Plaza

Hyvä Matti!

19.10.2008
Timo

Pääministeri Matti Vanhasta ei ole totuttu kutsumaan pontevaksi ja peräänantamattomaksi. Nyt olemme nähneet toisenlaisen Matin puhumassa EU:n ympäristötavoitteista. Vanhanen ei hyväksy tavoitteiden vesittämistä käyttämällä verukkeena ajankohtaisia talousongelmia.

Vanhanen on hyvin painokkaasti ilmoittanut, että joidenkin maiden ajatukset 20-20-20- tavoitteen vesittämisestä eivät tule kuuloonkaan. Taloudelliset ongelmat päinvastoin korostavat ympäristötavoitteiden merkitystä. Vanhanen katsoo, että nyt olisi aika satsata ympäristöteknologian kehittämiseen ja kääntää taloudelliset vaikeudet voitoiksi. Vanhasen ajatus on sama, joka toteutui toisen maailmansodan jälkeen, kun oli pakko toimittaa raskaat sotakorvaukset: syntyi elinvoimainen metalliteollisuus näitä sotakorvauksia tuottamaan.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ei ajan merkkejä näytä ymmärtävän. Tuoreessa Prima-lehdessä EK toimitusjohtajansa Leif Fagernäsin suulla ja kuvalla varustettuna vaatii, että ”välttämättömiä energiainvestointeja ei saa rajoittaa poliittisin päätöksin.” Lausahduksesta tulee mieleen vanha vitsi politiikan poistamisesta yhteiskunnallisten asioiden hoidosta.

EK on myös linjannut energiatavoitteitaan. EK korostaa erityisesti voimaloiden lisärakentamista ja ydinvoiman lisäämistä. EK:n linjauksissa ei sanota sanaakaan energiatehokkuudesta eikä energian säästämisestä: teollisuuden on edelleenkin saatava mällätä halvalla energialla ja halvoilla materiaaleilla. Maabrändityöryhmäkin varmaan oivaltaa ympäristöasioiden ja –teknologioiden kehittämisen merkityksen. Suomi-brändille hyväksi leimautuminen ydinvoimamaaksi, jossa teollisuus propagoi ydinvoimaa puhtaana ja harmittomana energiatuotannon muotona.

Odotettavissa on kovia poliittisia otteluita.

Timo Näsänen

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Juttuja aiheesta
Vanhanen torjuu Viinasen ehdotuksen etuuksien leikkauksista (17.10.2008, Uutiset)
Keskusteluja aiheesta
Kepu hirttäytyy Vanhaseen (30.11.2008, Ajassa)
Matti Vanhanen (05.11.2008, Ellit, työ ja yhteiskunta)
Matti Vanhasen vaalivideo julkistettu. (04.10.2008, Ajassa)
Kysely: Keskustaa uhkaa vaalitappio — joko Vanhasen lähtölaskenta käynnistyi ? (03.10.2008, Ajassa)
Ei se Vanhasen ehdotus huono ollut (11.09.2008, Ajassa)
Wikipedia:
Vanhanen, Seppo Kääriäinen
1.

Toivottavasti tämän poliittisen taistelun maksajaksi ei taas joudu se väki, joka maata työllään kehittää ja kiltisti veronsa maksaa.

Ympäristöteknologiaan saataisiin melkoiset resurssit esim. poistamalla lepsuja maataloustukia. Maataloushan on meillä se pahin vesistöjen likaaja.

Mattihan tietysti vastustaa ydinvoimaa, kuten ennenvanhaan, vai onko takki yhä käännetty, jotta oikeistopoliittisia lisäpisteitä tulisi? Kaikki vaan pihalle romanttisesti puita pilkkomaanko?

EK tietysti suosii teollisuutta ja Matti maalaisia, mutta mihin väliin putoavat taas tavalliset veronmaksajat, joiden tulot vielä laman myötä ilmeisesti pienenevät? Kuka meistä pienituloisista tai työnsä jo tehneistä välittää?

2.

Anteeksi hieman asian vierestä luin tuon jutun missä Astrid Thors moitti perussuomalaisia mutta käyn itse töissä närpiössä ja siä suositaan jo enemmän maahanmuutajia töissäkin kuin itse suomenruotsalaisia.
Että en yhtään ihmettele jos suomenruotsalaisetkin alkaa suosimaan jo jotain muuta puoluetta kuin RKP:tä.
Olen aina luullut että suomenruotsalaiset vetävät yhtä köyttä mutta näyttää että se ahneus on iskenyt sinnekkin ei auta enää että puhuu äidinkieleksi ruotsia.
Kyllä se halpatyövoima aina menee isänmaan edelle myös Närpiössä.

3.

homojs ksikki

4.

kaikki ovat homoja samaa mieltä

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös