Hosupelle?
23.11.2008
Timo
Kokoomuksen ja Euroopan teollisuuden edustajana tunnettu meppi Eija-Riitta Korhola syyttää Suomen hallitusta hosupelleksi, joka menee hyväksymään Euroopan Unionin ilmastotavoitteet ennen kuin EU itse ne on hyväksynyt.
Eduskuntakeskustelussa strategiaa riittämättömäksi, kestämättömäksi ja vastuuttomaksi moitti vasemmistoliiton ryhmä, soraäänin. Vihreiden ja hallituksen ilmastoasiantuntija Oras Tynkkynen tuomitsi ydinvoiman lisärakentamisen täysin vastuuttomana ja järjettömänä. Oppositiopuolueet luonnollisesti näkivät ilmastostrategiassa puutteita ja hallitus vihreällä poikkeuksella huokui tyytyväisyyttä. Keskusta kunnallisvaalitappioanalyysinsä pohjalta halusi erityisesti korostaa ilmasto-ohjelman keskustalaisuutta. Tähän Kokoomuksen edustaja vastasi ohjelman edustavan kokoomuslaista politiikkaa.
Ilmastostrategia on merkittävä asia ja hallituksen linjaukset vaikuttavat kaikkien kansalaisten elämään, mikäli niitä ryhdytään tiukasti viemään käytäntöön. Keppi kallistuneen energian muodossa tulee tuntumaan selkänahoissa ja kukkaroissa. Jaakko Kianderin selvityksen mukaan maksurasitus kohdistuu erityisesti pienituloisiin. Viime päivien tiedot kertovat tuloerojen huomattavasta kasvusta. Suomi on irtautumassa pohjoismaisesta pienten tuloerojen perinteestä. Ilmastostrategia tuo oman lisänsä tuloerojen kasvuun ellei energialaskua kompensoida pienituloisille.
EU käsittelee ilmastotavoitteita talouskriisin ja taantuman varjossa. Pääministeri Vanhanen on korostanut tavoitteiden tason säilyttämistä vaikka talouskehitys onkin huono. Toistaiseksi EU:n puheenjohtaja ja jäsenmaat lähes poikkeuksetta ovat olleet samaa mieltä. Pelkkä EU:n päätös ei kuitenkaan vielä riitä. Monilla jäsenmailla on varmaan huomattava houkutus viivytellä päätösten toimeenpanossa.
Ilmastokysymys tulee olemaan kuuma uutisaihe pitkään. Yhdysvaltain, Intian ja Kiinan toimet tulevat olemaan otsikoissa. Suomi on puolestaan ryhtymässä maailman johtavaksi ydinenergiavaltioksi. Olisiko Suomi-brändin kannalta kumminkin suotuisampaa esiintyä oikeasti puhtaiden energiamuotojen, energiatehokkuuden ja muun muassa ympäristöteknologian maana?
Timo Näsänen
- Puhelinmyyjä B & B myyntiinNordic Progress
- 2 sairaankuljettajan tointaJoensuun kaupunki
- Palomiehen virkaJoensuun kaupunki
- Sprinklerin projektipäällikköTekmanni Oy
- Asentava myyjä pk-seudulleSecuritas Direct
- MyyntineuvottelijaALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Myytävänä yli 10 pientä majoitus- ja ravitsemusalan yritystä eri puolella SuomeaSuomen Yrityskaupat
- JärjestelmäasiantuntijaALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Second Officer in the Data ProtectionEuropol
- AutoassistenttiCity Car Club
- Keskusteluja aiheesta
- Onko nuorissa tulevaisuus? (03.12.2008, Ajassa)
- Kepu hirttäytyy Vanhaseen (30.11.2008, Ajassa)
- Kokoomus suosituin puolue marraskuussa (28.11.2008, Ajassa)
- Stubb rajoittaisi keskustelua? (28.11.2008, Ajassa)
- Keskustalaisuus ainoa aate (24.10.2008, Ajassa)
- Muualta verkosta
- Eija-Riitta Korhola: "Suomi on energiansäästön hosupelle" (17.11.2008, Suomen Kuvalehti)
- Wikipedia: Luettelo suomalaisista Euroopan parlamentin jäsenistä, Oras Tynkkynen
- 1.
-
Nii in mutta kun kokoomuksen mielestä suomen pitää olla euroopan mallioppilas aina käsi pystyssä vaikei tietäisikään mistä puhutaan.
Eli mennään perse edellä puuhuun makso mitä makso ja kansahan sen maksaa.
Hävettää olla suomalainen ku meidän päättäjät ovat yhdessä hurmostilassa eikä kukaan tohdi huutaa peliä poikki ja mietittääs vähän koska eihän johtajat voi miettiä nopeita päätöksiä vaan niin hyvä tullee. - 2.
-
homo

