|
|
|
Teneriffan aamukampa 2008-2009
|
|
4.9.08 18:01
Sirokko (vierailija)
|
Fiilistellään
Tässä oikein kunnolla,laitoimme satelliitti lautasen katolle kahdella (päällä ) lautasen kautta saimme 961 ilmaista kanavaa. Siis ei kortteja eikä mitään muitakaa maksuja.
Yllätys oli iso,sieltähän tuli näkyviin Canarian kanava ,näkyy kuin postikortti jota me aina katselemme tenskulla iltaisin. Uutiset tulee klo 22.30,ja päivisin tulee paljon postikorttimaisemia mukava Fiilistellä kun näkee tuttuja maisemia. Kanavan numero on 45,muutenkin Espanjan kanavia on yli 20. Lähtöön vielä 101 päivää sitten Americas kutsuu kolmeksi viikoksi, hotelli tuttu Andorra nyt kuudes kerta. Mielestäni hinta ei ollut paha 2045 e yhteensä kahdelta lento Vaasasta.
|
|
4.9.08 23:17
taivaansini (vierailija)
|
Mieli lepää siellä
Aamuja Americaksen aurinkoon n. 80 ja hotelliksi valittuna Parque Santiago 3. Viime talvena myös Tenskullä ja silloin hotellina Sunwing Resort Fanabe. Käytiin kyllä myös autoilemassa Puertossakin ja niin varmaan tälläkin reissulla. Ensi ihastuminen saareen iski 16 vuotta sitten Puerton lomalla. Nyt, aikaan lapsien, tuo etelän suunta on houkuttanut enemmän. Voin kuvailla intoani Tenskua kohtaan ihanteellisen ilmaston lisäksi täysin samoin sanoin, kuin Minttu45 tuolla aiemmin mainitsi; 'siellä on hyvä olla ja mieli levollinen'...juuri näin. Mukavaa matkan odotusta kaikille.
|
|
5.9.08 08:11
maakunta
|
Aamukasa
Vielä on aamuja odotella maaliskuun matkaa PDLC:n, vasta 200 rikki mutta
taitaa olla niin että osa matkailua onkin lähdön odotus ja kohteeseen ennakkoon tutustuminen,aloitimme käymällä keväällä kohteessa päivän reissulla ja kiinnostuimme. Ei muuta kuin odotellaan.
|
|
7.9.08 17:29
Japsu1
|
Samaan paikkaan myös lähdössä
Sirokko:Lähtöön vielä 101 päivää sitten Americas kutsuu kolmeksi viikoksi, hotelli tuttu Andorra nyt kuudes kerta. Mielestäni hinta ei ollut paha 2045 e yhteensä kahdelta lento Vaasasta.
Haa, vaimon kanssa ehdimme samaan paikkaan ja hotelliin jo 68 päivän kuluttua ottamaan tästä hotellista "tyypit", eli eka kerta meille tähän.
Myös kolme viikkoa 2195 e ja näköala altaalle ja toivon mukaan myös kattojen yli merelle päin.
Kanarialla testattu myös Gran Canaria 2 kertaa, Fuerteventura 2 kertaa, Lanzarote 1 kerta. Lisäksi päiväretki Gomeralle ja kerran hikinen välilasku Palman saarella Fuerteventuran matkalla.
Teneriffalla laskelmieni mukaan oltu 7 kertaa joista 2 kertaa "Puertossa", "Hasse Florida" ja Palmeras Playa hotellit.
Americasissa 5 kertaa, Caribessa, Columbuksessa ja Californiassa kerran, Coral Beach'issa 2 kertaa (voin suositella). Nytkin piti mennä sinne mutta ahneus iski kun Andorra oli paljon edullisempi eikä sitä pahemmin ole kukaan moittinut. Ja sijainti on aivan hyvä vaikka ehkä ruokkapaikkoja nähden aavistuksen sivummalla kuin nuo muut, varsinkin Coral Beachin sijainti on mielestäni Americasin paras. Lyhyt matka sopiviin ruokkapaikkoihin sekä kahdelle rannalle...
Joten kahden kuukauden kuluttua voi pikku hiljaa ruveta taas pakkaamaan.
