistä poiketen hillityn liittimien väriteeman omaavan emolevyn alanurkasta löytyy mielenkiintoinen Turbo-nappi ja CPU CLK -kytkimet, jotka todennäköisesti edesauttavat prosessorin ylikellotuksessa.
Syndrome-OC, MSI announce its X58 Motherboard Named ”ECLIPSE”
IDF Fall 2008: Näkemiin San Francisco
22.8.2008
klo 01.50

Muropaketti @ San Francisco: Intelin syksyn Developer Forum Fall 2008 -tapahtuma on juuri päättynyt ja Muropaketti lopettaa raportoinnin paikan päältä. Tarjosimme neljäpäiväisen tapahtuman aikana Suomen IT-julkaisuiden historian kattavimman tietopaketin lähes reaaliajassa Intelin uutuuksista. Kerro kommentteihin, mitä mieltä olit Muropaketin tapahtuman aikana kirjoitetuista uutisista ja mitkä aiheet erityisesti kiinnostivat. Lähetä lisäksi terveisesi Intelille, pitäisikö Muropaketin kattaa kaksi kertaa vuodessa järjestettävä IDF-tapahtuma joka kerta. Viimeksi olimme mukana IDF:ssä syksyllä 2005.
Seuraavaksi vuorossa on yli 10 tunnin lento Amsterdamiin, josta Muropaketti raportoi MSI:n järjestämästä Euroopan laajuisesta ylikellotuskilpailusta. Suomesta kilpailuun osallistuu Petri ”SF3D” Korhonen, joka voitti Muropaketissa järjestetyn alkukarsinnan parhaalla 3DMark06-tuloksella. Ensimmäiset raportit on luvassa paikan päältä todennäköisesti lauantaina, jolloin osallistujamaat valmistelevat kisakokoonpanojaan sunnuntain finaaliin.
IDF Fall 2008: Lucid esitteli joustavaa Multi-GPU-ratkaisua
22.8.2008
klo 01.38

Muropaketti @ San Francisco: Uutisoimme viime kuussa Lucidin Hydra-piiristä, joka poistaa piirisarjojen rajoitteet useamman näytönohjaimen järjestelmissä. Lucid esitteli IDF-tapahtumassa Hydra 100 -piiriä käytännössä, jossa testikokoonpanon PCI Express x16 -liitin yhdistettiin PCI Express -väylän avulla erilliselle piirilevylle, johon oli asennettu Hydro 100 -piirin lisäksi kaksi GeForce GTX 260 -näytönohjainta. Näytönohjaimia ei ollut yhdistetty ajureista SLI-tilaan, vaan niiden ohjauksesta vastasi Hydra 100 -piiri.

Hydran algoritmit tutkivat pelattavan 3D-pelin jokaisen ruudun erikseen ja jakavat renderöitävän kuorman näytönohjaimille. Hydra 100 ei käytä perinteistä AFR-renderöintiä, jossa joka toinen renderöitävä ruutu jaetaan toiselle näytönohjaimelle ja joka toinen ruutu toiselle näytönohjaimelle. Hydra 100 poimii ruudusta eri tekstuureita sieltä täältä ja jakaa ne grafiikkapiireille parhaan suorituskyvyn saavuttamiseksi. Hydra 100 kykenee toimimaan kahdella - neljällä ATI:n tai NVIDIAn näytönohjaimella. Ainoa rajoitus on se, että ajurit tukevat kaikkia näytönohjaimia. Lucid uskoo, että heidän ratkaisu tulee markkinoille emolevyihin integroituna jo ensi vuoden aikana.
IDF Fall 2008: Langatonta sähkön siirtoa
22.8.2008
klo 01.17

Muropaketti @ San Francisco: Intelin teknologiajohtaja Justin Rattner loi keynote-esityksessään katsauksen siihen, miten teknologia ja ihminen voivat lähentyä toisiaan vuoteen 2050 mennessä. Rattner ennusti, että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, robottitekniikassa ja tietokoneen kyvyssä aistia tosielämää on tulossa suuria muutoksia. Rattnerin mukaan Intelin tutkimuslaboratoriot tarkastelevat jo ihmiskoneen rajapintoja ja tutkivat tulevaisuuden implikaatioita tietokoneen käytölle.
Lavalla nähtiin useita esityksiä, jotka demonstroivat muun muassa langatonta sähkön siirtoa, robotteja ja tiedonsiirtoa lasereiden avulla. Mielenkiintoisimmassa demossa lähetettiin 60 wattia langattomasti hehkulamppuun, joka paloi ilman johtoa. Rattnerin mukaan hyötysuhde on tällä hetkellä noin 75 %, mutta ongelmana on tekniikan pakkaaminen järkevään kokoon. Tulevaisuuden visiona kannettava tietokone tai matkapuhelin alkavat automaattisesti latautua, kun ne viedään lähelle latauspistettä.
IDF Fall 2008: Larrabee tulee markkinoille vasta 2010
22.8.2008
klo 01.07

Muropaketti @ San Francisco: Osallistuimme tänään Intelin Larry Seilerin Larrabee-aiheiseen esitykseen, joka keskittyi havainnollistamaan uuden arkkitehtuurin taustoja, suunnitteluun vaikuttaneita asioita sekä käytännön mahdollisia sovelluksia. Esitys ei valitettavasti tarjonnut juurikaan tietoa tulevista Larrabee-tuotteista.

Larrabee rakentuu useista kymmenistä tai jopa sadoista Pentium-arkkitehtuurista vaikutteita ottaneista ytimistä, jotka on kytketty nopeaan ring bus -väylään. L2-välimuisti on partitioitu ytimien kesken. Larrabeen ensisijainen tavoite on yhdistää prosessorin ohjelmoitavuus ja grafiikkapiirin rinnakkaisuus, joka Intelin mukaan ratkaisee useita grafiikkapiirien nykyisiä rajoituksia. Larrabee on Intelin mukaan tehokas ja skaalautuva ohjelmistopohjainen renderöijä, joka tarjoaa joustavuutta ja ohjelmoitavuutta useille eri sovelluksille.

Ensimmäiset Larrabee-tuotteet julkaistaan markkinoille näillä näkymin vasta vuoden 2009 lopulla tai 2010 alussa. Seilerin mukaan ensimmäinen Larrabee-tuote on näytönohjaimen tapainen erillinen PCI Express -liittimeen asennettava lisäkortti, joka toimii normaalin prosessorin ja mahdollisesti näytönohjaimen rinnalla suorittaen sille soveltuvia sovelluksia.
Vaihdoimme Larryn kanssa pari sanaa esityksen jälkeen ja hän sanoi, että tässä vaiheessa Intel keskittyy vasta kertomaan uuden Larrabee-arkkitehtuurin mahdollisuuksista ja markkinoille tulevien tuotteiden vuoro on myöhemmässä vaiheessa ensi vuoden aikana. Ensimmäisten tuotteiden Larrabee-ytimien lukumäärää hän ei suostunut kertomaan, eikä myöskään sitä, onko Intelillä jo testilaboratorioissaan toimivia Larrabee-piisiruja. Ilmeisesti toistaiseksi Larrabee-arkkitehtuurin skaalautuvuutta on kokeiltu vasta erilaisilla simulaatioilla.
IDF Fall 2008: Extreme-kannettava ylikellottuu neljään gigahertsiin
22.8.2008
klo 00.40

Muropaketti @ San Francisco: Intel esitteli ylikellotettuja kannettavia tietokoneita, jotka oli varustettu kaksi- ja neliytimisillä Core 2 Extreme Mobile -prosessoreilla. Korkein kellotaajuus nähtiin kaksiytimisellä X9100 -prosessorilla, joka oli ylikellotettu 3,06 GHz:n vakiokellotaajuudesta neljään gigahertsiin. Kannettavan jäähdytyksestä vastasi CoolIT:n valmistama peltier-elementtejä käyttävä telakka, joka puhalsi kylmää ilmaa kannettavan sisuksiin.
Nähtävillä oli myös Intelin uusi neliytiminen Core 2 Extreme Mobile QX9300 -prosessori, joka oli ylikellotettu 2,53 GHz:n vakiokellotaajuudesta yli kolmen gigahertsin kellotaajuudelle. Näytillä olleet kokoonpanot perustuivat Mobile PM45 -piirisarjaan ja ne oli varustettu kahdella ATI Mobility Radeon 3870 -grafiikkapiirillä CrossFireX-konfiguraatiossa. 17-tuumainen näyttö kykeni 1920x1200-resoluutioon ja muita herkkuja olivat HDMI- ja DisplayPort-näyttöliittimet, Blu-ray-asema sekä neljä gigatavua DDR3-muistia. Extreme-kannettavilla tuntui pystyvän pelaamaan uusia pelejä kohtalaisen hyvin, mutta niiden paino, akkukesto ja kannettavuus onkin kokonaan toinen tarina.
Vanhemmat jutut arkistosta.