Plaza

Onneksi olkoon Kokoomus!

27.10.2008
Timo

Kokoomuksen vaalivoitto on selkeä eikä sitä voi oikein selittelylläkään muuksi muuttaa. Persuthan prosentuaalisesti lisäsivät äänimääräänsä vielä huimasti enemmän, mutta Kokoomuksen voitto vaikuttaa valtakunnan politiikkaan.

Vaalikampanjointi ja siihen liittyvä mainonta on perinteisesti ollut ikävää ja visuaalisesti taitamatonta, ellei suorastaan rumaa. Puolueet kokoomusta lukuun ottamatta olivat pysyneet vanhalla linjalla. Kokoomuksessa joku on perehtynyt nykyaikaiseen markkinointiviestintään ja antanut jälleen kampanjan suunnittelun ammattilaisten, Bob Helsinki –mainostoimiston käsiin.

Perinteisesti puolueissa on kuviteltu, että siellä osataan politiikka ja äänestäjien lähestyminen. Apua on parhaassa tapauksessa pyydetty joltain graafikolta julisteen kehittelemiseksi. Osa julisteista on näyttänyt puoluejohtajien lasten tai lastenlasten tekemiltä. Tällä kerralla julisteet olivat niin samanlaisia, että on syytä olettaa käytetyn samaa lasta.

Nykyisen käsityksen mukaan markkinointi ei ole vain jotain, jonka avulla valmis tuote viedään markkinoille. Nykyaikaisessa markkinoinnissa markkinointiväki on mukana yhdessä asiakkaiden kanssa muotoilemassa tuotetta jo suunnitteluvaiheessa. Bob Helsingin edustaja kertoi jossain haastattelussa ujostelematta vaalikampanjoiden sisältöjen  ja vaatimusten olevan heidän tuotettaan. Työväenliikkeen tunnusten vääntäminen kokoomuskäyttöön on ollut taitava veto ja kertoo myös siitä, että näillä tunnuksilla on aikanaan ollut vahvaa vetovoimaa ja hyvä tunnettuus.

Nämä työväen tunnukset ovat nytkin miellyttäneet äänestäjiä. Ajatus, että asioihin pitää vain tarttua ja hoitaa kuntoon, on vetoava. Kokoomuksesta syntyi kuva nuoresta aikaansaavasta porukasta, jota on mukava tukea äänellään. Niitä talkoita ei niin kovin paljoa tosiasiassa ollut ja koirankakat törröttävät edelleenkin lasten leikkipuistoissa.

Timo Soini on varmaan ainoa populismin maisteriksi valmistunut henkilö. Soini on myös ainoa puoluejohtaja, joka avoimesti tunnustautuu populistiksi. Bob Helsingissä on luultavasti henkilö, joka on väitellyt populismin tohtoriksi.

Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ja puoluesihteeri Tujunen kiipesivät vaalivalvojaisten lavalle peukkua pystyssä heilutellen Talkoorukkasesta on siirrytty sopivasti kansainväliseen käsimerkkiin. Mikä mahtaa olla seuraava iskevä innovaatio, jolla kokoomuksen ja Bob Helsingin poliittisia visioita viedään eteenpäin uusissa valtuustoissa.

Timo Näsänen

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
Kokoomus suosituin puolue marraskuussa (28.11.2008, Ajassa)
Tervetuloa takaisin uusioliberalistit (27.10.2008, Ajassa)
Politiikka kääntyy vaalien tuloksena vasempaan (27.10.2008, Ajassa)
Koitan uudestaan saada tämän läpi. että suomen kansa on tyhmää kun antaa kokoomuksen (23.09.2008, Ajassa)
Olisiko kuitenkin syytä lopettaa jo vuosikymmeniä ollut HS kestotilaus? (16.09.2008, Ajassa)
1.

”Kokoomuksen vaalivoitto on selkeä eikä sitä voi oikein selittelylläkään muuksi muuttaa. Persuthan prosentuaalisesti lisäsivät äänimääräänsä vielä huimasti enemmän, mutta Kokoomuksen voitto vaikuttaa valtakunnan politiikkaan.”

On se kumma jossei iso kolmikko osaa reagoida siihen, että yhtä asiaa ajava puolue (maahanmuutto) rupeaa saamaan ääniä. Ei olisi persut paljoa ääniä saaneet, jos hallitus olisi ottanut jonkin muun kannan maahanmuuttoon kuin kulttuuria on rikastettava ja työvoimaa on saatava ulkomailta.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös