Karo Hämäläinen: Alffi reagoi inflaatioon
2.9.2008
Alfred Berg viitoittaa tietä dynaamiselle rahastohinnoittelulle: kun hallinnoitavien pääomien määrä laskee, palkkioita nostetaan, jotta tulot pysyvät budjetoituina.
Pohjois-Espalla Alfred Bergissä on kuunneltu ilmeisen huolellisesti viime aikojen talousuutisia, erityisesti puheita inflaation uhasta. Edistyksellisenä varainhoitoyhtiönä Alffi päätti osallistua kärkijoukoissa muutokseen: rahastoyhtiö ja korotti kuuden rahastonsa suhteellisia vuotuispalkkioita.
Alffissa lyötiinkin kerralla maidon hinnan mitättömät neljänneksen hinnannousut: korkorahaston hallinnointipalkkiota korotettiin 33,3 prosentilla, Suomeen, Eurooppaan ja koko maailmaan sijoittavien perusosakerahastojen palkkioita peräti 38,5 prosentilla.
Päivän sijoitusvinkki: Dubai. lomalennot.fi
Hinnoittelumalli on yleisen trendin vastainen mutta kieltämättä looginen. Jotta tulobudjetti pitää, asiakkailta perittävää suhteellista palkkiota tulee nostaa sitä mukaa, kun asiakkaiden pääomat pienenevät ja heidän kanssasijoittajansa vetävät rahojaan pois rahastoista. Tosin Alffin kohdalla tämä argumentti ei oikein päde, sillä yhtiö on saanut pidettyä rahastopääomansa poikkeuksellisen hyvin. Alkuvuoden ajan nettomerkinnät ovat miinuksella vain 2,8 miljoonaa, ja yhtiön markkinaosuus Suomessa on kasvanut.
Eikä hintojen nosto välttämättä edes näy pääomissa lyhyellä aikavälillä. Passiivisten instituutioiden maallikkopäättäjät saattavat aivan oikeasti hinnastonmuutostiedotteen nähdessään verrata tiedotetta jätemaksujen tai ostoskorin hinnanmuutoksiin ja huokaista helpotuksesta: ”Eihän se noussut kuin puoli prosenttiyksikköä.”
Rahastosijoittajien onneksi palkkiokehityksen valtavirta on kulkenut toiseen suuntaan. Hallinnointipalkkiot ovat viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana ennemmin laskeneet kuin nousseet. Kilpailu on kiristynyt ainakin jonkin verran, ja vaikkei kustannustietoisuus vieläkään järin korkealla ole, moni ainakin vilkaisee hintalappua sijoituspäätöstä tehdessään. Toinen trendi on ollut tuottosidonnaisten palkkioiden yleistyminen.
Alfred Bergin osakerahastojen vuotuispalkkiot olivat ennen hinnastonmuutosta kohtuulliset. Alfred Berg Finlandin aiempi 1,3 prosentin vuotuiskulu oli Suomeen sijoittavien osakerahastojen mediaanin ja aritmeettisen keskiarvon alapuolella, pienyhtiörahaston palkkio täsmälleen mediaanissa.
Elokuun Rahastoraportin tietojen perusteella Suomeen sijoittavien osakerahastojen vuotuispalkkioiden aritmeettinen keskiarvo on 1,55 prosenttia ja mediaani 1,6 prosenttia. Lukuun eivät sisälly ne rahastot, jotka käyttävät tuottosidonnaista palkkiota, eivätkä pörssin kautta ostettavat etf:t. Alfred Bergin rahastot ovat mukana vielä vanhoilla, edullisemmilla hinnoillaan. Kun niiden hinnat nousevat, vuotuispalkkiokeskiarvo nousee 1,59 prosenttiin.
Yksittäisten rahastojen palkkioissa on suuret erot. Eniten maksaa Olli Tuurin työ. Hänen hoitamansa SEB Gyllenberg Small Firmin hallinnointipalkkio on peräti 2,5 prosenttia. Edullisimman, Seligsonin OMX Helsinki 25 -indeksin mukaisesti sijoittavan indeksirahaston hallinnointipalkkio on yli kaksi prosenttiyksikköä pienempi, vain 0,45 prosenttia vuodessa.
Äkkinäinen voisi ajatella, että Olli Tuuri on huono salkunhoitaja, sillä SEB Gyllenberg Small Firm on tuottanut kymmenen vuoden aikana keskimäärin vain 5,3 prosenttia vuodessa, kun passiivinen indeksirahastosijoittaja on saanut 6,1 prosentin keskimääräisen vuosituoton. Väärin! Tuuri on sijoituksillaan voittanut suuriin suomalaisyhtiöihin sijoittavan indeksirahaston, mutta rahaston hallinnointipalkkio on syönyt sen, mitä Tuuri on tienannut ja vielä enemmänkin.
Kaksi prosenttia tai sitä enemmän Suomi-osakesalkunhoidosta (sis. säilytyksen) perivät seuraavat rahastot:
| Rahasto | Hallinnointipalkkio |
| SEB Gyllenberg Small Firm | 2,50 |
| Evli Select | 2,08 |
| Fondita Equity Spice | 2,05 |
| Nordea Fennia | 2,00 |
| Nordea Fennia Plus | 2,00 |
| Odin Finland | 2,00 |
| OP-Delta | 2,00 |
| OP-Suomi Pienyhtiöt | 2,00 |
Lähde: Elokuun Rahastoraportti
Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com
- Puhelinmyyjä B & B myyntiinNordic Progress
- 2 sairaankuljettajan tointaJoensuun kaupunki
- Palomiehen virkaJoensuun kaupunki
- Sprinklerin projektipäällikköTekmanni Oy
- Asentava myyjä pk-seudulleSecuritas Direct
- MyyntineuvottelijaALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Myytävänä yli 10 pientä majoitus- ja ravitsemusalan yritystä eri puolella SuomeaSuomen Yrityskaupat
- JärjestelmäasiantuntijaALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Second Officer in the Data ProtectionEuropol
- AutoassistenttiCity Car Club
- Keskusteluja aiheesta
- Rahastokäänne?? (03.01.2009, Ajassa)
- Venäjä-rahasto sukeltaa (13.11.2008, Ajassa)
- Rahastotuottojen verotuskäytäntö (03.10.2008, Ellit, koti)
- Rahastossa rahat - kannattaako siirtää tilille? (30.09.2008, Ellit, työ ja yhteiskunta)
- Rahastot miinuksella (18.09.2008, Ellit, koti)
- 1.
-
Täsmennetäänpä sen verran, että Seligsonin rahaston kohdeindeksi on OMX Helsinki Benchmark, ei OMX Helsinki 25, kuten kolumnissa erheellisesti väitän.
Tämän jutun kommentointi on suljettu.

