Maakotkille harvinaisen vähän poikasia
24.7.2008, 11.30 (päivitetty 11.38)
Maakotkat ovat saaneet tänä vuonna vähemmän poikasia kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Metsähallituksen suorittamissa pesätarkastuksissa todettiin, että poikasten määrä on vähäinen, koska kylmä ja sateinen kesä on keskeyttänyt pesintöjä ja vaikeuttanut ravinnonhankintaa.
Petolintujen pesintätulos saattaa vaihdella suuresti, eikä pieni poikasten määrä anna Metsähallituksen mukaan aihetta huoleen.
Maakotkien kokonaismäärä oli noin 300, mikä puolestaan on suunnilleen sama kuin aiempina kesinä.
Suurin osa maakotkien reviirialueista sijaitsee Lapissa. Maakotka pesi 1800-luvulle saakka koko Suomessa, mutta vainojen ja asutuksen lisääntymisen takia laji hävisi Etelä-Suomesta.
Merikotkien pesintä on sujunut sen sijaan hyvin. Maailman luonnonsäätiö WWF kertoi aiemmin tässä kuussa, että Suomessa varttuu tänä kesänä vähintään 263 merikotkan poikasta.
Poikasia on nyt enemmän kuin kertaakaan vuonna 1973 aloitetun seurannan jälkeen.
Powered by Leiki
- Muualta verkosta
- Wikipedia:
- Maakotka, Saarikettu
STT
Viikon varrelta
Vaalirahasotku: Mauri Pekkarisesta kantelu oikeuskanslerille
28.8.2008Jupakka Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen jakamasta vaalirahoituksesta on poikinut kansanedustajista kanteluita oikeuskanslerille. Yksi niistä koskee elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen menettelyä. MTV3:n uutiset on saanut Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen KMS-yhdistykseen liittyvästä uutisoinnista.
Virossa huolestuttiin: Natolta puuttuu puolustussuunnitelma Baltian varalle
27.8.2008Halonen tuomitsi Etelä-Ossetian ja Abhasian tunnustamisen, Rehn tukisi nyt Ukrainaa
27.8.2008Kaukasian kriisi: Medvedevin mukaan Venäjä ei pelkää mitään, Bush syyttää vastuuttomuudesta
27.8.2008Väkivalta yleistynyt peruskoulun yläluokkalaisten keskuudessa
26.8.2008
Lisää uutisia
- Lankaliittymien hätäpuhelut jumissa Kemijärvellä 28.8.2008, 20.49
- Äärioikeistolaisesta musiikista pidätetty vapaaksi 28.8.2008, 16.51
- Stubbin asema huippukokouksessa edelleen epäselvä 28.8.2008, 16.45 (päivitetty 18.38)
- Presidentin valtaoikeudet puntariin 28.8.2008, 15.42
- Toimihenkilöunioni uhittelee yhä Kemira-lakolla 28.8.2008, 15.35
- Sonera-kirja tyrkyllä korkeimpaan oikeuteen 28.8.2008, 14.49 (päivitetty 18.12)
- Farmasialiitto: Uutta lääkealan keskusta harkittava 28.8.2008, 13.08
- Työntekijälle toimihenkilöä herkemmin alkoholihaittoja 28.8.2008, 12.57 (päivitetty 17.08)
- Pahoinpitelyt lisääntyivät Helsingissä 28.8.2008, 11.31
