Wall Street huterassa nousussa

New Yorkin pörssi sahaa keskiviikkona nousun ja laskun välillä.
Hyvä0
Taloussanomat
4.12.2008 19:29
Kommentit 2

New Yorkin pörssi avasi laskuun kolmen nousupäivän jälkeen. Pudotusta auttoivat erityisesti General Motors sekä lääkeyhtiö Merck, joka kertoi, että se jää jälkeen ennustetusta tuloksestaan. Reilun tunnin kaupankäynnin jälkeen suunta kuitenkin kääntyi loivaan nousuun.

– Yritykset tiivistävät nyt kansiluukkuja. Työpaikkojen väheneminen vain kiihtyy, arvioi pääekonomisti Stuart Hoffman PNC Financial Services Groupista.

Markkinat eivät juurikaan innostuneet Euroopan keskuspankin poikkeuksellisen suuresta ohjauskoron laskusta eivätkä Englannin keskuspankin alimmasta ohjauskorosta sitten vuoden 1951.

Indekseistä teollisuuden Dow Jones oli kello 18.00 Suomen aikaa 0,2 prosentin nousussa. Laaja S&P 500 -indeksi oli kohonnut 0,3 prosenttia. Teknologian Nasdaq oli 0,4 prosenttia plussalla.

Yhdysvaltojen suurimman autovalmistajan General Motorsin kurssi oli laskenut 3,5 prosenttia, kun markkinoilla kerrottiin yrityksen tutkivan lainojensa uudelleenjärjestelymahdollisuuksia.

Lääkeyhtiö Merck oli pudonnut neljä prosenttia yhtiön ilmoitettua, että epävakaa maailmantalous saattaa supistaa sen tulosta.

Maailman suurin vähittäiskauppaketju Wal-Mart nousi neljättä peräkkäistä päivää. Yhtiö kertoi marraskuun myyntiensä kasvaneen alennusmyyntien vauhdittamana odotettua enemmän. Wal-Mart myös arvioi, että joulukuun myynti saattaa olla sen 1-3 prosentin ennustehaarukan yläpäässä. Kurssi oli 1,9 prosentin nousussa.

Henkilöstövähennyksiä valmisteleva AT&T oli 0,7 prosentin ylämäessä. Yhtiö harkitsee jopa 12000 työpaikan leikkaamista. (

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
No aika huteraa on nousu tosiaan. Tällä hetkellä Dow jones on MIINUKSELLA 0,63 %.
Ei paljon aihetta iloon
Huono 0
Dow Jones Industrial Average
(DJI: ^DJI)
Index Value: 8,497.79
Trade Time: 1:27PM ET
Change: Down -93.90 (-1.09%)

Saa nyt sitten nähdä, mihin tasoon close tulee. Toisaalta voi käydä ihan mten vain, nyt laskussa.

CBOE VOLATILITY INDEX
(Chicago Options: ^VIX)
Index Value: 61.49
Trade Time: 1:09PM ET
Change: Up 0.77 (+1.27%)
Prev Close: 60.72
Open: 62.19

Vola nousussa, sentimentti on hermostunuttu.
Saituri
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

20:51IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Raisio Oyj K 1,61 6,62 %
Kurssi nousussa CapMan B 1,06 4,95 %
Kurssi nousussa Terveystalo Healthcare Oyj 0,64 4,92 %
Kurssi nousussa Nordea Bank FDR 5,7 4,2 %
Kurssi nousussa Fiskars A 7,75 4,03 %
Kurssi laskussa Metso 9,11 -6,66 %
Kurssi laskussa Elisa 12,3 -8,48 %
Kurssi laskussa Turkistuottajat C 8,05 -8,52 %
Kurssi laskussa Exel 2,57 -10,45 %
Kurssi laskussa Technopolis 2,91 -11,01 %

20:51IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 259,82 M -1,18 %
Kurssi laskussa Fortum 55,2 M -1,05 %
Kurssi laskussa Sampo A 46,44 M -1,05 %
Kurssi laskussa Metso 23,02 M -6,66 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 22,41 M -1,65 %

KalenteriKalenteri

Tänään – 7.1.2009

USA:n energiaministeriö julkistaa öljyn ja öljytuotteiden varastotilastot viikolta 1 17:30  
Foex julkistaa sellun ja lwc-paperin hintaindeksit viime viikolta 12:00  
euroalueen tuottajahinnat marraskuulta (ennuste -0,8 % kk-tasolla, +4,6 % vuositasolla) 12:00  
Saksan työttömyys joulukuulta (ennuste 7,5 %) 10:55  
Onko suomalaisten lamapelko jo täysin liiallista?

20:51OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

11,69-1,18 %-0,14

Hanki Flash-laajennus.

 
Dilbert – 7.1.2009
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 << >>