Hei me brändätään!
17.10.2008
Timo
Vanhasen toisen hallituksen ohjelmassa luvataan vahvistaa Suomen maakuvaa. Suomen ainoa kansainvälisesti tunnettu brändi on Nokia ja niinpä Nokian hallituksen puheenjohtaja onkin itseoikeutetusti tämänkin homman johdossa.
Ollilan seuraksi on koottu joukko johtajia, joilla on kokemusta kulttuurin, talouselämän, kansainvälisen vaikuttamisen ja suhteiden luomisen aloilta. Jäseniksi on nyt alkuperäisistä kaavailuista poiketen löydetty myös naisia. Valtuuskunta toimii vuoden 2010 loppuun asti.
Valtioneuvoston tiedotteen mukaan maabrändillä vahvistetaan suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä, hoidetaan ulkopolitiikkaa, saadaan investointeja ja matkailijoita Suomeen. Kysymyksessä ei ole mikä tahansa työryhmä vaan porukka, jonka aivoitukset vaikuttavat koko maan tulevaisuuteen: ”Maabrändi on taustatekijä menestykselle ja hyvinvoinnille. Huono kuva tarkoittaa pahimmillaan riskiä taloudellisesta ja poliittisesta taantumasta.”
Brändi on sata vuotta vanha markkinoinnin termi. Brändin luominen ei ole mikään yksinkertainen tehtävä. Ei riitä, että päätämme mitä muiden toivotaan meistä ajattelevan. Tuotteemme tai palvelumme täytyy todella vastata antamiamme lupauksia. Palvelut, joista kai maabrändissäkin suurelta osin on kysymys, ovat prosesseja, joissa palvelu tuotetaan vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa. Suomen brändi-imagokin syntyy muulle maailmalle käytännön vuorovaikutuksen myötä. Pelkällä tiedottamisella ei pitkälle potkita.
Maabrändivaltuuskunta ratkaisee suuria kysymyksiä kuten strategioita ja ydinsisältöjä. Kun brändääminen ei ole pelkästään mielikuvakampanjointia, vaan brändillä tulee olla myös katetta, valtuuskuntakin tehnee Suomea koskevia ratkaisuja. Jos brändiimme kuuluu ympäristöasioiden erinomainen hoito ja alan teknologioiden osaaminen, on tämän tapahduttava myös reaalimaailmassa. Jos osaaminen on piirre, josta meidät suomalaiset yleisemminkin tunnetaan, on satsattava oikeasti koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen jne.
Valtuuskunnan strategista työtä käytännössä tukeva maabrändityöryhmä on kuitenkin asetettu Matkailun edistämiskeskuksen yhteyteen. Valtioneuvoston tiedotteen suurista sanoista huolimatta kyse taitaa kumminkin olla pääasiassa matkailumarkkinoinnin tehostamisesta.
Timo Näsänen
- Puhelinmyyjä B & B myyntiinNordic Progress
- 2 sairaankuljettajan tointaJoensuun kaupunki
- Palomiehen virkaJoensuun kaupunki
- Sprinklerin projektipäällikköTekmanni Oy
- Asentava myyjä pk-seudulleSecuritas Direct
- MyyntineuvottelijaALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Myytävänä yli 10 pientä majoitus- ja ravitsemusalan yritystä eri puolella SuomeaSuomen Yrityskaupat
- JärjestelmäasiantuntijaALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Second Officer in the Data ProtectionEuropol
- AutoassistenttiCity Car Club
- Keskusteluja aiheesta
- Mistä kangasmerkki omalla tekstillä? (25.11.2008, Muropaketti)
- Stubb sooloili brändityöryhmän ohi Pekkarisen ja Väyrysen (21.09.2008, Ajassa)
- Brandi Carlile… (02.08.2008, Ellit, kulttuuri ja viihde)
- Wikipedia:
- Imago, Brändinhallinta
- 1.
-
Niin niin työmieshän se tämänkin maksaa ja onkahan siitä vain vastaavaa hyötyä.
Kun nämä suuret johtajat eivät osaa pitää alamaisistakaan huolta, todistellaan muulle maailmalle kuinka hyvä ja turvallinen maa suomi on sitten täältä pulpahtaa jokelan ja kauhajoen kaltaisia uutisia otsikoihin niin ei hyvältä näytä.
Niinhän se on autokaupassakin ei se auta päältäpäin puunata ja kehua kaaraa hyväksi jos se on sisältä mätä, voi se ensinmäiselle mennä läpi mutta ei toiselle ja se ei kyl oo kovin kauas kantoinen strategia, huhu leviää äkkiä huonosta autokauppiaasta.
Mielestäni pannaan kaaraan täysremppa ja viimeisen päälle kuntoon niin siitä voi pyytää vähä enemmänkin ja jää itellekin hyvä mieli.
Ja varmasti ”Suomiauton” brändikin nousee siinä sivussa. - 2.
-
Suuret on puheet hallituksessa, teot puuttuvat tai toimivat epäeduksi maalle ja kansalle.
Ei löydy hallituksesta tällä hetkellä yhtään Ahtisaaren, Halosen, Tuomiojan, Sorsan, Koiviston jne veroista kansainvälisesti toimivaa ja arvostettua poliitikkoa.
Pääministerin kielitaito ei selvästikään riitä edes kansainvälisten kokousten seuraamiseen.
Minkälaista maabrändiä näillä eväillä voidaan luoda???

