Karo Hämäläinen: Huonoja sijoituksia?
26.8.2008
Eläkevakuuttajat pärjäsivät hyvin laskupörssissä, vaikka salkut laihtuivatkin miljarditolkulla.
Eihän se mukavalta tuntuisi, jos lompakosta lähtisi kahdeksankymppiä joka sekunti. Minuutissa köyhtyisi 4800 euroa, tunnissa hulahtaisi 288 000 euron asunto ja vuorokaudessa jo 6,9 miljoonaa. Puolessa vuodessa tuollaisesta reiästä valahtaisi kadulle pyöreästi 1,25 miljardia euroa.
Sellainen reikä löytyi Ilmarisen sijoitussalkusta alkuvuoden aikana. Matti Vuorian lompsasta raha virtasi hieman pienempänä purona: Varman sijoitustappiot olivat alkuvuonna vajaat 1,1 miljardia.
Helpoin tapa huolehtia itsestäsi ja lähimmäisistäsi: Säästöpankin Helpompi Eläkevakuutus.
Ei miljardin menettäminen varmasti mukavalta tunnu, vaikka rahat eivät olisikaan omia, mutta eläkeyhtiöiden sijoitustulokset eivät missään nimessä olleet niin kehnoja olleet kuin joistakin otsikoista olisi voinut päätellä. Itse asiassa: jos eläkeyhtiöt olisivat tehneet osakesijoituksillaan alkuvuonna voittoa, niiden salkut olisivat liian huonosti hajautettuja.
Alkuvuoden aikana Varman sijoitusten tuotto oli 3,8 prosenttia pakkasella, Ilmarisen 4,9 prosenttia miinuksella. Niitä heikommin meni Kuntien eläkevakuutuksella, jonka sijoitussalkku suli 7,5 prosentilla. Kevan heikkoutta kahteen yksityisen puolen kilpailijaansa verrattuna selittää kaksi asiaa: Kevan osakepaino vuoden alussa oli Varmaa ja Ilmarista korkeampi ja sen osakesijoitukset tuottivat huonommin.
Vaan ei Kasvitieteellisen mutkassakaan tarvitse ripotella tuhkaa salkunhoitajien liituraitapukujen päälle. Vaikka Kevan osakesijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 15,4 prosentin miinuksen, sekin päihitti kepoisasti OMX Helsinki Bencmark -tuottoindeksin, joka laski samana aikana 26,3 prosenttia. OMX Helsinki 25 -indeksiä seuraamalla vuoden alkupuoliskolla tappiota olisi tullut 18,0 prosenttia.
Tässä vertailussa on jonkin verran lohdutussävyä, sillä Helsingin pörssi-indeksit eivät ole oikea vertailukohta yhtiöille, jotka sijoittavat kaikkialle maailmaan.
Entäpä jos vaikkapa Varma – osakesijoitusten tuotto tammi-kesäkuussa 12,5 prosenttia tappiolla – olisi töötännyt koko osakepainonsa yhteen Suomessa markkinoitavaan sijoitusrahastoon? Koko maailmaan hajauttavista yleisrahastoista huonommalle tuotolle jäivät seuraavat.
| Rahasto | Tuottoprosentti |
| ABN Amro MMF World Equities | -16,9 % |
| Aktia Global | -15,9 % |
| Alfred Berg Global | -16,4 % |
| Carnegie WorldWide | -17,1 % |
| Danske Global | -16,4 % |
| eQ Global Focus | -14,6 % |
| Evli Global | -16,1 % |
| Nordea 1 – Global Equity | -18,6 % |
| Nordea 1 – Global Value | -21,8 % |
| Nordea Maailma | -14,7 % |
| Odin Global | -16,1 % |
| OP-Maailma | -15,9 % |
| POP Maailma | -15,8 % |
| SEB Global Fund | -16,1 % |
| Taaleritehdas Maailma | -19,1 % |
| Ålandsbanken Global Value | -16,6 % |
Varmaa parempaan tuottoon ylsi huomattavasti harvempi.
| Rahasto | Tuottoprosentti |
| FIM Mondo | -11,0 % |
| Nordea 1 – Global Stable Value | -10,7 % |
| Nordea Pro Stable Return | -10,0 % |
| UB Globe | -8,9 % |
(Taulukkotietojen lähde: Rahastoraportti / heinäkuu. Mukana ei ole kaikkia rahastoja.)
