Karo Hämäläinen viettää aikaansa Juha Seppälän ja valtion osakeostojen äärellä.

Markkinointi & Mainonta -lehden ja Taloustutkimuksen Suomen arvostetuimmat brändit -kyselyn perusteella Osuuspankki on Suomen arvostetuin finanssimerkki. Kolmesta suuresta ainoana kotimaisena finanssikonsernina OP-ryhmällä on käsissään sellaiset valtit, että muiden on vaikea nousta ohi pelkästään omilla ponnistuksillaan.

OP-ryhmän imago on varma ja vakaa. Sen sijaan kun etsitään vauhdikkaan varainhoidon mielikuvaa, monelle tulevat mieleen Glitnirin mainokset. Sivumennen sanottuna on vaikea muistaa, että vielä reilu vuosi sitten Glitnir oli nimeltään FIM ja väri punaisen sijaan vihreä. Se on osoitus onnistuneesta värinvaihdosta.

Veroja, veroja, veroja…Verona? lomalennot.fi

Glitnirin mainokset ovat tulleet mieleen myös Juha Seppälälle, jonka Paholaisen haarukka -romaanin keskeisin henkilö on varainhoitaja, jonka työpaikkaa luonnehditaan juuri mainosten isonenäisyyden kautta. Seppälän varainhoitaja on kaksinaamainen kauppamies, joka toimii niin kuin pitää, ei niin kuin pitäisi:

”Sijoittaminen on kilpajuoksua kuoleman kanssa.

Lopputulos on tiedossa.

Siksi minä en sano asiakkaille, että viisainta olisi sijoittaa kahdenkymmenen vuoden ajan kahdenkymmenen suomalaisen osakkeen salkkuun, käyttää halpaa välittäjää (ei meitä) ja säilyttää osakkeet Arvopaperikeskuksen ilmaisella tilillä (ei meidän arvo-osuustilillämme). Vielä viisaampaa olisi tehdä lisäksi indeksituotteilla tehokas maantieteellinen ja toimialakohtainen hajautus, jolloin Suomi-salkun riski pienenisi merkittävästi. En kaupittele asiakkaalle indeksituotteita, koska ne ovat huokeasti hinnoiteltuja.

––– joten minun on katsottava teitä syvälle silmiin ja kehotettava teitä laittamaan rahanne rahastoihin, joiden vuosipalkkiot liikkuvat kolmessa prosentissa tai indeksilainoihin, jotka minä tiedän törkeäksi rahastukseksi, te ette.”

Juha Seppälällä ei ole kirjoituskonetta. Hänellä on ruoska. Hän nostaa käsittelemistään aiheista esiin rumimman puolen ja painaa sen lukijan naamaa vasten. Siitä huolimatta Seppälän henkilön ajatuksissa on varmasti tuttua monelle suomalaiselle varainhoitajalle.

Poliitikotkin haluavat kiireen vilkkaa varainhoitajiksi, pörssisijoittajiksi. Eivät toki omilla rahoillaan vaan meidän kansalaisten. Helsingin Sanomien kyselyn perusteella valtion pörssi-interventiot ostajan roolissa saavat kannatusta laidasta laitaan. Epäilemättä porvaripolitiikoista on kiehtovaa päästä asioimaan pankkiirien kanssa, sosialistit laskeskelevat, että tapa se on tuokin aloittaa yksityisomaisuuden sosialisointi.

Liekö talousvaliokuntaan iskenyt hurmos, kun Jyri Häkämies onnistui kauppaamaan Kemiraa hyvään hintaan? Onko valtio nyt löytänyt ajoituksen kultanäpin, joka hoitelee suit sait puolustusministerin pestin sivutoimena huimat finanssituotot, joilla taataan terveyspalvelujen saatavuus, ilmainen päivähoito, raideverkosto joka niemeen ja notkoon – ja kaikki tämä, vaikka verot puolitetaan?

Pitkäjänteiselle sijoittajalle tämä hetki on hyvin luultavasti parempi aika ostaa kuin myydä, mutta valtion lähteminen osakepikkeriksi Helsingin pörssiin tuntuu valtion roolin turhalta laajennukselta. Jos valtiolla on ylimääräisiä varoja ja niitä halutaan suunnata kotimaisen omistajuuden kehittämiseen, eikö selkein, helpoin ja yksilöä kunnioittavin ratkaisu ole osakesijoittamisen verorasituksen alentaminen edes lähemmäs eurooppalaista tasoa?

Hesarin poliitikkohaastatteluissa kävi jo ilmi yksi valtion sijoittajanroolin ongelmista. VihreidenJanina Andersson ehdottaa, että valtio keskittyisi ostamaan esimerkiksi uusiutuvaa energiaa tuottavia yhtiötä. Ehkäpä seuraavaksi rkp keksii, että ostettavien yhtiöiden hallituksessa pitää olla vähintään puolet ruotsinkielisiä ja keskusta, että yritysten työvoimasta joka kolmannen pitää asua omakotitalossa ja kulkea töihin omalla autolla.

Jospa sittenkin annettaisiin suomalaisten hoitaa sijoittaminen itse, kunkin omien mieltymystensä mukaan.

Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla