Plaza

Kaista

Lauri Tähkä & Elonkerjuu tekee suurkiertueen

26.8.2008

lauritahkatour08Lauri Tähkä & Elonkerjuu aloittaa 29. lokakuuta mittavan konserttisalikiertueen. Yhtye esiintyy 25 kertaa yhteensä 22 paikkakunnalla. Ilo joka elättelöö -iltamat ovat ikärajattomia.


Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin kuuluva Lauri Tähkä & Elonkerjuu suuntaa loppuvuonna pitkälle konserttikiertueelle, joka alkaa lokakuun lopulla Salosta ja päättyy joulukuun alussa Turkuun. Syyskiertue kulkee nimellä Ilo joka elättelöö ja iltamia on lähes joka päivä 22 eri kaupungissa. Kaikki konsertit ovat ikärajattomia ja esiintymiset aloitetaan noin kello 19, joten ne soveltuvat hyvin myös alaikäisille, vaikka useimmat keikat ovatkin keskellä viikkoa.

Tähkä on orkestereineen ollut kiertueella yli puolet kuluneesta vuodesta ja reilussa vuodessa esiintymisiä tulee kaikkiaan yli 130, kun tulevan kiertueen keikat lasketaan mukaan. Yhtyeen vuosi sitten julkaistu Tuhannen riemua -albumi rikkoi jo keväällä triplaplatinarajan eli on yltänyt yli 90 000 kappaleen myyntimäärään.

Kokonaisuudessaan Lauri Tähkä & Elonkerjuun konserttipäivät ja -paikat ovat nämä:
29.10 SALO, Kulttuuritalo  Kiva
30.10 HELSINKI, Kulttuuritalo
31.10 HELSINKI, Kulttuuritalo
1.11 TAMPERE, Tampere-Talo
2.11 TAMPERE, Tampere-Talo
5.11 RAUMA, Raumasali
6.11 LAHTI, Sibeliustalo
7.11 JÄRVENPÄÄ, Järvenpää-talo
8.11 SAVONLINNA,  Savonlinnansali
11.11 TURKU, Konserttitalo
12.11 KOTKA , Konserttitalo
13.11 HYVINKÄÄ, Hyvinkää  Sali
14.11 PORI, Promenadikeskus
15.11 HÄMEENLINNA,  Verkatehdas
16.11 HELSINKI, Kulttuuritalo
20.11 VARKAUS,Warkaus Sali
21.11 KUHMO, Kuhmo- Talo
22.11 KUOPIO , Musiikkikeskus
23.11 OULU, Madetojasali
26.11 LAPPEENRANTA,  Lappeenranta  Sali
27.11 MIKKELI, Mikaeli
28.11 JYVÄSKYLÄ, Paviljonki
29.11 SEINÄJOKI, Areena
3.12 ESPOO, Tapiolasali
4.12 TURKU, Konserttitalo

Pääsylippuja myyvät Lippupiste (puh. 0600 900 900 (1,75€/min + pvm)) ja Lippupalvelu (puh. 0800 10 800 (1,83€/min + pvm)). Kuhmon konserttiin lippuja voi tiedustella numerosta 08 61 555 451.

Tähkä-fanien pitkään odottama Ilo joka elättelöö -kirja julkaistaan juuri ennen kiertuetta eli viikolla 38. Kirjan on kirjoittanut Heli Laaksonen.

 

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
EX-IRON MAIDEN BLAZE BAYLEY SUOMEEN! 5 keikkaa 22.4.-26.4.2009 (13.11.2008, Kaista)
Von Hertzen Brothers (12.08.2008, Ellit, kulttuuri ja viihde)
Kunnon konsertti. (28.07.2008, Ellit, kulttuuri ja viihde)
Suvi Teräsniska (01.07.2008, Ellit, kulttuuri ja viihde)
AD DC (16.02.2008, Kaista)
1.

Blääääh, en mä vaan jaksais kuunnella tollasta ”kansantanhu-rokkia”, vaikka etelä-pohjanmaalta olenkin kotoisin. Kaikki biisit melkein samasta puusta veistettyjä! Murre sopii normaali arkipäivän puheeseen, muttei kyllä rokkilauluun!!! Näin on !!!

2.

Tänne mennään =)

3.

Suosio puhuu puolestaan! Kerrankin massasta poikkeavaa musaa ja sanoituksia. Pohjanmaa rulettaa! En ole valitettavasti sieltä kotoisin, mutta näiden biisien ja murteen ansiosta minusta tuli sekä bändin että Pohjanmaan ISO-FANI!!!
Jeees, 30. ja/tai 31.10. Kulttuuritalolle mennään!

4.

Miten voi olla,et Lappeenrannan konsertti on loppuunmyyty,vaik ei oo viel ees mainostettu???Olisko pitäny olla isompi paikka???

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös