Kuka tahansa voi olla Internet-yrittäjä
11.8.2008
E.J.
Aihealueet: Yrittäminen
Sunnuntain Hesarin taloussivuilla oli mielenkiintoinen ja inspiroiva artikkeli ”Bisnestä etunimillä” (sivu E2, 10.8.2008). Juttu kertoi 28-vuotiaasta tamperelaisesta Bemmu Sepposesta, joka on Name Analyzer -nimisen Facebook-sovelluksen kehittäjä. Sovellus on lapsellisen yksinkertainen: se muodostaa käyttäjän etunimen kirjaimilla alkavia satunnaisia adjektiiveja, jotka ovat kertovinaan jotain käyttäjän persoonallisuudesta. Keep it simple -strategia on jälleen osoittanut toimivuutensa - sovelluksella on yli 8 miljoonaa käyttäjää ja se elättää isäntänsä paremmin kuin mikään muu hänen ulottuvissaan oleva palkkatyö. Nykyisin Sepponen kehittelee omia Facebook-sovelluksiaan päätyökseen.
Samastuin monella tasolla Sepposeen ja tämä on mielestäni ihailtavaa yrittämistä. Kokeilin itsekin viime vuoden lopussa Facebook-sovelluksien kehittämistä ja sovelluksiani löytyy kyseisestä yhteisöpalvelusta tällä hetkellä kolme kappaletta. Toisin kuin Sepposen menestyssovellus, omat sovellukseni kuuluvat siihen heikompaan 99 % joukkoon, joka saavuttaa kokonaisuudessaan ainoastaan kolmasosan käyttäjistä. Joitakin kymppejä enempää Facebook-sovelluksistani ei ole siis kassaani kilahtanut, mutta niiden tekeminen olikin enemmän hauskaa kokeilua kuin rahanhimoista puurtamista. Mahdollinen menestyminen olisi ollut vain mukavaa plussaa.
Artikkelin myötä aloin pohtimaan, miten etuoikeutettua aikakautta elämme. Koskaan aikaisemmin koko maailman historiassa sadat miljoonat ihmiset eivät ole olleet nykyisellä tavalla tavoitettavissa. Voit koodata suomalaisessa yksiössäsi Internet-sovelluksen, myydä sen varjolla tuotteen venezuelalaiselle käyttäjälle ja saada provision suomalaiselle tilillesi ranskalaisen yhteistyöyrityksen kautta. Esimerkki oli suoraan omasta elämästäni ja tämä, jos jokin, osoittaa, ettei globaali kapitalismi palvele ainoastaan suuryritysten etuja. Internetin avulla kuka tahansa voi hyötyä siitä!
Istu missä huvittaa! Lisäpalveluilla varaat etukäteen mieleisesi istuinpaikan koneesta netissä.
Parasta Internet-yrittämisessä on, ettei idean tarvitse edes olla kovin erikoinen. Itse en kehtaisi edes sanoa, kuinka yksinkertaisista asioista saan kuukausittain satojen eurojen tuotot. Oikeastaan tuntuu, että mitä yksinkertaisempi idea, sitä paremmat ovat sen menestymismahdollisuudet. Jälkeenpäin on tavalliseen tapaan helppo ihmetellä, miksi kukaan ei keksinyt esimerkiksi Facebookia aiemmin? Ideahan on erittäin yksinkertainen ja alusta astihan sen näki, että siitä tulee menestys!
Uskallan väittää, että kuka tahansa voi menestyä Internet-yrittäjänä. Mahdollisuuksia on ääretön määrä ja alkuun pääsee jo peruskäyttäjän atk-taidoilla. Lähimpänä perinteisiä yrittämistapoja ovat tietysti konkreettisia tuotteita myyvät verkkokaupat. Netin kautta marginaalituotteellekin voi löytää laajan asiakaskunnan. Viime vuosina myös bloggaamisesta on tullut liiketoimintaa ja suuressa maailmassa parhaimmat bloggaajat nauttivat jopa kuusinumeroisista kuukausituloista. Viime aikoina blogien kaupallistumisilmiö on alkanut näkyä vihdoin myös Suomessa. Astetta vaativampi yrittämistapa taas on kokonaan oman verkkopalvelun kehittäminen ja tässähän vain taivas on rajana.
Sitten on vielä näitä erikoisempia yrittämistapoja, joihin laskisin myös Facebook-sovellukset. Tällainen liiketoimintamahdollisuus tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja silloin pitää toimia nopeasti, jos haluaa menestyä. Otollisin aika Facebook-sovelluksille näytti olleen viime kesä ja syksy. Nyt ilmiö näyttää jo laantuvan, eikä varmasti vähiten siksi, että ihmiset ovat tuskastuneet applikaatiotulvaan. Kun asia oli uusi, ihmiset sai ihastumaan helposti melkein sovellukseen kuin sovellukseen. Tällä hetkellä menestyvän sovelluksen tekeminen on jo todella vaikeaa ja saattaa olla, että koko Facebook-sovellusilmiö kuihtuu kasaan muutamassa vuodessa. Facebookia on kuitenkin syytä pitää silmällä liiketoimintamielessä myös jatkossa, sillä uskon, että uusia mahdollisuuksia voi syntyä, kun Facebookin ominaisuuksia toivottavasti taas jossain vaiheessa laajennetaan.
HS:n artikkeli sai myös miettimään, kuinka moni suomalainen yksityishenkilö tienaa jo tällä hetkellä merkittäviä tuloja Internet-yrittämisellä. Tässä yhteydessä tosin yksityishenkilön ja yrityksen raja ei ole kovin selkeä. Itse koen edelleen tekeväni bisnestä yksityishenkilönä, vaikka virallisesti toiminta pyörii pöytälaatikkoyrityksen kautta. Joka tapauksessa tunnen itse vain yhden nettibisneksillä rahaa tekevän henkilön ja netin kautta saatuja ”bisnestuttuja” on ehkä noin kymmenen. Arvioisin, että Suomessa nettibisneksellä rahaa tekeviä yksityishenkilöitä on jopa tuhansia, vaikka suurta ääntä aiheesta ei pidetä. Nettibisnestä tekevien keskuudessa tarinoita ja kokemuksia kyllä vaihdellaan suljettujen keskustelufoorumeiden sisällä suhteellisen avoimesti, mutta ilmeisesti uusia kilpailijoita alalle ei haluta houkutella. Luultavasti nettibisneksen luoma kakku nähdään vakiokokoisena, eli aina kun uusi kilpailija tulee peliin, oman osuuden pelätään pienenevän. Jokin luonnollinen raja kakulla varmasti on, mutta itse uskon, että vielä tällä hetkellä kakku kasvaa uusien yrittäjien myötä. Opiskelijabokseista lähteneet palvelut, kuten Google ja Facebook ovat ennemmin kasvattaneet kakkua kuin syöneet muiden osuuksia.
Internetissä kuka tahansa voi siis aloittaa yrittämisen ehkä helpommin kuin koskaan aiemmin, mutta ettei asiasta tulisi liian ruusuista kuvaa, muistutan, että Internet-yrittäminen on kuitenkin samanlaista puurtamista kuin mikä tahansa muukin yrittäminen. Se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, opiskelua, työntekoa nollapalkalla, unettomia öitä ja kaikkea muuta hauskaa yrittämiseen liittyvää. Kaiken lisäksi mikään ei koskaan edes takaa menestymistäsi. Toisaalta mitä enemmän yrität, sitä todennäköisemmin onnistut jossain vaiheessa.
Ennen kaikkea Internet on luonut uusia tapoja yrittää ja valtavat markkinat, jossa miljoonat potentiaaliset asiakkaat ovat vain klikkauksen päässä tuotteestasi. Nettibisnes vaikuttaa tällä hetkellä trendiltä, joka tulevaisuudessa ainoastaan voimistuu. Luultavasti tälläkin hetkellä jonkun suomalaisen nuoren opiskelijaboksissa kehitetään uutta palvelukonseptia, jolla on potentiaalia realisoitua muutaman vuoden sisällä miljoonien eurojen kassavirraksi.
E.J.
- Puhelinmyyjä B & B myyntiinNordic Progress
- 2 sairaankuljettajan tointaJoensuun kaupunki
- Palomiehen virkaJoensuun kaupunki
- Sprinklerin projektipäällikköTekmanni Oy
- Asentava myyjä pk-seudulleSecuritas Direct
- MyyntineuvottelijaALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Myytävänä yli 10 pientä majoitus- ja ravitsemusalan yritystä eri puolella SuomeaSuomen Yrityskaupat
- JärjestelmäasiantuntijaALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Second Officer in the Data ProtectionEuropol
- AutoassistenttiCity Car Club
- Keskusteluja aiheesta
- Facebook: voiko jostain nähdä kuka käy sivuillani? (03.12.2008, Muropaketti)
- Facebookin sovellusten poisto-ongelma (28.11.2008, Muropaketti)
- Miten selvittää syntymäaika…? (12.11.2008, Muropaketti)
- Facebook: miksi en voi ”klikata” kenenkään tietoja? (28.10.2008, Muropaketti)
- Facebook (04.09.2008, Ellit, ihmissuhteet)
- 1.
-
Myös Plenty of Fish -deittipalvelun tarina on mielenkiintoinen.
Ulkoisesti vaatimaton saitti ja vain muutama, hyvin optimoitu palvelin tuo 10 miljoonan dollarin vuositulot pelkästään mainoksilla. Henkilökuntaa perustaja on palkannut vain yhden, mutta silti hänellä on töitä viikossa vain noin 10 tuntia.
Koko tarina täällä:
http://www.nytimes.com/2008/01/13/business/13digi.html - 2.
-
Ajatuksena internet bisnes on helppo, mutta sen toteuttaminen ei olekaan niin yksinkertaista. jos ei ole tietotaitoa.
Ehkä nuorten keskuudessa se on helpompaa ja luonnollisempaa, hehän ovat syntyneet kännykkä ja tietsikka kädessä, toisin kuin esim. minä, yli 4-kymppinen, joka osti tietsikan aikanaan ja aloitti yritysten ja erheitten kautta opiskelemaan konenn käyttöä käynnistämisestä lähtien, koulussa kun siihen aikaan ei mistään tietokoneista ollut tietoakaan.Internet bisneksessä täytyy tietää miten saat nettsivusi näkyviin niille ihmisille, joille yrität tavaroitasi tai palveluitasi myydä. Moni innostuu asiaan ja myöhemmin huomaavat, että mitenkäs nyt eteenpäin, kun kävijöitä sivuilla ei ole. Sitten tulee vielä sisällön, myyvän tekstin kirjoittaminen sivustoille, että potentiaaliset asiakkaat vakuuttuvat myytäväsi palvelun hyvyydestä. On paljon asioita joita tulee ottaa huomioon: onko tuotteellasi/palvelullasi kova kilpailu,että sivut ensinnäkin pääsevät esiin, jne jne.
Mutta, internet bisnes on todella mielenkiintoinen sarka, jos isket kultasuoneen, eläkerahat napsahtavat aika nopeasti. Siksi minäkin vielä vanhana ukkona opiskelin internet markkinointia livenä etäopetuksena, mutta minun ”niche” markkinat eivät lähteneet vetämään tarpeeksi hyvin.
Taidot tehdä bisnestä netissä ovat kohtuullisen hyvät, mutta se oikea idea/tuote vielä puuttuu:) - 3.
-
Niinpä, harvapa se rikastuu loppuiäksi millään hommalla, varsinkaan helpolla.
- 4.
-
Itselläni olisi todella paljon ideoita ja haluja harjoittaa internetbisnestä,mutta vaikka olenkin suhteellisen nuori (25vuotias) taitoni rajoittuvat lähinnä googlen sujuvaan käyttöön tietotekniikan osalta. Olen 100% pihalla siitä miten lähtisin kehittämään taitojani tällä saralla ja saisin joskus luotua kenties jotain uutta sisältöä nettiin. Kiitos blogin pitäjälle mielenkiintoisista aiheista ja erittäin paljon onnea tavoitteidesi saavuttamiseen. Seuraan aktiivisesti edesottamuksiasi.
ps. olisi kiva kuulla kuinka itse olet oppinut tekemään nettisivuja. itse opiskellen vai kenties kouluttautumalla? Entäs muut? - 5.
- 6.
-
Hyvä juttu, josta voisin korostaa vielä kohtaa: ”Internet-yrittäminen on kuitenkin samanlaista puurtamista kuin mikä tahansa muukin yrittäminen”. Uskallan melkeenpä väittää, että on paljon rankempaa, kuin mikä tahansa puurtaminen. Toisaalta, kun homma alkaa luistaa ja raha virrata, niin jollain tasolla työ helpottuu ja muuttuu yrittäjän normaaliksi puurtamiseksi.
Viimeisen vuoden aikana on ilmestynyt lukuisia blogeja suomeksi, jotka opettavat liiketoiminnasta verkossa. Aihetta sivutaan syvällisestikin esimerkiksi monissa blogeissa, joita löytyy hakusanoilla: hakukoneoptimointi blogi, blogi bloggaamisesta jne.
Tämän jutun kommentointi on suljettu.

