Helpotusnousu iski pörssiin
Myös Outokummulla oli vahva päivä. Suurin osa vaihtokärjen osakkeista kuitenkin halpeni ja painorajoitettu indeksi jäi miinukselle.
Myös muualla Euroopassa sekä Wall Streetillä kurssit häilyivät nousun ja laskun välillä. Englannin ja Euroopan keskuspankkien isot koronlaskut herättelivät toivoa paremmasta, mutta samaan aikaan pelko taantuman vaikutuksista syveni.
Englannin keskuspankki laski ohjauskorkoaan prosenttiyksiköllä 2,0 prosenttiin eli alimmilleen sitten vuoden 1951. EKP laski ohjauskorkoaan pankin mittapuun mukaan tuntuvasti eli 0,75 prosenttiyksikköä 2,50 prosenttiin. Keskuspankki myös alensi euroalueen tätä ja ensi vuotta koskevia kasvuarvioitaan.
Yleisindeksi OMXH eteni 0,8 prosenttia 5393,89 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap pakitti 0,4 prosenttia Vaihtoa kertyi 698 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli 436 miljoonaa.
Nokia kiri neljä prosenttia 11,02 euroon. Kännykkäjätin odotettu varoitus markkinanäkymien heikkenemisestä otettiin helpotuksella vastaan ja kännykkäjätti ampaisi parhaimmillaan yli viiden prosentin nousuun.
Yhtiö arvioi, että matkapuhelinmarkkinoiden kappalemääräinen myynti jää loka-joulukuussa pienemmäksi kuin aiemmin arvioitu 330 miljoonaa puhelinta. Myös koko vuoden puhelinmyynti jää tämän vuoksi pienemmäksi kuin aiempi ennuste, joka oli 1,24 miljardia.
Nokian heikko
näkyvyys huolettaa
FIM:n analyytikon Michael Schröderin mukaan erittäin heikko näkyvyys oli huolestuttavaa Nokian tämänpäiväisissä näkymäarvioissa.
–Edes tämän kuluvan neljänneksen markkinaosuuteen ei pystytä ottamaan kantaa, vaikka neljännestä on jäljellä vain muutama viikko. Se kuvastaa hyvin sitä vauhtia, jolla markkina heikkenee, Schröder sanoi.
Hän huomautti, että myös ensi vuoden markkinanäkemyksen osalta alalaita jätettiin auki sen takia, että ei nähdä mihin mennään. Nokia arvioi pääomamarkkinapäivillään New Yorkissa matkapuhelinten kappalemääräisen myynnin laskevan ensi vuonna viisi prosenttia tai enemmän tähän vuoteen verrattuna.
–Se on hyvin ymmärrettävää, kun katsotaan, mitä taloudessa yleensä tapahtuu. Nyt ollaan vielä siinä vaiheessa, että kaikki mittarit näyttävät alaspäin eikä pystytä hahmottamaan mihin pohja asettuu.
Rautaruukki kertoi tänään antamassaan tiedotteessa, että yt-neuvottelut alkavat ensi viikolla yhtiön eri yksiköissä. Suomen Ruukki Productionissa neuvottelujen piirissä on 4 000 työntekijää. Osake kohosi1,4 prosenttia.
Outokumpu nousi
vahvasti
Muista vaihdetuimmista Fortum pakitti kolme prosenttia, UPM 1,4 prosenttia ja Kone 2,5 prosenttia. Stora Enso jäi eilisille päätöstasoilleen.
Sampo ylsi 1,2 prosentin, Nokian Renkaat 0,6 prosentin ja Neste Oil prosentin nousuun. Outokumpu harppasi 5,1 prosenttia.
Kuitumateriaaleja valmistavan Ahlstromin yt-neuvottelut yhtiön Kauttuan-tehtaalla ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena viisitoista työntekijää lomautetaan kolmen viikon ja ajaksi ja viisi toimihenkilöä viikoksi. Osake halpeni 1,3 prosenttia.
Monialayhtiö Aspo myy Kaukomarkkinat-liiketoimintaan kuuluvan, Ruotsissa pakkaus- ja teippiliiketoimintaa harjoittavan ASM Swedenin koko osakekannan hollantilaiselle Conti Investmentsille. Myynnillä ei yhtiön mukaan ole olennaista tulosvaikutusta. Kevyesti vaihdettu osake eteni 0,2 prosenttia.




Kommentit (4)
Tänäänkin julkaistu talousdata oli sitä luokkaa, että nousu tuntuu samalta kuin hädän helpottaessa ei avaisi housujaan.
Joku japanilainen ekonomisti sanoi viime kevättalvena, että tästä notkahduksesta alkaa nousu vasta kun viimeinenkin optimisti on pyyhitty pöydältä.