Kuuden kuukauden tuoton tarkasteleminen ei ole järin hedelmällistä. Tuottoprosentteja kiinnostavampia ovatkin eläkeyhtiöiden allokaatiopäätökset. Kuntien eläkevakuutus on pitänyt alkuvuoden aikana osakepainonsa korkealla. Se on laskenut vain pari prosenttiyksikköä 46 prosenttiin. Kun huomioon otetaan osakkeiden kurssilasku, Keva on itse asiassa lisännyt pelimerkkejä osakepöytään.
Sen sijaan Varma laski osakepainoaan alkuvuonna radikaalisti kymmenellä prosenttiyksiköllä 34 prosentista 24 prosenttiin. Ilmarinenkin pienensi osakepainoaan paitsi passiivisesti kurssilaskun myötä myös aktiivisesti myymällä enemmän kuin ostamalla. Kesäkuun lopussa osakepaino oli neljäkymmentä prosenttia.
Eläkevakuuttajat ovat tärkeitä suomalaisia omistajia, ja hääriessään Helsingin pörssissä ne ovat melkoisia norsuja. Yhden yhtiön päätös alentaa osakepainoa kymmenellä prosentilla näkyy koko pörssissä, vaikka myynnit tehtäisiinkin huolella ja rauhallisesti.
Eläkeyhtiöiden salkunhoitajat tuntuisivat ansainneen palkkansa. Palkkaansa pyrkii ansaitsemaan myös Nokian pohjalaista keskustajoukkuetta vahvistava Esko Aho. Aamulehti riensi heti nimitysuutisen jälkeen laskemaan, kuinka paljon enemmän pestin nykyinen hoitaja Veli Sundbäck on tienannut kuin Sitran yliasiamies. Eroa löytyi. Ahon työpanoksen arvon arvioidaan 3,5-kertaistuvan.
Vertailussa lähdettiin vain johtajan saamasta palkasta. Nokian kannalta olennaisempaa kuin johtajan liksa on kuitenkin se, kuinka kalliita päätöksiä hän tekee. Bochumin tehtaan lopettamisesta aiheutuneen sähläyksen takia Sundbäck taitaa olla tänä vuonna Nokialle tuntuvasti palkkapussiaan kalliimpi mies.
Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com
- SairaanhoitajaJoutsan kunta
- ValmentajaUuraisten kunta
- Neuropsykologin sijaisuusPKSSK
- Myyntiharjoittelija ImatralleCelectus Oy / Sonera Shop-in-Shop
- Myyntineuvottelija huippuyritykseenCelectus Oy
- YritysmyyntineuvottelijaCelectus Oy
- MyyntineuvottelijaCelectus Oy
- Myyntiharjoittelija joulumyyntiinCelectus Oy
- Tuotepäällikkö korjausrakennusmyyntiinLumon Oy
- KirjanpitäjäALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Keskusteluja aiheesta
- Hyvä osake! (02.12.2008, Ajassa)
- Venäjä-rahasto sukeltaa (13.11.2008, Ajassa)
- Rahastotuottojen verotuskäytäntö (03.10.2008, Ellit, koti)
- Rahastossa rahat - kannattaako siirtää tilille? (30.09.2008, Ellit, työ ja yhteiskunta)
- Rahastot miinuksella (18.09.2008, Ellit, koti)
- 1.
-
On tainnut vyffet tulla clubilaisten kassaan!!!!!
Tämän jutun kommentointi on suljettu.