Tietokoneelta tulostan "pakkauslistan" josta ruksaan vuoronperään laukkuuni työnnettävät sekä matkalle laitettavat tamineet sekä korjaan listalle mahdolliset uushankinnat ja poistuneet artikkelit. -;)
Vaimo tosin improvisoi mutta kuin ihmeen kaupalla häneltä ei kuitenkaan unohdu kovin paljon tavaraa pois. Mutta periltähän saa, niin kallista boutiqe-vaatetta kuin halpaa markkinarojuakin.
Hola amigos, here we come...
|
|
7.9.08 18:39
valittava akka (vierailija)
|
Sisäpiirin tietoa?
Olisiko kenelläkään kertoa jotain olennaista tietoa Sunwing Resort Fanabe hotellista? Esitteethän kertoo vain positiivisia puolia. Jos jotain muistoja voisitte ko hotellista jakaa, olisin ehkä vähemmän valittava tämän lomaa edeltävän ajan. Lähimmäiset kiittävät varmasti vastauksista;)))
|
|
7.9.08 18:41
Mujer
|
Japsu1:Tietokoneelta tulostan "pakkauslistan" josta ruksaan vuoronperään laukkuuni työnnettävät sekä matkalle laitettavat tamineet sekä korjaan listalle mahdolliset uushankinnat ja poistuneet artikkelit.
Sinulla on aivan samat systeemit kuin minullakin. Lista helpottaa huomattavasi pakkaamista.
|
|
7.9.08 21:12
Japsu1
|
valittava akka:Olisiko kenelläkään kertoa jotain olennaista tietoa Sunwing Resort Fanabe hotellista? Esitteethän kertoo vain positiivisia puolia.
En tunne hotellia mutta oletko tutustunut netissä oleviin arvosteluihin?
Aika moni tuntuu kehuvan paikkaa. Jos englanti sujuu niin aika paljon hajatietoja saattaa irrota näistäkin:
http://www.tripadvisor.com/Hotel_Review-g562820-d651572-Reviews-Sunwing_Res ort_Fanabe-Playa_de_las_Americas_Tenerife_Canary_Islands.html
http://www.holidaywatchdog.com/10666-Playa_De_Las_Americas-Sunwing_Resort_F anabe-Holiday-Review.html
http://www.reviewcentre.com/reviews141895.html
http://www.holiday-truth.com/holiday_truths/hotel_reviews/2915/Sunwing%20Re sort/
On varmaan aika kallis paikka kun noin kovasti kehutaan...?
Minua ja vaimoani tuo seutu ei oikein jaksa kiinnosta vaikka siellä on alueen uusimmat hotellit. Tuntuu niin syrjäiseltä. Jotenkin vaan viihdytään paremmin lähellä Playa De Las Vistas rannan ja "Parque Santiagojen" välisellä alueella jossa voi esim. joka ilta käydä eri paikassa syömässä ja josta on lyhyt matka moneen paikkaan, myös Los Christianokseen joko kävellen tai bussilla.
Ja sopivalla säällä vois sitten hoitaa kuntoa kävelemällä rantoja pitkin vaikka sinne Fanabe'n seuduille asti.
|
|
8.9.08 01:47
Japsu1
|
Japsu1:Minua ja vaimoani tuo seutu ei oikein jaksa kiinnosta vaikka siellä on alueen uusimmat hotellit. Tuntuu niin syrjäiseltä.
Joo, anteeksi tuo kommentti. Tutustuin nyt vasta tarkemmin tuohon kohteeseen ja huomasin että kyse onkin tuollainen "all-inclusive"-tyyppinen lapsiperheille suunnattu laadukas lomakylä, eli me emme kuulu tuon hotellin kohderyhmään. Eihän tuollaisia lomanviettopaikkoja yleensä missään kovin keskeisillä paikoilla voisi ollakaan. Mutta kyllähän tuo tosiaan saattaa olla aivan mainio paikka perhelomalle, toivottavasti saat järkevämpiä vastauksia joltain joka on siellä käynyt...
|
|
10.9.08 07:07
All_Marino
|
SAD
Kyl se on sit mukava ko voi odottaa jotta paremppaa.
Puolitoista kuukautta, plus rapiat, lähtöselvitykseen. No onhan siinäkin kestämistä. Vaimon valottoman ajan masennuskohtaukset kasvavat kääntäen verrannollisesti päivien lyhenemisen myötä. Eilen satoi kuusitoista tuntia yhtäjaksoisesti. Talonrakennus Suomessa hiipuu ja sen myötä rakennusainekustannukset laskevat. Saman logiikan mukaan sadetakkien hinnat nousevat kohta pilviin. Kumisaappaista puhumattakaan.
Ajattelin osallistua espanjan opiskeluun mutta missasin ilmoittautumisen. Pitää vain luottaa nuorena hankittuun dormitorio spanglishiin, joka ymmärrettävästi on melko suppea. Tarvitsenkohan seuraavanlaista ilmaisua kanarialla:
Perdone. ¿Puede indigarme el camino para la estacion de ferrocarriles?
Kait sekin selviää siellä perillä.
|
|
10.9.08 08:51
ookke kara
|
All_Marino
Santa Cruzissa kulkee ne kaupunkijunat La Lagunaan, että voit tarvitakin, no kiskoja seuraamallakin löytää.
|
|
10.9.08 11:11
Aguila
|
|
|
10.9.08 14:27
nisu1 (vierailija)
|
misulle nisulta terkut!
Misu2:Meillä on Americaksen matkaan vielä reilut 100 aamua jäljellä. Hotellina on tällä kertaa Parque Santiago. Hotellin sijainti on keskeinen ja meri lähellä. Odoteltavissa on siten rantaelämää, "ikkunaostoksia" ja iltakävelyitä rantapromella, näitä on kiva jo suunnitella ja odotella!!
Me ollaan menossa 14.12 pariksi viikoksi ja menemme vaatimattomampaan rebeccaan american keskustaan...oli edullinen ja ajateltiin testata-viimeksi olimme vista surissa...mukavaa on jo nyt ajatella matkaa, jotenkin arki rullaa paremmin kun on jotain mitä odottaa:) Mukavia matkan odotuksia kaikille!
|
|
10.9.08 14:28
All_Marino
|
Kiitos Aguila
On mukava katsella tuota raitsikka videota. Hyvä tausta musiikki. Se rauhoittaa mieltä mutta samalle tekee kaihoisaksi. Meillä täällä Turussakin oli ennenvanhaan raitsikkalinjoja kolme. Eripurainen kaupungin väestö lopetti ne kaikki. Pelkäsivät kai joutuvansa työtämään niitä, niin kuin tuossa videon lopun kuvassa Santa Crizilaiset tekevät.
Hieno
|
|
11.9.08 22:16
P & S (vierailija)
|
Pääsemme sittenkin
Jippii.... Just varattiin matka ja tietty Cruziin, mihin yhden kerran käynneenä ihastuimme. Lähtö 17.3 matka 11pv:ää. Ja aamuja niiiiin paljon, ettei viitsi laskea.
|
|
12.9.08 08:14
Teneriffalle (vierailija)
|
45 pv
Käydään katsomassa uusi paikka Adeje ja Playa Paraiso. Rauhallinen paikka, ei kunnon uimarantaa, mutta hienot hotellit.
|
|
12.9.08 16:21
P & S (vierailija)
|
Unohtui…
Innoissani unohdin mainita, että hotelliksi valitsimme Casablancan ja sieltä kaksio. Toivottavasti on hyvä valinta.
|
|
12.9.08 17:06
All_Marino
|
P%S
Abso-lu-te-ly hyvin oikea valinta. San terveissii sin sit kans.
Luannigast reissuu.
|
|
12.9.08 22:38
rane k
|
Valinta onnistui
P & S:Innoissani unohdin mainita, että hotelliksi valitsimme Casablancan ja sieltä kaksio. Toivottavasti on hyvä valinta.
On todella hyvä valinta nim. kokemusta on... Varustus runsas, joidenkin jatkuvastikin kaipaama siivous ok paras sijainti La Pazin "rajalla", todos. Alas portaita Martianez ostari ja koko kaupunki ja ylöspäin on kivat kävelyretket pitkin matalia portaita vaikka näköalapaikalle. Nos Vemos!
|
|
13.9.08 15:04
Mujer
|
rane k:
On todella hyvä valinta nim. kokemusta on... Varustus runsas, joidenkin jatkuvastikin kaipaama siivous ok paras sijainti La Pazin "rajalla", todos. Alas portaita Martianez ostari ja koko kaupunki ja ylöspäin on kivat kävelyretket pitkin matalia portaita vaikka näköalapaikalle. Nos Vemos!
Kiva kuulla! Casablancaan olemme mekin menossa joulukuussa eli jäljellä on 80 päivää.
|
|
14.9.08 17:41
... (vierailija)
|
Enää 36 päivää :) Hirveä matkakuume, haluaisin jo päästä matkaan :>
|
|
14.9.08 18:25
+++++ (vierailija)
|
enään 27
Meitä lähtee viisi henkinen perhe Americasiin ja hotelli on Blue Star Oasis. Onko kenelläkään kokemuksia tuosta hotellista? Meillä lähtö siis 12.10. Vaasasta. Meillä varattuna kolmio. Matka on varattu tammi-helmikuun vaihteessa elikkä heti kun tulivat myyntiin. Edellinen loma jouduttiin perumaan miehen sairastelujen vuoksi ja ei hän ole vieläkään täysin parantunut. Nyt ei oikein matkafiilikset ole korkeella, kun arveluttaa tuo lento mitä tekee miehelle. Hänellä epäiltiin virusperäistä aivokalvontulehdusta. Pää- ja niskat on kipeenä. Kova lääkitys edelleen. Meillä on vielä mennessä välilasku. Lapset kyllä odottavat kovasti lomaa.
Aiemmin oli jostain listasta mikä tulostetaan ja sen "avulla" pakkaatte. Mikä lista? Olis todella avuksi kun koittaa viidelle pakata.
|
|
14.9.08 18:36
Mujer
|
Matkalaukun pakkauslista
+++++:
Aiemmin oli jostain listasta mikä tulostetaan ja sen "avulla" pakkaatte. Mikä lista? Olis todella avuksi kun koittaa viidelle pakata.
Minä olen kyllä laatinut aivan oman listan Wordiin ja muuttelen sitä tilanteen mukaan. Netissä on kyllä liikkunut mallilistoja, joista yhden löydät seuraavasta osoitteesta:
http://www.nicehouse.fi/matkailu/info/muisti.htm
|
|
14.9.08 20:08
listaaja (vierailija)
|
+++++:lle pakkauslistasta. Kolmen lapsen äitinä tein vuosia sitten ensimmäisen listan, kun huomasin, että pakkaaminen sujuu sen avulla kovin helposti. Aloitin laatimisen ihan miettimällä mitä vaatetta lapsille, päähineet, kengät, uimavehkeet jne. Sitten sama koskien vanhempia. Sen jälkeen yhteiset tavarat, lääkkeet, kännykänlaturit jne. Ihan miettimällä perilläoloa kasasin sen. Vuosien mittaan siitä on paljon tippunut pois joskin on tullut jotain tilalle, laspetkin on pikkuhiljaa alkaneet jo tippua kyydistä. Helppo se on aina tulostaa koneelta ja alkaa pakata, reissun jälkeen kun huomasi että jotain puuttui, niin kotiin tultua sen lisäsi listaan seuraavaa matkaa varten. Lista todella kannattaa.
|
|
16.9.08 08:31
+++++ (vierailija)
|
Kiitokset vihjeistä
täytyy alkaa tekemään luetteloa tavaroista. Lähtöpäivä lähenee pikkuhiljaa ja yhtäkkiä huomaa, että nyt mennään..
|
|
17.9.08 20:59
IinesAnkkanen (vierailija)
|
Maaliskuussa Cruziin Teneguiaan. Päiviä alan laskea vasta helmikuussa kun odotusaikaa on enää kuukausi. Mukaan lähtee puoli sukua eli hauskaa tulee olemaan (ja välillä riidellään railakasti) :)
|
|
|