Plaza

Työstä ja elämästäkin

Timo NäsänenAiemmin Elleissä blogiaan pitänyt Timo Näsänen siirtyy nyt kirjoittamaan Ajassa-osioon. Timo on koulutukseltaan valt. kand. ja toiminut pitkään työelämän ja ammatillisen koulutuksen kehittämistehtävissä. Kirjoituksissaan hän käsittelee erilaisia työelämään, osaamisen ja talouteen liittyviä kysymyksiä. Blogimerkintöjä voi mielellään kommentoida ja esittää kysymyksiäkin ratkottavaksi. Mikäli kysymykset liittyvät Timon osaamisalueisiin, hän vastaa niihin tai käsittelee asiaa ajan ja mahdollisuuksiensa puitteissa.

Muutama vuosi sitten matkailin Latviassa ja etsin paroni von Münchausen – museota. Se oli palanut, enkä valitettavasti päässyt siihen tutustumaan. Museo on ilmeisesti sittemmin korjattu ja avattu uudelleen. Museoissa voi oppia paljon. Ilmeisesti valtionvarain- ja pääministerimme ovat vierailleet Münchausen-museossa ja löytäneet sieltä ainekset Suomen nostamiseksi taantumasta.

Lue lisää | Kommentit (10)

Karjala takaisin heti!

29.12.2008
Timo

Vuosi vaihtuu talouden kannalta apeissa tunnelmissa. Joulukauppa ei ilmeisesti kasvanutkaan kaupan odottamalla tavalla. Nyt on käynnistynyt alennusmyyntikausi ja uuden vuoden juhlintaan liittyvä markkinointi. Näistä toivotaan joulumyynnin paikkaajaa.

Lue lisää | Kommentit (1)

Kuka maksaa laskun?

27.12.2008
Timo

Talousuutiset sen kun jatkavat huononemistaan. Meillä on kuitenkin mestariluokan valtionvarainministeri ja pääministerikin on luokiteltu EU:n viidenneksi parhaaksi. Nyt olisi lupa odottaa hallitukselta viisaita ratkaisuja, joilla Suomi ohittaisi laman kuin koira veräjän.

Lue lisää | Kommentit (10)

Poroton joulu

22.12.2008
Timo

Olen muutamana vuonna ostanut poronvasan puolikkaan suoraan poromieheltä. Palveluun on asianmukaisen teurastuksen lisäksi kuulunut eläimen paloittelu siististi ja pakkaaminen vakuumipusseihin: paisti, potkakiekot, fileet, soppalihat, käristys ja vähän jauhelihaakin. Tämä pakastettu paketti on tuotu kylmäketjua myöten Helsinkiin ja päätynyt pakastimeeni, josta sitten pitkin kevättä on syöty kohtuuhintaisia herkkupaloja.

Lue lisää | Kommentit (2)

Johtajiksi valikoituu tai valitaan meistä parhaat. Johtajilla on tai oletetaan olevan erityisominaisuuksia kuten kyky ymmärtää kokonaisuuksia ja panna toimeksi. Omistajia edustava hallitus tai palkitsemislautakunta suunnittelee, millaisin palkan päälle tulevin kannustimin johtajaa rohkaistaan tekemään työnsä. Kannustimet ovat yleensä aineellisia ja perustuvat joidenkin mittareiden osoittamiin lukemiin.

Lue lisää | Kommentit (10)

Nanoteknologian uskotaan tuovan monenlaista siunausta maailmaan. Nanometri on millimetrin miljoonasosa. Puhutaan siis teknologiasta, joka on mittasuhteiltaan äärimmäisen pientä. Pienuuteen liittyy etuja, joita on hyvin vaikea edes kuvitella.

Lue lisää | Kommentit (4)

Eri tietojen mukaan yritykset ovat antaneet 50 000–37 000 lomautusvaroitusta, ja uusia ilmoituksia tulee päivittäin. Laman tuli hallituksen arvioiden mukaan kiertää Suomi, joka oli varautunut kaikkeen, ja olihan meillä Euroopan paras talousministerikin.

Lue lisää | Kommentit (11)

Odotuksen aikaa

30.11.2008
Timo

Kristityt odottelevat Jeesuksen syntymäjuhlaa ja lähes kaikki muutkin suomalaiset päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla osallistuvat esijuhliin, pikkujouluihin.

Lue lisää | Kommentit (1)

Uutiset kertovat tänään EU:n 200 miljardin paketista talouden elvyttämiseen. Yhdysvalloista on kuultu vielä paljon hulppeammista summista. Tosin monet summat mainitaan useampaan kertaan eri suunnittelun ja päätöksenteon vaiheissa, joten yhteissummasta on vaikea pysyä perässä. Kiireesti koottujen huippukokousten jälkeen näyttävät käytännön päätökset ja vaikutukset talouteen kuitenkin venyvän.

Lue lisää | Kommentit (6)

Olemme vuosien saatossa nähneet ja lukeneet raportteja ja elokuvia työhön länsimaihin tulevista köyhempien maiden asukkaista. Kuvauksissa on kerrottu epäinhimillisistä oloista, joihin esimerkiksi turkkilaiset vierastyöläiset ovat Saksassa joutuneet.

Lue lisää | Kommentit (6)

Hosupelle?

23.11.2008
Timo

Kokoomuksen ja Euroopan teollisuuden edustajana tunnettu meppi Eija-Riitta Korhola syyttää Suomen hallitusta hosupelleksi, joka menee hyväksymään Euroopan Unionin ilmastotavoitteet ennen kuin EU itse ne on hyväksynyt.

Lue lisää | Kommentit (2)

Nähdään torilla!

18.11.2008
Timo

Arvostettu ulkomainen talouslehti on nimennyt Jyrki Kataisen Euroopan menestyneimmäksi valtionvarainministeriksi. Kauppatorille kokoontuu porukkaa juhlimaan Jyssyn saavutusta. Onhan tämä mestaruus lähes yhtä tärkeä kuin jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 1995 tai Lordin euroviisuvoitto.

Lue lisää | Kommentit (8)

Savitaipaleen malli

9.11.2008
Timo

Lehtitietojen mukaan Savitaipale-niminen 4000 asukkaan kunta Lappeenrannan vieressä on rakentamassa 60 metrisen tornitalon. Tornitalon suunnittelija sanoo, että jotakin täytyy tehdä paikkakunnan näivettymisen ehkäisemiseksi. Talon alakertaan tulee market ja katolle ravintola. Uutisessa ei kerrottu kuinka monta asukkia taloon mahtuu, mutta varmaan satoja.

Lue lisää | Kommentit (9)

Nopeaa toimintaa nyt!

6.11.2008
Timo

Presidentti Obama astuu virkaansa vasta tammikuun 20. päivänä. Maailmanlaajuiseksi kehittynyt talouskriisi edellyttää nopeita toimia. Maailman johtajat kokoontuvat parin viikon päästä ja Obaman odotetaan ottavan jo tuossa kokouksessa aloitteen käsiinsä, vaikka presidentti Bush hallintoineen vielä jatkaakin virassa.

Lue lisää | Kommentit (4)

Taitaa tulla taantuma

31.10.2008
Timo

Talousviisaat ovat pitkin syksyä arvuutelleet miten, amerikkalaisten kehittämä finanssikriisi heijastuu Suomeen ja meidän suomalaisten arkeen. Uutiset näyttävät menevän huonompaan suuntaan huolimatta erilaisista kriisi- ja hätäkokouksista Euroopassa ja maailmalla.

Lue lisää | Kommentit (5)

Timo Soini on sunnuntai-illasta lähtien juhlinut Perussuomalaisten kasvua valtakunnalliseksi puolueeksi. Perussuomalaisilla on nyt edustajia yli 140 kunnanvaltuustossa, minkä voidaan katsoa täyttävän valtakunnallisuuden määritelmän. Mutta ovatko persut puolue?

Lue lisää | Kommentit (16)

Onneksi olkoon Kokoomus!

27.10.2008
Timo

Kokoomuksen vaalivoitto on selkeä eikä sitä voi oikein selittelylläkään muuksi muuttaa. Persuthan prosentuaalisesti lisäsivät äänimääräänsä vielä huimasti enemmän, mutta Kokoomuksen voitto vaikuttaa valtakunnan politiikkaan.

Lue lisää | Kommentit (1)

Talouskriisin käsikirjoitus on noudattanut 1800-luvulla kirjoitettuja kuvauksia kapitalismin tuhosta. Esimerkiksi Englannin ja Yhdysvaltain toimet kriisin laukaisemiseksi muistuttavat vielä 1970-luvullakin pidetyistä puheista pankkien sosialisoimisesta.

Lue lisää | Kommentit (5)

Hyvä Matti!

19.10.2008
Timo

Pääministeri Matti Vanhasta ei ole totuttu kutsumaan pontevaksi ja peräänantamattomaksi. Nyt olemme nähneet toisenlaisen Matin puhumassa EU:n ympäristötavoitteista. Vanhanen ei hyväksy tavoitteiden vesittämistä käyttämällä verukkeena ajankohtaisia talousongelmia.

Lue lisää | Kommentit (4)

Hei me brändätään!

17.10.2008
Timo

Vanhasen toisen hallituksen ohjelmassa luvataan vahvistaa Suomen maakuvaa. Suomen ainoa kansainvälisesti tunnettu brändi on Nokia ja niinpä Nokian hallituksen puheenjohtaja onkin itseoikeutetusti tämänkin homman johdossa.

Lue lisää | Kommentit (2)

Vanhemmat jutut arkistosta.

Takaisin ylös