Motörhead ja Millencolin saapuvat Suomeen
25.8.2008
Joulukuussa Helsingin Jäähalli täyttyy metallimusiikin raskaista sävelistä kun legendaarinen brittiyhtye Motörhead saapuu konsertoimaan Suomeen! Liput tiistaina 16. joulukuuta järjestettävään konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 1. syyskuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä klo 9.00.
Vuonna 1975 perustettu Motörhead on pitkän uransa varrella kohonnut yhdeksi musiikkimaailman suurista tähdistä. 1977 ilmestyneen debyyttialbumin ”Motörhead” jälkeen yhtye on julkaissut kunnioitettavat yhdeksäntoista studioalbumia ja yhteensä yksitoista live- ja kokoelma-albumia! Tuorein, Motörheadin kahdeskymmenes pitkäsoitto ”Motörizer” julkaistaan tämän viikon perjantaina 29. elokuuta.
Yli kolmekymmenvuotisen uransa aikana Motörhead on myynyt maailmanlaajuisesti yli 42 miljoonaa albumia. Yhtyeen tunnetuimpina kappaleina muistetaan mm. ”Ace of Spadeds”, ”Motörhead”, ”Overkill”, ”No Class”, ”Bomber”, ”Killed By Death”, ”(We Are The) Road Crew” ja ”Iron Fist”.
Lemmy Kilmister, yhtyeen perustaja ja keulahahmo kertoo: ”Motörhead ei ole vain minun työtäni, se on minun koko elämäni”. Karismaattinen Lemmy on monipuolisella laulutulkinnallaan ja tiukalla, ainutlaatuisella bassonhallintatyylillään todistanut lauseen todeksi ja osoittanut samalla olevansa pian 63 vuotta täyttävänä rokkarina elämänsä vedossa!
Suomessa Motörhead nähtiin viimeksi joulukuussa 2007, jolloin yhtye esiintyi niin ikään mm. Helsingin Jäähallissa.
LIPUT:
46 euroa
Millencolin Helsinkiin ja Tampereelle!
Elinvoimainen 90-luvun skatepunk-aallon legenda Millencolin saapuu Suomeen. Yhtye nähdään maanantaina 8. joulukuuta Tampereen Pakkahuoneella ja päivää myöhemmin Helsingin Tavastialla.
Millencolin on yksi Euroopan suosituimmista punk-yhtyeistä, joka on niittänyt maailmanlaajuista suosiota myyden miljoonia levyjä ympäri Eurooppaa, Amerikkaa ja Australiaa. Jo yhtyeen debyyttialbumi ”Tiny Tunes” (1994) iski kultasuoneen ja nosti bändin suosituimmaksi pohjoismaalaiseksi punk-yhtyeeksi. Keväällä ilmestynyt seitsemäs pitkäsoitto ”Machine 15” on pitänyt kokoonpanon kiireisenä, sillä levyn julkaisusta lähtien bändi on keikkaillut maailmanmantereita melkoisella tahdilla. Yhtye nähtiin viimeksi Suomessa tämän kesän Ruisrockissa.
Rehellistä perusasioihin pureutuvaa skatepunkia soittavaa Millencolinia on usein verrattu suuriin kalifornialaisbändeihin kuten NOFX:ään, Lagwagoniin ja No Use For a Name:en. Ennen illan pääesiintyjää sekä Tampereella että Helsingissä nähdään MTV Europe Music Awardsilla vuonna 2007 palkittu ruotsalainen punk-trio Neverstore, sekä esimerkiksi West Coast Riot -punkfestareilla tänä kesänä esiintynyt ruotsalainen Tysta Mari.
Konserttien 25 euroa maksavat liput tulevat myyntiin maanantaina 1. syyskuuta. Helsingin Tavastian keikalle ennakkoliput voi ostaa Tiketistä, Tampereen Pakkahuoneelle ennakkolippuja myyvät sekä Tiketin että Lippupalvelun toimipisteet.
Millencolin (SWE), Neverstore (SWE) & Tysta Mari (SWE)
ma 8.12. Tampere, Pakkahuone (ei ikärajaa). Liput 25 euroa.
ti 9.12. Helsinki, Tavastia. Liput 25/27 euroa
- Keskusteluja aiheesta
- EX-IRON MAIDEN BLAZE BAYLEY SUOMEEN! 5 keikkaa 22.4.-26.4.2009 (13.11.2008, Kaista)
- Ostetaan Metallican keikalle 2 kenttälippua (21.10.2008, Muropaketti)
- Suvi Teräsniska (01.07.2008, Ellit, kulttuuri ja viihde)
- Matthau Mikojan julkaisi albumin! (19.03.2008, Kaista)
- AD DC (16.02.2008, Kaista)
- 1.
-
Sinne mennään porukalla kunnon rokkijuhliin, eikös vaan?
- 2.
-
lemmy on paras !
- 3.
-
Me mennää neljän porukalla

