Plaza

Kohti sosialismia Kokoomus?

25.10.2008
Timo

Talouskriisin käsikirjoitus on noudattanut 1800-luvulla kirjoitettuja kuvauksia kapitalismin tuhosta. Esimerkiksi Englannin ja Yhdysvaltain toimet kriisin laukaisemiseksi muistuttavat vielä 1970-luvullakin pidetyistä puheista pankkien sosialisoimisesta.

Valtion yrityksiä on markkinoistettu kovalla vauhdilla. Valtion rautateidenkin on pitänyt toimia logistiikkamarkkinoilla melkein kuin oikean yksityisen yrityksen. Kansainvälisen talouskriisin katveessa on valtionyritysten omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies rohkaistunut kävelemään VR:n toimivan johdon päältä. Pontimena on ollut tehdä aluepolitiikkaa ja tukea kovasti kärsineen Kainuun työllisyystilannetta aikaistamalla junanvaunutilaus.

Suomalaiset junanvaunut eivät ole kovin hyväkuntoisia eivätkä mukavia. Kokemukseni mukaan junamatkailun kehittämiseen on eri Euroopan maissa satsattu paljon enemmän kuin meillä Suomessa. Vaunut ovat mukavia ja matka taittuu nopeudella joka on kilpailukykyinen lentomatkustamisen kanssa yhä pitemmillä matkoilla. Makuuvaunujen ja sinisten päivävaunujen tilalle tulee nopeasti saada Suomeenkin uutta ajanmukaista kalustoa.

Ympäristönäkökulmasta juna on matkustusmuotona ylivoimainen verrattuna lentämiseen ja yksityisautoiluun. Päästöt junamatkoilta ovat ylivoimaisesti pienemmät kuin lentämisessä, puhumattakaan yksityisautoilusta. Uudet vaunut tuovat uusia matkustajia raiteille erityisesti pitkillä reiteillä ja auttavat meitä ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Voi olla, että myös VR:n talous hyötyy nopeammasta investointivauhdista.

Uusi työväenpuolue Kokoomus on myös talouden osalta ottamassa pitkän loikan kohti perinteisiä työväen arvoja. VR:n hallituksen ohjaukseen ottamisen lisäksi myös uusi Solidium-niminen valtio-omisteinen yritys tulee toimimaan osakemarkkinoilla. Viime vuosina valtio on lähinnä myynyt omaisuuttaan alihintaan. Uusi yritys voi aktiivisesti hankkia uusiakin yritysten osakkeita. Työväen presidentti, toivotalkoot, ristissä olevat työkalut jne. ovat nyt saamassa jatkoksi talouden kehittämisen sosialistiseen suuntaan.

Timo Näsänen

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Keskusteluja aiheesta
Kokoomus yllättää jälleen myönteisesti (05.01.2009, Ajassa)
Tervetuloa takaisin uusioliberalistit (27.10.2008, Ajassa)
Kokoomuksella menee hyvin (17.10.2008, Ajassa)
Koitan uudestaan saada tämän läpi. että suomen kansa on tyhmää kun antaa kokoomuksen (23.09.2008, Ajassa)
Työväenpuolue kokoomus etenee työkalunkuvilla (22.09.2008, Ajassa)
1.

Oletkohan sinä ’Timo jälkijunassa,vai peräti väärässä junassa,kun propagoit(näin vaalien alla)tietyn vas.-kuolevan aatteenpuolesta.(sd) Sillä mitä muuta tuo on kuin demojen jatkuvaa räkytystä.Sanoisit edes suoraan että k….sa ollaan toverit.

2.

Juu, eikös silloin kannattaisi valtion tukea koulutusta sekä testausta että saataisiin maailman parhaat junanvaunun ammattilaiset kainuun perukoille ?

Jos vaikka viiden vuoden päästä myytäisiin sitten vaunuja tuhatpäin maailmalle. Osaaminen kuntoon ja sen jälkeen tuotantotehokkuus. Suomi olisi edelleen erittäin kilpailukykyinen maa jopa halpamaihin verrattuna.

Jospa valtion pitäisi kiertää yrityksissä kysellen minkälaisia ongelmia yritykset näkevät toiminnoissaan ? Jos rahaa annetaan tulee ne laittaa kehittävään toimintaan.

Ainoastaan tilaamalla vaunuja homma ei kehity paljoakaan, siirretään vain ongelmia tuonnemmaksi.

Kilpailukyky tulee ensisijaisesti osaamisesta.

Valtion olisi syytä tukea muutakin kuin epämääräisiä matemaattisien yhtälöiden tutkijoita, yhtälöitä joilla ei ole välitöntä käytännön tarkoitusta.

Valtion olisi syytä nyt perustaa yksikkö joka pelkästään kartoittaisi Suomalaisen huippuosaamisen ja lähtisi yhteistyössä firmojen kanssa kehittämään sitä uuteen atosfääriin.

Siitä se Kainuukin sitten ponnistaisi, onhan siellä työvoimakustannuksetkin vielä kohtuutasolla. Eikä työvoimasta olisi pula.

3.

Haistaka hanuri kokoomus se aiheuttaa palkkaeroja ja eriarvoisuutta:(

4.

voivoi kun pikku demaria harmittaa..

5.

Ihanaa kommunismi on jälleen nostamassa päätään minä tiesin että kapitalistilta karkaa mopo käsistä ja niiden on pakko alkaa ottaa mallia kommunismista vaikkei ne sitä myönnäkkää.
Hienoa Katainen ne työkalut sopii sulle jatka vain samaan malliin ja käännytä ne kovimmatkin kapitalistit tähän ihanaan ja tasa arvoiseen kommunismiin

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös