Plaza

Persut - valtakunnallinen puolue?

30.10.2008
Timo

Timo Soini on sunnuntai-illasta lähtien juhlinut Perussuomalaisten kasvua valtakunnalliseksi puolueeksi. Perussuomalaisilla on nyt edustajia yli 140 kunnanvaltuustossa, minkä voidaan katsoa täyttävän valtakunnallisuuden määritelmän. Mutta ovatko persut puolue?

Kunnallisvaaliehdokkaiden haaliminen oli kaikille puolueille vaikeaa. Tässä työssä persut menestyivät puolueista parhaiten. He kaksinkertaistivat ehdokkaidensa määrän ja saivat 1000 uutta ehdokasta. Ehdokkailla on yleensä koko joukko ystäviä ja sukulaisia, jotka tuovat äänensä yhteiseen pussiin. Osa ehdokkaista on myös laajasti tunnettuja ja edustavat,joitakin mielipide- tai eturyhmiä, joilla on laajempaakin tukea kansalaisten keskuudessa.

”Puolue on järjestö, jonka pääasiallisena toiminta-ajatuksena on yhteiskunnan kehittäminen jäsenten haluamaan suuntaan.” Tämä määritelmä on lainaus Wikipediasta. Puolueen jäsenillä tulisi siis olla joku yhteinen suunta yhteiskunnan kehittämisessä. Perussuomalaisilla ei tällaista yhteistä suuntaa taida olla. Persut ja sen edeltäjät ovat korostaneet erityisesti vähäväkisten asiaa. Nyt puolueen listoilta on valittu ihmisiä, joiden tavoitteista tärkeimmät tuntuvat olevan muukalaisvihamielisiä.

Monet valtuutetuista ovat näkyviä Suomen sisu-nimisen järjestön jäseniä. Parhaiten näistä menestyi helsinkiläinen Jussi Halla-aho, joka sai melkein 3000 ääntä. Näillä äänillä Halla-aho olisi tullut valituksi eduskuntaankin, mikäli olisi ollut kysymys eduskuntavaaleista. Halla-aho pitää itseään vasemmistolaisena. Espoossa valittu toinen sisulainen pitää itseään äärioikeistolaisena. Muukalaisvihamielisyys on heitä yhdistävä tekijä. He vastustavat kansojen ”luonnotonta” sekoittamista ja osoittelevat, että ”kansainvaeltaja syö teillä”.

Myös persujen kunnallisvaaleja varten laaditussa ohjelmassa vastustetaan ”monikulttuurisuusohjelmia”. Kunnanvaltuustoissa ei kuitenkaan kovin usein päätetä monikulttuurisuusohjelmista. Mitenkähän hyvin erilaisista lähtökohdista tulevat persuvaltuutetut tulevat toimimaan kaava-, terveydenhoito-, koulu-, liikenne-, jätehuolto- ja sosiaaliasioissa? On oletettavaa, että osa persuista kannattaa kuntien palveluiden yksityistämistä ja osa pitää kiinni kuntien omasta palvelutuotannosta. Yhtenäistä linjaa tuskin löytyy. Ounastelen, että persuedustajien määrä vaalikauden loppuessa on kovasti pienentynyt. Persut taitavat kokea samanlaisen kohtalon kuin SMP suuren eduskuntavaalivoittonsa jälkeen.

Timo Näsänen

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
Perussuomalaisten linja? (27.12.2008, Ajassa)
Halla-ahon tierahat (18.12.2008, Ajassa)
Perussuomalaisten Halla-ahosta rikostutkinta (12.12.2008, Ajassa)
Soini ja Sisu (29.10.2008, Ajassa)
Perussuomalaiset - vasemmistolainen köyhien puolue (07.10.2008, Ajassa)
1.

Se on aiva oikeen että joku puolue nostaa kissan pöydälle eli maahanmuutto politiikan.
Kun tähän asti maahanmuuttopolitiikasta ei oo saanu puhua ainakaa mitään kielteistä heti on joutunut rasistilistalle.
Mut kyl nykyään syrjitään jo valtionjohdonkin taholta enemmän valtaväestöä kuin maahan muuttajia niin että jos ei tämä levitä rasismia niin mikä sitten mielestäni maassa maan tavalla ja samat säännöt niille kuin muillekki.
Niitä on ny paapottu jo aiva tarpeeksi että joku roti tähän touhuhun ei saanu isoisänikään mitää erikoiskohtelua aikoinaan ku amerikkahan lähti ei saanu ohitella asunto jonoissa eikä hoidettu asioita niinku manulle illallista vaan piti ite pärjätä.
Että ei se ihme oo jos ääripuolueet rupee nostamaan päätään ja on se ihme jos valtio jakaa vielä työlupia ulkomaalaisille tälläsenä aikana ku ei taho olla omillekkaan töitä .

2.

jännä että tämä vastapropaganda aloitetaan heti vaalien jälkeen. yksi puolue, jolla on edes JOTAIN sanottavaa jostain, ja se heti lytistetään vanhalla kunnon RASISMI- kortilla. itse olen menettänyt jo uskoni koko korruptoituneeseen valtiovaltaan joka kehtaa kutsua itseään suomen valtio-järjestelmäksi.

3.

Onko vihreät puolue, voisi kysyä samalla tavalla?

4.

Haider nousi kanssa samoilla asioilla julkisuuteen. Ei nuo jutut kauaksi kanna. Kun pitäisi tehdä myös jotain positiivistakin. Ja järkevää. Eikä vain vastustaa jotakin UFOA.

Vihreät onkin sitten ihan eri maailmasta, oisko niillä jotain aivoiksi kutsuttua mukana hommassa.

5.

HAider ainaki tulletti kunnolla itävallan jähmettynyttä politiikkaa.
Toisekseen peruspuoleessa ei kaikki vastusta vain ulkomaalaisia, eiköhä se
ole joittenki jäsenten mielipiteitä.

6.

Timo näsänen on ilmeisesti sdp:n kannattaja ?

7.

Media tuntuu nyt ajavan perussuomalaisille rasistista leimaa. Tietysti se on ymmärrettävää sillä rasismisyytökset myyvät. Eiköhän kuitenkin olisi parempi pitäytyä totuudessa. Lehdistö kiihoittaa kansalaisia ääritoimintaan maahanmuuttajia vastaan ja yrittää lykätä syyn perussuomalaisille. Tavoitteena on saada tapahtumaan jotain, jotta saataisiin repäiseviä otsikoita ja siten myyntiä lisättyä. Tosiasiassahan preussuomalaiset vaativat maahanmuuttajille samanlaista kohtelua kuin aborginaisille suomalaisillekkin eli töitä ja veronmaksua. Vaatimus suomen kielen opiskelusta lienee myös oikeutettu. Tutkitaampa asiaa toisinpäin, eli jos Kalle Tappinen muuttaa Indonesiaan, ei hänkään saa palvelua suomen kielellä, paikallinen murre on opiskeltava.

8.

Mikähän siinä on että somaleita eniten Suomeen haluavat ne jotka eivät joudu asumaan samassa lähiössä niiden kanssa, kulkemaan jatkuvasti samassa bussissa, raitiovaunuissa tai metrossa? Tätini tampereelta kertoi kuinka somalit käyttäytyvät bussissa. Huorittelevat naiset ja käyttäytyvät uhkaavasti kaikkia kohtaan. Tietysti voidaa ajatella että nämä ovat yksilöiden tekoja mutta se taitaa olla hiukan naiivia puhetta, varsinkin kun tutustuu heidän pahoinpitely ja raiskaustilastoihinsa. Timo Näsänenkin taitaa olla tätä ryhmää jolla ei ole ollut mitään kosketuspintaa somaleihin.
Ymmärtäisin näitten somaleitten sossurahotuksen jos se olisi jokin väliaikainen tila, mutta kun homma menee niin että vuodesta toiseen ovat muiden elätettävä eivätkä edes yritä hakea töitä. Mulle on aivan sama vaikka käpyjä noukkisivat tuon toimeentulotukensa eteen kunhan jotain tekevät. Jossei työ maistu niin sanotaan että sä saat tältä päivältä lähteä kotio ja sen mukaan toimeentulotukikin.
Lainsäädännöksi voitasiin laatia pykälä jonka mukaan toimeentulotukea voi saada yhteen soittoon maksimissaan 2 vuotta jonka jälkeen joutuu osallistumaan vaikka johonkin keinotekoisesti työllistävään projektiin.

Kuka tahansa normaali suomalainen myöskin kannattaa rikoksia harrastavien somalien palauttamista, kukaan suurempi puolue ei vain ole uskaltanut nostaa kissaa pöydälle ettei leimautuisi rasistiseksi puolueeksi. En epäile hetkeäkään etteikö perussuomalaiset mielellänsä poistaisi sen byrokratiakikkailun jossa rikoksia riittävästi tehnyt somali valittaa ja oikeus miettii vuosi tolkulla oliko karkoituspäätös oikea.

PS. Tuli muuten mieleen että demarit kokee varmaan tappioita seuraavissakin vaaleissa. Varmaan ihan mukava puolue mutta kärsii kiihkofeministien soluttautumisesta ryhmään.

9.

Maahanmuuttajien yletöntä hyysäämistä ei varmasti kannata edes suurin osa ns. valtapuolueiden äänestäjistä. Perussuomalaisten uskottavuusongelman taustalla on kuitenkin todellisen puolueohjelman puute. Hoetaan vennamolaisittain, että kansa tietää ja vastustetaan kaikkea. Kunnanvaltuustossa perussuomalaiset tuskin mitään maata mullistavaa saavat aikaan, mutta tulevissa eduskuntavaaleissa olisi jo mielenkiintoista kuulla miten perussuomalaiset järjestäisivät kansantalouden ja hoitaisivat EU- ja puolustuspolitiikkaa. Todellisilta puolueilta vaaditaan muutakin kuin suunsoittoa. Pelkkä räksyttäminen kun tuskin kantaa kovin monien vaalien yli.

Vaikka itsekin pidän perussuomalaisten kannattajia hieman säälittävänä joukkona, on Näsäsen kirjoitus taas aika loukkaava ja kärkevä. Pitääkö se oma poliittinen vakaumus tuoda aina yhtä voimakkaasti esille?

10.

KUINKAHAN MONTA SOMALINAISTA SUOMALAISET MIEHET OVAT RAISKANNEET SUOMESSA? Vast. EI AINUTTAKAAN! ENTÄ KUINKA MONTA SUOMALAISNAISTA SOMPANSSIKOIRAAT OVAT RAISKANNEET? Vast. 34 PELKÄSTÄÄN V.2007!

11.

Jos kolumnisti ja muut kirjoittelijat haluavat tutustua keskivertoperussuomalaisen näkemykseen maahanmuuttopolitiikasta kannattaisi tutustua vaikkapa tähän Pirkko Ruohonen-Lernerin pitämään puheenvuoroon eduskunnassa; siinä ei ole rotuoppia vaan järkisyillä perusteltua huolestunutta puhetta maahanmuuttajien tilasta Suomessa.

http://www.perussuomalaiset.fi/ajankohtaista/?issue=37

Perussuomalaisilta näytetään julkisuudessa vaadittavan yhteistä linjaa kaikissa asioissa, vaikka puolueen yksi perusarvoista on, että puoluekuria ei ole, vaan ehdokas saa äänestää omantuntonsa mukaan, kun kertoo kannastaan etukäteen muille.
Arvoisa kolumnisti voi katsoa vihreiden edustajien linjanvetoja eri tilanteissa: vihreitä yhdistää vain jonkinlaiset ympäristö- ja ihmisoikeusarvot, talouspolitiikassa mennäänkin sitten oikealta vasemmalle. Miksi et perään- kuuluta vihreiltä yhteistä linjaa kaikissa asioissa. Vertaa esimerkiksi Anni Sinnemäkeä ja vaikkapa Jehki Härköstä Kokoomukseen loikanneeseen pitkäaikaiseen vihreään Hannele Luukkaiseen.
RKP:ssä on mahtunut olemaan myös vuosien mittaan Jörn Donner ja Björn Wahlroos, joilla ei äkkiseltään ole muuta yhteistä kuin äidinkieli.

Hyvä esimerkki puoluekurin mädännäisyydestä kuntapolitiikasta on esimerkiksi se että HKL:n kuljettajien entinen pääluottamusmies vastusti jyrkästi HKL-Bussiliikenteen yhtiöittämistä ja automaattimetroa, kuten suurin osa työntekijöistäkin. Kun hän juuri samoihin aikoihin oli tullut itse valituksi valtuustoon SDP:n riveissä, ja olisi voinut sitten ratkaisevalla hetkellä äänestää näitä asioita vastaan - toisin kuin muut demarit, hän äänestikin tyhjää, ilmeisesti puolueen sanktioiden pelossa. Eli valtuutettu ei saa suurissa puolueissa äänestää omantuntonsa mukaan.

Kun Suomessa joku sanoo: ”Perkele!”, media ei syytä häntä saatananpalvojaksi, mutta neekeri-sanan käytöstä automaattinen tuomio on, että on rasisti eli uskoo valkoisen rodun ylemmyyteen muihin nähden.
Työssäni joukkoliikenteen palveluksessa olen kohdannut monia somaliasta tulleita nuoria maahanmuuttajia, jotka ovat alkaneet haukkua minua läskiksi, kun olen mennyt lain oikeuttamana puuttumaan heidän ryyppyjuhliinsa ja häiriköintiinsä. Arvaatte varmaan, että riittävästi hermostuneena olen sanonut heitä neekereiksi, koska pidätän asiakaspalveluoppien vastaisesti itselleni oikeuden puolustautua parhaaksi katsomallani tavalla, koska uskon että nimittelijät ym. kiusaajat saavat oppinsa vain kokemalla itse samaa. Läski~neekeri ovat täysin rinnastettavia ulkonäöllisiä haukkumanimiä ja niiden eriarvoistava sanoma riippuu asiayhteydestä. Se, että olen nimitellyt riitatilanteessa ulkomaalaistaustaista näin, ei tee minusta rotuoppien kannattajaa. Tervehdin mustaihoisia siivoojia ja juttelen heidän kanssaan taukotiloissa ym.
ja olen ylpeä siitä, että he osoittavat lähiökuppiloissa istuville, sosiaalituilla eläville punaniskoille, että ovat rohkeampia ja ahkerampia kuin mitä arvostelijansa.

Se mitä usein nimitetään rasismiksi, on kuitenkin yleensä vain ksenofobiaa eli tuntemattoman pelkoa ja sitä esiintyy kaikkialla maailmassa, myös eri maahanmuuttajaryhmien välillä. Se on selvää, että jos viisi skinheadia hakkaa mustaihoisen ihonvärin perusteella, kyseessä on rasistinen rikos. MUTTA yhtälailla jos syrjäytymis- ja päihdekierteessä olevat ja siitä suomalaisille katkeroituneet somalit hakkaavat ja ryöstävät joukolla suomalaisen ohikulkijan Kaisaniemen puistossa, miksi sitä ei kutsuta rasistiseksi rikokseksi, vaikka nämä rikokset ovat selvästi valkoihoisiin kohdistettuja. Vai oletteko kuulleet somalijoukon ryöstäneen vaikkapa nigerialaisen? Suomessa rasistiselle rikoksen toteutumiselle on käytännössä annettu ihmeellinen näkymätön lisävaatimus, että sen pitäisi kohdistua vähemmistöä edustavaan ihmiseen? Samanlaisella käytännöllä SETA voisi jättää valitsematta heteroseksuaalin ihmisen palvelukseensa sukupuolisen suuntautumisen perusteella ja jäädä rangaistuksetta.

Muut puolueet ja humanistit ovat syyttäneet perussuomalaisten maahanmuuton negatiivisia vaikutuksia pelkäävää politiikkaa ulkomaalaisvastaiseksi, mutta eivät eivät ole itse esittäneet minkäänlaisia ratkaisuja sille, ettei muista maista tuttua gettoutumista tapahtuisi täällä. En usko, että gettoutumista haluaa mikään puolue, joten miksi keskustelu siitä on kielletty. Meidän on turha kuvitella, että jos kerran Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa ja jo Ruotsissakin on syntynyt täysin maahanmuuttajien asuttamia, pahoinvoivia, työttömyydestä ja rikollisuudesta kärsiviä lähiöitä, ettei sama tapahtuisi täällä, jos emme tee jotain radikaalisti toisin. Voisimme tehdä toisin muun muassa sen, että arvioisimme uudestaan, miten paljon suomalainen yhteiskunta pystyy alenevalla huoltosuhteellaan kantamaan globaalia vastuuta esimerkiksi pakolaisia ottamalla. On äkkiseltään helppo ajatus haluta tänne satoja tuhansia maahanmuuttajia työvoimapulaa ja huoltosuhdetta paikkaamaan, mutta mitä jos todella suhdanteiden ja työpaikkojen vähenemisen seurauksena meille jääkin omien työttömien lisäksi satoja tuhansia maahanmuuttajia elämään tukien varassa ilman työtä? Millä me sen rahoitamme? Lopettamalla kokonaan työttömyyskorvaukset?
Monissa keskieuroopan maissa on maahanmuuttajien asuttamia alueita, joissa vain esimerkiksi 30 % käy palkkatyössä ja joissa työttömyyden ja köyhyyden lieveilmiöt rehottavat. Onko tämä näiden maiden ja varsinkaan maahanmuuttajien etu. On kaksinaismoralismia ”kantaa globaali vastuu” ottamalla pakolaisia ja jättämällä heidät köyhyyteen ja depressioon. Jos maahanmuuttajia otetaan, on heille kyettävä antamaan hyvän elämän edellytykset. Onko esimerkiksi Espanjassa tomaattiviljelmillä orjatyön kaltaisissa olosuhteissa työskentelevillä afrikkalaisilla kaikille toivottava elämä, vaikka heillä töitä onkin?

12.

Olen vahvasti sitä mielä että kaikki ovat tervetulleita, jos on MENOPALUU lippu. Ja kaikki muut.. no tarviaanhan maalitaulja…

13.

Ensinnäkin kiitokset 10 kommenteille, jotka osuivat aivan asian ytimeen. Sitten kommenttina pakinaan on hyvä että Suomessa on sananvapaus, sillä muutenhan pakinoitsijan rasistinen hyökkäys vähemmistöä (perussuomalaiset, ei persut) kohtaan olisi rikos.

14.

No kun on alkuun päässyt, niin on vaikea lopettaa.Eli ensinnäkin kiitokset myös kommentti 11 laatijalle, sivistynyt ja perusteltu kommentti.Ja sitten siihen,ettei perussuomalaisilla ole yhteistä ohjelmaa ja mielipidettä, onneksi pääpuolueillla on. Esim. Vanhanen / Korhonen, Katainen/ Niinistö, Tuomioja/ Miss Piggy. Vihloohan se että turpaan tulee, mutta olisikohan ollut syytä tulla alas siitä ”demokraattisesta” norsunluutornista ja kuunnella edes kerran ihan oikeasti äänestäjiä ( sitä vaalikarjaa), niin ehkä tulos olisi ollut toinen.

15.

11. kommentin laatija oli asian ytimessä.
Rupeaa Suomessa olemaan kohta samanlainen meininki kuin Saksassa, missä natsi- ja rasismikortti on ollut varsinkin median, vasemmiston ja liberaalien ase vuosikymmeniä.

16.

Toivotaan että, Soini saa puolueensa tämänkaltaisen väen oppiinsa/ruotuunsa. Hän sanoi että ei hyväksy minkäälaista väkivaltaa puolueensa taholta oli se mitä hyvänsä. tämä jää nähtäväksi seuraavan vaalikauden aiakana. Onko tämä persuksen nousu ja tuho tällä vaalukaudella ?

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös