Nykyvasemmisto ja Venäjä
28.8.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Politiikka, Maailmanpolitiikka
Vanhenemisensa huomaa siitä, että toteaa olevansa yhä useammasta asiasta samaa mieltä kuin Lasse Lehtinen, jota nuoruudessani pidin sietämättömän kyynisenä opportunistiniljakkeena. Onneksi edes tupakka- ja alkoholiasioissa olen ja pysyn Lehtisen leppymättömänä vastustajana, ettei minun tarvitse kokea myyneeni kaikkia nuoruuteni periaatteita. Mutta siinä iltapäiväläpyskässä, jonka luin matkustaessani junalla isänmaallisuuslomalle tänne Keskikokoisenkyrön Puukkoluomalle (paikannimiä hieman muutettu yksityisyyden säilyttämiseksi), Lehtinen hämmästeli sitä, että Vasemmistoliitto puhuu nykyään Venäjästä aivan kuin vanhojen hyvien neuvostoaikojen äärivasemmisto Neuvostoliitosta, vaikka maan virallinen ideologia on nyttemmin lähinnä raaka kapitalismi yhdistyneenä KGB-veteraanien valtaan, ei mikään kommunismi. Se, että äärivasemmistolainen pitää velvollisuutenaan puolustella ja ymmärtää sellaista maata, jonka kanssa katsoo kuuluvansa samaan aatteelliseen traditioon, on ymmärrettävää. Se, että äärivasemmistolainen puolustelee kyynistä ja raakaa, otteiltaan lähinnä äärioikeistolaista hirmuvaltaa, jonka vallanpitäjät käyttävät paikallisia katurasistipartioita käsikassaroinaan, on hämmästelyn ja pohdinnan arvoista.
Kommentoijieni joukossa on se tietty salaliittoteoreetikkojen siipi, joka ei koskaan ole kyennyt tajuamaan vasemmistososialismin edes voivan olla mitään muuta kuin KGB:n peiteoperaatio. Heidän mielestään vastaus on ilmiselvä: vanhat kommarit ne vain siellä elvyttelevät taistolaisaikaisia yhteyksiään Venäjän tiedustelupalvelun märkäpuolen miehiin. (Sisäpiirislangista tietämättömien valistukseksi totean, että ”märkäpuoli” tarkoittaa venäjässä yleensä sellaisia hommia, joihin liittyy verellä lätistely, siis ihmisten tappaminen. Nykyään siihen ei tietysti välttämättä käytetä rynnäkkökivääriä, kun tuo polonium on keksitty.) Myönnän, että yksittäisten henkilöiden kohdalla tällaiset epäilykset voivat olla aiheellisiakin. Yleisesti ottaen olen kuitenkin taipuvainen sille kannalle, että on tarpeetonta yrittää keksiä villejä teorioita salaliitoista ja tiedustelupalvelujen operaatioista, jos asiat selittyvät riittävän hyvin pelkällä tyhmyydellä ja laumahengellä. Kuten Akseli Oxenstiernakin tiesi, maailmaa hallitaan yleisesti ottaen melko vähäisellä järjellä; politiikkaa ja poliittista propagandaa tehdään vielä vähemmällä.
Ymmärränhän minä tietysti sen teoreettisen idean, joka äärivasemmiston kummallisen Venäjän-hyvittelyn takana on. Eräs länteen paennut itäsaksalainen muisteli Per Ketmanin itä- ja länsisaksalaisten keskinäisiä suhteita käsitelleessä antologiassa Geht doch rüber, mitä nuori sosiologian opiskelija oli sanonut hänelle ennen kuin ajoi Volkswagen Golfillaan matkoihinsa: Was du erlebt hast, sind Fehler - ts. itäsaksalaisen kokemukset DDR:ssä olivat järjestelmän yksittäisiä virheitä - aber das, was wir hier haben, das ist schlimm, und das ist System - lännessä taas vialla oli nuoren vasemmistolaisen volkkarikuskin mielestä koko järjestelmä. Loppuponneksi tämä kaveri totesi vielä: Dass hier alles anders werden muss, siehst du schon daran, dass ich wahrscheinlich nicht Beamter werden kann - ts. silloisen Länsi-Saksan vallan kauhean epäoikeudenmukaisuuden todisti jo sekin, että sosiologinplanttumme ei ns. virkakieltojärjestelmän vuoksi uskonut voivansa saada valtion virkamiehen vakanssia, koska oli paikallisen suojelupoliisin, ns. perustuslain suojeluviraston, kirjoissa vasemmistoradikaalina aktivistina. - Jokin samanlainen ajattelutapa lienee taustalla myös nykyvasemmiston suhtautumissa Venäjään: Venäjä on triviaali koulukiusaaja, kun taas Yhdysvallat on Maailmankattavan Kapitalistisen Järjestelmän napa ja ylikomentaja. Venäjän raakuudet ovat siis heikon uhrin säälittäviä yrityksiä sopeutua maailmankaupan epäoikeudenmukaisuuksiin, ja viime kädessä Yhdysvallat, tai ”kansainvälinen kapitalismi”, on niistäkin moraalisessa vastuussa.
Kyllähän ”julmuuksiin” erehtyviä ”uhreja” varmaan voi jossain määrin ymmärtääkin, mutta äärivasemmisto tuntuu olevan kovin valikoiva sen ymmärtämisenkin suhteen. Lattean demonisoiva asenne Yhdysvaltoihin ei myöskään ole hyvää maailmanpolitiikan analyysia, vaan ainoastaan tyhmyyttä. Tyypillinen äärivasemmistolainen mielikuva Yhdysvalloista on karikatyyri, joka esittää maan eduiltaan ja ajattelutavoiltaan yhtenäisen liikemieseliitin hallitsemana monoliittina. Maan tavattoman pelottavia äärioikeistolaisia alakulttuureja, kuten rasisteja, fundamentalistiuskovaisia ja näiden erilaisia sekoituksia, ei äärivasemmistolaisessa analyysissa esitetä itsenäisinä toimijoina, vaan ainoastaan liikemiessalaliiton luomina marionetteina, kohinana ja loiskiehuntana, joiden avulla yritetään häivyttää näkyvistä yksinkertaiset tosiasiat. Eipä tule vasemmistolaisen mieleen esimerkiksi se, että raha on värisokeaa ja että kapitalismi viime kädessä on sovittamattomassa ristiriidassa rasismin kanssa, koska markkinataloudessa ei yksinkertaisesti ole kannattavaa palkata kalpeanaamaista pölvästiä pätevän tummaihoisen sijasta.
Mitä sitten tulee vasemmistolaisten tapaan suhtautua esimerkiksi Georgian kriisiin, tulin viime viikolla lukaisseeksi erään sosialistiseksi itseään mainostavan ilmeisesti nuorisovoittoisen järjestön kotisivuilta tuskaisuudessaan koomisen skolastisen lorotuksen, joka yritti epätoivoisesti sekä myöntää Venäjän menetelleen imperialistisesti että olla oikeaoppisen amerikkalaisvastainen. Tietenkään sivun kirjoittajat eivät malttaneet olla naljailematta Georgian presidentti Saakašvilille siitä, että tämä oli yrittänyt päästä amerikkalaisten suosioon. Se, että osseetit ja abhaasit olivat kompuksessa Venäjän kanssa, sitä vastoin tuntui olevan hyväksyttävä, tai ainakin tehoymmärtämistä ja myötäkarvapaijaamista ansaitseva, tapa hankkia turvallisuustakeet. Lyhyesti sanoen: kun jokin maa tai etninen ryhmä liittoutuu Venäjän kanssa, se on nykyajan äärivasemmistolaisen mielestä ymmärrettävä hätätilatoimi. Sitä vastoin kun jokin maa pyrkii liittoutumaan Yhdysvaltojen kanssa saadakseen turvaa Venäjää vastaan, se on moraalisesti väärin, ja on aivan oikein sellaiselle jenkkilakeijavaltiolle, että Venäjä geopoliittisten turvallisuusetujensa vuoksi vähän kurmottaa pientä maata ja vähän kansanmurhailee sen asukkaita.
Ylipäätään äärivasemmisto ei vaikuta halukkaalta empaattisesti ymmärtämään Itä-Euroopan maiden eikä Neuvostoliiton entisten alusmaiden venäläisvastaisuuden ja amerikkalaismyönteisyyden historiallisia syitä. Ilman äärivasemmistolaista aivopesua on kuitenkin tuiki helppoa tajuta, miksi sellainen kansakunta, joka on puoli vuosisataa tai kauemmin ollut kovapintaisen, väkivaltaisen venäläisvallan sortamana, haluaa liittolaisekseen maailman vahvimman valtion - ja miksi kaukana oleva suojelijamahti tuntuu paremmalta idealta kuin naapurin siiven varjossa eläminen: kaukainen suurvaltaliittolainen ei näet välttämättä kykene rajoittamaan pienen maan itsenäisyyttä yhtä paljon kuin mahtinaapuri. On täysin mahdollista myöntää Yhdysvaltojen olevan monessa suhteessa arveluttava ja pelottava maa ja silti myös nähdä ne täysin ymmärrettävät syyt, miksi venäläisestä hirmuvallasta kärsineet pikkuvaltiot haluavat Yhdysvaltain turviin. Pystyykö äärivasemmistolainen muka tarjoamaan niille parempaakaan vaihtoehtoa?
Samaisella sosialistisivulla kovasti pahennuttiin myös siitä, että viestimet kutsuvat Venäjän hyökkäystä Georgiaan imperialismiksi, mutta eivät suostu käyttäytymään tätä nimitystä Yhdysvaltain sotilasoperaatioista Afganistanissa ja Irakissa. No, voisikohan tuo johtua siitä, että Venäjän hyökkäys Georgiaan oli todella aivan viimeisen päälle pelkkää imperialismia, pikkumainen kosto siitä, että nuo tuolla ylipäätään kehtaavat perustaa itselleen oman valtion sen sijaan että olisivat kiltisti meidän nöyryytettävänämme (ja tyytyisivät toisen luokan kansalaisen, solvatun ja vainotun ”mustapersekaukasialaisen”, asemaan suuren Venäjän imperiumissa)? Sitä vastoin Yhdysvaltain poliisioperaatiot Irakissa ja Afganistanissa eivät olleet yksinomaan ”imperialismia”: Irakiin mentiin ensimmäisen kerran siksi, että Irak hyökkäsi Kuwaitiin, maahan, jonka kanssa Yhdysvallat sattui olemaan liitossa ja jota kohtaan Yhdysvalloilla oli velvoitteita; kaikki myöhempi sotku on seurausta tästä. Afganistaniin taas mentiin siksi, että Yhdysvaltoihin oli sen omalla maaperällä kohdistunut runsaasti kuolonuhreja vaatinut terrorihyökkäys, jonka syylliseksi tulkittiin siinä hädässä Afganistania sillä hetkellä hallinnut muslimijuntta, koska se tiettävästi suojeli terroriteon alulle pannutta kummisetää. Toki jonkinmoinen ”imperialismi” voi olla yksi niistä motiiveista, joiden vuoksi Irakiin tai Afganistaniin mentiin.
Öljyteollisuuden painostusryhmä voi Yhdysvalloissa olla epäasianmukaisen vaikutusvaltainen. Kaikkivaltias se ei kuitenkaan ole, eikä Yhdysvallat ole yksisuuntaistetun eliitin johtama öljyoligarkia. Maassa on runsaasti muitakin poliittisia voimia ja kriittisiä tahoja. Maan käytännön politiikka syntyy näiden voimien resultanttivektorina. Sanalla sanoen: kaikista vioistaan huolimatta Yhdysvallat on demokraattinen maa. Itse asiassa äärivasemmiston viholliskuva Yhdysvalloista muistuttaa pikemminkin Venäjää: kyynisen energiateollisuusharvainvallan hallitsema roistovaltio on nimenomaan itäinen naapurimme, ei Yhdysvallat. Mitä sitten kauheaan kapitalistiseen maailmanvaltaan tulee, nykyään maailmanmarkkinoilla huseeraavat ja yrityksiä ostelevat esimerkiksi intialaiset suurliikemiehet. Ei ole kirkossa kuulutettu, että tulevaisuuden maailmankapitalismi olisi amerikkalaisjohtoista. On jopa pelottavan mahdollista, että suuri raha keskittyy tulevaisuudessa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja poliittisen autoritaarisuuden raskauttamiin maihin, jotka taloudellisen voimansa avulla saavat maailmanlaajuista poliittista ja kulttuuristakin vaikutusvaltaa. Olisiko tämä nuorten vasemmistoradikaalien mielestä todellakin niin paljon hienompi juttu kuin nykytilanne?
Toki, toki, tiedänhän minä: vasemmistohörhöt eivät oikeasti ole tosissaan julistaessaan haluavansa maailmaan sosialismia ja oikeutta kaikille. Koko touhu on jo aikoja sitten rappeutunut itsetarkoitukselliseksi rituaaliksi, jonka avulla entisten taistolaisten lapset ja kohta kai jo lapsenlapset - tuo etuoikeutettu rälssisääty - tunnistaa kaltaisensa ja erottautuu meistä tavallisista kuolevaisista ja maan matosista. Eräs ”Jördis-tädiksi”*) itseään kutsunut kommentaattori pilkkasikin minua täällä taannoin siksi, että olin sanonut olleeni jossain nuoruuteni vaiheessa vasemmistoradikaali - katsokaas kun porvariperheen lapsena minulla ei ollut oikeutta kutsua itseäni vasemmistolaiseksi. Ilmeisestikin vasemmistolaisuus on sellainen asia, joka ihmisen pitää nykyään periä, hän ei saa päätyä siihen esimerkiksi omatoimisesti asioita pohtimalla, kuten ennen vanhaan 1960-luvulla vielä oli lupa. ”Vasemmistolainen” ei tästedes tarkoittanekaan tietyllä tavalla poliittisesti ajattelevaa henkilöä, vaan eräänlaiseen perinnölliseen klaaniin tai heimoon kuuluvaa. Ikiaikaisten heimotabujen vuoksi hän tykkää kyttyrää Yhdysvalloista ja selittelee Venäjän tekoja parhain päin.
*) Nykyvasemmistolaiset kakarat eivät tietenkään edes osaa muita kieliä kuin englantia. Tiedoksi: se nimi kirjoitetaan oikeasti Hjördis.
Panu Höglund
- SairaanhoitajaJoutsan kunta
- ValmentajaUuraisten kunta
- Neuropsykologin sijaisuusPKSSK
- Myyntiharjoittelija ImatralleCelectus Oy / Sonera Shop-in-Shop
- Myyntineuvottelija huippuyritykseenCelectus Oy
- YritysmyyntineuvottelijaCelectus Oy
- MyyntineuvottelijaCelectus Oy
- Myyntiharjoittelija joulumyyntiinCelectus Oy
- Tuotepäällikkö korjausrakennusmyyntiinLumon Oy
- KirjanpitäjäALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Keskusteluja aiheesta
- Iso askel ala-asteelta puoluejohtoon (27.11.2008, Ajassa)
- Ryssien uho, maailman tuho (05.11.2008, Ajassa)
- Sosialisointiako? (25.10.2008, Ajassa)
- Vasemmiston väkivaltahistoria. (30.09.2008, Ajassa)
- Vasemmistoa myötäilevästä Soinista on tullut median pehmolelu! (19.09.2008, Ajassa)
- 1.
-
Vasemmistohan on - ideologisena liikkeenä - nykyään vähän kuin orpo piru. Kun kaikkialta maailmassa kurkkii niitä kapitalismille sielunsa myyneitä luopioita, on Venäjä tässä suhteessa varma, tuttu ja turvallinen (!) veikkauskohde. Sieltähän apu ja tuki on tullut heille jo yhdeksänkymmentäyksi vuotta. Ja katso: Venäjän talouselämän strategisia aloja ollaankin haalimassa takaisin valtiovallan huomaan. Tässä suhteessa Venäjä toteuttaa erinomaisesti sosialistisen talouskäsityksen mukaista politiikkaa. Tosin NKP:n aikaa kansallisemmasta näkökulmasta: onko se sitten sitä kansallissosialismia? Vallassa olevat KGB-uralta nousseet poliitikot eivät ymmärrä sivistyneestä kansantaloustiedosta yhtään mitään, joten heiltä tämä sosialismin soveltaminen sujuu aivan luonnostaan, ilman NKP:n puolueohjelmaakin.
Osa suomalaisestakin vasemmistosta äityi 1968 tuomitsemaan Varsovan liiton Tsekkoslovakian miehityksen. Tämä haara onnistuttiin kuitenkin 1970-luvulla integroimaan neuvostomyönteiseen hyminään. Olen tässä elokuussa kuullut pariinkin otteeseen Radio Suomesta vanhojen Yle-toimittajien nostalgiakohtausten saattelemana Wanhan Isännän 1979 levyttämän ”60-luvun kauan soiva blues”-suomikantrirenkutuksen, jossa luetellaan 60-luvun merkkipaaluja silloisten nuorten näkökulmasta. Ihmetyttää, että kehtaavat vielä soittaa laulua, jossa Prahan kevät kuitataan ilmauksella ”tsekkiläinen itsekkyys”! Mutta kun tauti on mennyt veriin se ei ole enää ideologia, vaan toimintatapa.
- 2.
-
Raaputa venäläistä, alta paljastuu mongoli.
Ha ha, oli hauskaa. Mutta Venäjän valtakunta on mongolien imperiumin henkinen perillinen, vaikka venäläiset eivät olisikaan.
- 3.
-
Kyllähän nyky-Venäjä aika hyvin edustaa sellaista mallia, johon nykyvasemmisto haluaisi yhteiskuntaa kehittää. Eli yksityistä yritteliäisyyttä ei suoranaisesti haluta kieltää, mutta minä isompi bisnes, sitä tiukemmin se halutaan pitää julkisen vallan kontrollissa. Ja juuri niinhän homma Venäjällä toimii.
- 4.
-
Venäläisiä pitäisi maistattaa omalla lääkkellään. Vähintään samalla lailla kuten Stalin aikanaan vähemmistöjä kohteli.
- 5.
-
Ei Venäjä sinänsä ole mikään nykyvasemmiston ihanne. Ei siellä ole metropolipalkkaa eikä muitakaan idiottimaisuuksia. Sen sijaan se on USA:n ja EU:n vihollinen, ja siksi ystävä.
- 6.
-
Niinpä, vihollisesi vihollinen on sinun ystäväsi. Vertaa Molotov-Ribbentrop -sopimus ja se, miksi Neuvostoliitto asettui Argentiinan sotilasjuntan tueksi Falklandin sodassa 1982.
- 7.
- 8.
-
Ryssä on ryssä…..ja etiäppäi….kommaripaskat
- 9.
-
On tosiaan ihmeellistä, miten tämä tietty posse haluaa tulkita (ja muidenkin tulkitsevan) Venäjän jokaisen teon case by case, mutta jenkkilän suuntaan lähtee joka kerta automaattinegaatiota.
- 10.
-
Muuten ihan hyvä kirjoitus, mutta pari asiaa on pielessä:
Irakin sota alkoi siksi, että USA(n Irakin suurlähettiläs) antoi Saddamin ymmärtää, että Irakin ja Kuwaitin väliset asiat kuuluvat vain Irakille ja Kuwaitille, USA ei puutu niihin. USA:n vanha kätyri Saddam nyökkäsi hymyillen ja parin viikon päästä valloitti Kuwaitin (joka oli ilmeisesti aiemmin varastanut suuret määrät öljyä Irakin puolelta horisontaalisella öljynporauksella). Sitten jenkit julistivat, että pieni Kuwait on joutunut raakalaismaisen hyökkäyksen kohteeksi, tähän täytyy puuttua. Saddam tajusi tulleensa kusetetuksi, muttei voinut kertoa totuutta ääneen. Arabimaailmassa Saddam oli pitänyt yllä vahvan hallitsijan kuvaa itsestään ja hän olisi joutunut naurunalaiseksi jos olisi sanonut ”no mää hyökkäsin kun jenkit anto mulle luvan”.
Bush antoi luvan hyökätä Afganistaniin päivää ennen WTC-iskuja. Tosin mediassa asia esitetään edelleen siinä muodossa kuin Panukin sen esitti, eli että Afganistaniin mentiin WTC-iskujen takia.
- 11.
- 12.
- 13.
-
”Irakin sota alkoi siksi, että USA(n Irakin suurlähettiläs) antoi Saddamin ymmärtää, että Irakin ja Kuwaitin väliset asiat kuuluvat vain Irakille ja Kuwaitille, USA ei puutu niihin.
Minäkin olen kuullut tämän salaliittoteorian.”
Ei tullut mieleen että se voisi olla totta? Miksi Saddam olisi valloittanut Kuwaitin jos odotettavissa oli vastahyökkäys amerikasta? Ainoa järkevä selitys on, että Saddam uskoi ettei USA puutu asiaan ainakaan sotilaallisesti. Vai onko sinun teoriasi Saddamin logiikasta se, että ”no ne rättipäät on niin hulluja, ei niistä tiedä mitä ne milloinkin aikoo”?
”Bush antoi luvan hyökätä Afganistaniin päivää ennen WTC-iskuja. Tosin mediassa asia esitetään edelleen siinä muodossa kuin Panukin sen esitti, eli että Afganistaniin mentiin WTC-iskujen takia.
Ja sinulla on varmaan myös lähdeviite tälle?”
Kaiva itse netistä. Tosin eihän ne kelpaa kun ne on niitä salaliittoteorioita.
- 14.
-
#4 Stalin oli georgialainen ja kohteli venäläisiä huonosti, kuten tataarit ja mongoolitkin.
Itse Panun kirjoitukseen liittyen minäkin ihmettelen, miksi vasemmisto ymmärtää nykyvenäjää. Kummastelen myös, miksi polittiset porvarit eivät kannata nykyvenäjää. Me talousporvarit sen kyllä teemme: 13%:n tasatulovero Suomeenkin ja polttonesteiden haittaverot pois! Jokaiselle kunnon miehelle citymaasturi ja pitkäsäärinen tyttöystävä kartanlukijaksi!
Äänestän syksyn kunnallisvaaleissa Yhtenäisen Venäjän veljespuoluetta Kansallista Kokoomusta. Ulkopolitiikassa olen Timo Soinin PS:n rauhanomaisella kansallisella linjalla.
- 15.
-
Buji, alhainen verotus käy käsi kädessä korruptoituneen hallinnon ja mielivaltaisen oikeudenkäytön kanssa. Korkea verotus on se hinta, minkä maksamme siitä, että voimme luottaa hallitsijoihimme ja oikeuslaitokseemme.
Luepa tekstini ”Luonnonvarojen kirous” - olen käsitellyt omassa blogissani sitä, miksi luonnonvarat eivät ole olleet siunaus vaan kirous Venäjälle ja miksi Venäjän valitsema tie johtaa kehitysmaaksi.
- 16.
-
Andreas von Bülow kertoo myös, että USA ilmoitti Intialle ja Pakistanille hyökkäävänsä pian Afganistaniin. Muutenkin hyökkäyspäätös ja valmistelut olisi tehty.
Lännen media kirjoitteli hyvin kovalla kielellä Talebanista koko kesän, joten sota oli muutenkin ilmassa. Muistan pari päivää ennen iskuja olleen jutun Hesarissa, jossa ”nimetön tiedustelulähde” kertoi, että koko ajan USA:n rajoilla jää kiinni Afganistanissa koulutettuja terroristeja. Vuosia oli vaahdottu telkussa Bin Ladenista ja hänen uhastaan.
Se, että jotkut tahot hallinnossa antoivat Saddamin ymmärtää, että Kuwaitin syömisestä ei seuraa sotaa, oli mielestäni ihan YLEn dokkarissa, mutta en mene vannomaan.
- 17.
-
Onko Christopher Langanin tarina tuttu Teille, Panu? Hemmo on yksi älykkäimmistä amerikkalaisista tällä hetkellä ja hänellä oli aika rankka lapsuus ja hän oli mm. koulukiusattu. Tässä hieman tarinaa:
His mother remarried; Langan has few fond memories of his stepfather. ”When I
was a kid, I was conditioned against showing any signs of brilliance,” Langan
recalls. ”My stepfather constantly asked me difficult questions, and when I'd give
him correct answers to those questions, he'd bat me in the mouth or something
of that nature to let me know he didn't appreciate a guy trying to be smarter than
he was.”
SCHOOL WAS NO HAVEN for the budding genius, either. Langan, whom
teachers would praise for his college-level work, says he was picked on by peers
– not only because of his intellect, but because he was usually dressed in tattered clothing and showed signs of abuse.
”I'd go to gym class covered with welts and bruises, and you know, kids can be
cruel. That was in addition to dressing like a ragamuffin – I didn't have a pair of
mated socks to my name, and the front of my hand-me-down tennis shoes were
torn open. They'd see all that, and sometimes they'd come at me like a school of
piranha. That's when I turned to the weights.”
Langan began strength training when he was 12, immediately fell in love with the
benefits of bodybuilding, and has worked out ever since. For a while in the late
'90s, he was novelist Tom Wolfe's training partner at a gym in Southampton.
In addition to being one of the world's smartest men, he's also incredibly strong,
and recently got the chance to show off his training methods and impressive
physique in a Muscle and Fitness magazine profile. Most geniuses don't boast a
500-pound bench press, but that hardly surprises him.”I had some bad experiences in high school and college which caused me to
become totally disgusted with the intellectual mainstream,” Langan says. ”I
became a regular guy, more or less, throughout my 20s.” - 18.
-
#15 meinasin yhdessä vaiheessa ryhtyä seuraamaan blogiasi, koska naisten pitämät asiablogit ovat harvinaisia. Lopetin, koska en pääse kommentoimaan.
Sanon vain, että varkautelaisen reservin aliupseeri Juhani Putkisen ja muutaman muun debatöörin mielipiteet ovat peittelemätöntä venäläisvastaista rasismia. Ei edes yritetä perustella mielipiteitään muuten. Kansaa, kulttuuria ja poliittista eliittiä ei erotella mitenkään. Maan historia ei tunneta lainkaan.
Myönteistä on, että tämä hardcoreporukka hyväksyy nykyään jopa ukrainalaiset. Heitä ei enää lasketa kauheiksi venäläisiksi. Ritva Santavuori ja monet muut pitävät yhä kaikkia slaavilaisia kansoja ja muitakin reaalisosialismin ikeen alle joutuneita 'ryssinä'. Santavuori tiettävästi kieltäytyy yhä matkustamasta Baltian maihin. - 19.
-
Buji, disabloin kommentoinnin yhdessä vaiheessa kun sinne alkoi tulla häirikköpostauksia - ja puhdistin sitten roskaa muutaman päivän ajan. Nyt sinne pääsee kommentoimaan, jos sinulla on blogger-tili.
On valtava virhe sotkea Venäjän johto ja kansa toisiinsa. Mutta Venäjän valtio on oma lukunsa, ja se että maata hallitaan kuin jotain mongoli-imperiumia, on kaikki katastrofin ainekset valmiina.
Voidaan vain miettiä, jos Ivan IV:n retki Novgorodiin 1471 olisi epäonnistunut, ja Novgorod olisi noussut Venäjän johtoon Moskovan sijaan - millainen Venäjä olisi tänään ja millainen se olisi ollut Novgorodin hegemoniassa…?
- 20.
-
Panu, pelastivatko insinöörit Suomen?
- 21.
-
Kävin Georgian tilanteen kuumennuttua tsekkaamassa rakkaan, kultaisen Vunet:tini ”uutisointia” aiheesta, eikä pettymystä tullut. Mm.:
http://www.vunet.org.cn/kotimaa/story-732.html
Ei voi sanoa kuin että huh - huh…
- 22.
-
Yksi kunnon ”opetus” riittäisi hoitamaan naapurit nöyräksi. WW2
- 23.
-
On surullista ja pelottavaa katsoa, kuinka meistä melkein kaikki on onnistuneesti sumutettu aivan väärille raiteille tässä Georgian kriisissä ja sen luonteen ja laajuuden havaitsemisessa. Olen kuitenkin itse nyt ymmärtänyt suuren kuvion todellisen luonteen. Pyydän teitä kaikkia käymään huolellisesti lukemassa blogissani kirjoituksen asian tiimoilta. Mielestäni asian ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää meille kaikille. Älkää antako asian tähtiensotamaisella tavalla uskomattoman luonteen hämätä. Nyt on tosi kyseessä ja sen tajuaminen voi olla oleellista esim. tilanteesta mahdollisesti aiheutuvan katastrofin läpikäymisessä!
- 24.
-
MOlavi, tuo sivusto ei todellakaan tuottanut pettymystä, ei…
Mistä johtuu, että intellektuellit ja taiteilijat ovat aina tunteneet vetoa fasismiin - niin mustaan kuin punaiseenkin?
- 25.
-
Mitä minä sanoin. Nyt Putin syytti koko Georgian sotaa USA:n salajuoneksi, ja varmisti itselleen vasemmiston sympatiat.
- 26.
- 27.
- 28.
-
”Irakin sota alkoi siksi, että USA(n Irakin suurlähettiläs) antoi Saddamin ymmärtää, että Irakin ja Kuwaitin väliset asiat kuuluvat vain Irakille ja Kuwaitille, USA ei puutu niihin.
Minäkin olen kuullut tämän salaliittoteorian.”
Ei tullut mieleen että se voisi olla totta? Miksi Saddam olisi valloittanut Kuwaitin jos odotettavissa oli vastahyökkäys amerikasta? Ainoa järkevä selitys on, että Saddam uskoi ettei USA puutu asiaan ainakaan sotilaallisesti. Vai onko sinun teoriasi Saddamin logiikasta se, että ”no ne rättipäät on niin hulluja, ei niistä tiedä mitä ne milloinkin aikoo”?
”Bush antoi luvan hyökätä Afganistaniin päivää ennen WTC-iskuja. Tosin mediassa asia esitetään edelleen siinä muodossa kuin Panukin sen esitti, eli että Afganistaniin mentiin WTC-iskujen takia.
Ja sinulla on varmaan myös lähdeviite tälle?”
Kaiva itse netistä. Tosin eihän ne kelpaa kun ne on niitä salaliittoteorioita.
28.8.2008 klo 19.29, pari korjausta (vierailija)
Joo… Tämä on suorastaan koulukirjamainen esimerkki vainoharhavasemmiston argumentointitavoista. Ensin tullaan tekemään ”korjauksia” eli esitetään salaliittoteoria totena. Sitten puolustaudutaan sanomalla, että sehän ”voisi olla totta.” Ja pystytkös sinä muka todistamaan, ettei ole totta? Lähdekritiikkiä tai -viitteitä ei tietenkään tarvita, koska väitteen esittäjän tehtävä ei ole esittää väitteelleen perusteluita, se työ kuuluu toisille.Lopuksi ollaan loukkaantuneita siitä, että joku kehtaa nimittää salaliittoteoriaa salaliittoteoriaksi. Ja annetaan ymmärtää, että turha tätä kinaamista on jatkaa, kun vastapuoli on niin rajoittunut ja ennakkoluuloinen.
- 29.
- 30.
-
”Oikeutta myöten on sanottava, että tämäntasoista argumentaatiota esiintyy myös äärioikeiston puolella.”
Johtuu siitä kolumnisi lopussa mainitusta asiasta, että nyky(ääri)vasermmistolaiset kakarat osaavat vain sitä yhtä vierasta kieltä. Enempää ei kuitenkaan tarvita, koska juuri tuo amerikankieli (hehheh…) avaa nettiajan ansiosta tien ehtymättömien salaliittoteorioiden äärelle. Sen sijaan nyky(ääri)oikeistolaiset kakarat osaavat vain yhtä kotimaista, nimittäin nakkijonoöyhötyskeskikaljasuomea, mikä suojaa heitä pitkälle kehitellyiltä salaliittoteorioilta.
- 31.
-
Valitettavasti Saksan entisen ministerin von Bülowin kirja on lainassa, joten en voi katsoa viitteitä. Tietenkin monessa mediassa on vastauutisia ja tietoiskuja, joissa dementoidaan asioita ja julistetan kaikki salaliittohörhöjen jutuiksi. Kuitenkin Pakistanille ja Intialle ilmoitettiin hyökkäyksestä Afganistaniin jo kauan ennen WTC-iskuja. Ehkäpä netistä löytyy viitteet…
- 32.
-
Hauskinta asiassa on se, että yhdysvaltainvastaiset salaliittoteoriat ovat myös uusnatsien suosiossa. Katsokaapa vaikka tätä:
- 33.
- 34.
-
”On valtava virhe sotkea Venäjän johto ja kansa toisiinsa. ”
Samaa voi sanoa Yhdysvalloista.
- 35.
- 36.
-
http://www.swg-hamburg.de/Buchbesprechungen/1Grosste_Zumutung.pdf
En ole huomannut keskustelua Puolasta netissä. Lieneekö kyse Böhlerin ja Heintzin linjeroista? Putkinen on kyllä Taylorin kannalla sotasyyllisyydestä eli kaikki Puolan niskaan, mutta itse asiassa hän taitaa diggailla nykyistä Puolaa ja on aika amerikkalaisilla linjoilla muutenkin.
- 37.
-
Ironmistress, mielenkiintoinen teoria. Itse en ole käynyt, mutta kertovat Novgorodin-Pihkovan seudun olevan vaurainta ja siisteintä Venäjää nykyäänkin. Ja jopa ilman öljyvaroja ja/tai valtion hallinnollisia tulonsiirtoja.
Panu, Neuvostoliitossa oli aikoinaan 270 miljoonaa ja Itä-Euroopan 'kansandemokratioissa' noin 110 m asukasta. On hyvä että näistä 380 ihmisestä jo 230 m hyväksytään eurooppalaisiksi. Mielenkiintoista nähdä kunhan Turkki ja Ukraina ovat EU:ssa, etsivätkö rasistit viholliskuvansa Euroopan sisä vai ulkopuolelta? Muslimit ovat sisällä, kiinalaiset ulkona, slaavit 'fifty-fifty'…
- 38.
-
SUOMI TEKI HISTORIANSA PAHIMMAN VIRHEENSÄ TOUKOKUUSSA 1918, KUN EI HYÖKÄNNYT PIETARIIN, EIKÄ TUHONNUT TÄTÄ SUOMALAISELLE MAALLE ASETETTUA AASIAN PAISETTA! Laitan tähän tekstin, jonka isoisäni kirjoitti Raudussa 23.5.1918. ”KOHTA RYNTÄÄMME PIETARIIN JA RYSSÄ HAKATAAN NIIN PERUSTEELLISESTI ETTEI SE SIITÄ 1000 VUOTEEN NOUSE! ON SUUREMMOISTA SAADA ELÄÄ TULEVAN SUUR-SUOMEN AAMUNSARASTUKSESSA. SUOMI SEISOO SUURUUTENSTA TAI TUHONSA EDESSÄ”! Nämä Etelä-Pohjanmaan miehet olivat riisuneet ryssät aseista, murskanneet punakaartit, itsenäistäneet Suomen ja olivat nyt valmiita viimeistelemään suuren Isänmaallisen työnsä iskemällä itään— Pietariin. Mutta, tuolloin nämä Isänmaan Miehet petettiin ja petturit iskivät tikarin heidän selkäänsä! Isoisäni osallistui myös heimosotiin, mutta voima puuttui niistäkin operaatioista, pelkurimaisten poliitikkojen takia. Vaikka isoisäni kuoli 20.11. 1986 samana vuonna ja PÄIVÄNÄ, kun MINÄ SYNNYIN. Hänen henkinen perintönsä SUUR-SUOMI velvoittaa MINUAKIN. Suurenmoinen olikin innostus eilen iltana, kun 26 NUORTA SUUR-SUOMI AATTEELLE ELÄMÄNSÄ JA TULEVAISUUTENSA PYHITTÄNYTTÄ NUORUKAISTA, kokoontui perustamaan UUTTA LIIKETTÄ! Esikuvanamme, LAPUANLIIKE, VALKOKAARTI, IKL, AKS, SINIMUSTAT! Päämäärämme ei ole PARLAMENTAARINEN, PYRIMME VALTAAN VOIMAKEINOIN. Isänmaallinen into on tarttuvaa, tavoitteemme on nähdä RYHDIKKÄIDEN VAHVOJEN NUORUKAISTEN MARSSIVAN KAUPUNKIEMME KADUILLA KAIKKIALLA SUOMESSA! Syksyn aikana aloitamme toiminnan, joka tempaa Suomen nuoret miehet mukaansa ylös ja irti unteluuden sekä hervokkuuden mustasta yöstä! SUUR-SUOMI, ROTU, KANSA-SIINÄ UUSI KOLMINAISUUS!
- 39.
-
Onkos Sepi päässyt vankilan koneelle?
- 40.
-
Laitavasemmiston jatkuvana (sokeana) sympatian kohteena ei ex-kommunistisuurvalloista ole pelkästään Venäjä. Kiinaa suorastaan palvotaan vaikka se lienee brutaalin kapitalismin ja ympäristäön tuhoamisen saralla vähintään Venäjän tasoa. Melkein hämmentävää oli viime keväänä eräästä tunnetusta laitavasemmiston lehdestä lukea miten Tiibetin tapahtumat olivat CIA:n järjestämiä provokaatioita ja todellisia (ainoita) uhreja olivat Tiibetissä asuvat kiinalaiset. Lienee turha mainita kuinka samainen lehti suhtautuu Georgian kriisiin.
”Kysyykö joku vielä, miksi Kokoomus alkaa minustakin vaikuttaa ihan fiksulta puolueelta nykyoloissa äänestettäväksi?”
No minä kysyn. Ei kai tuo laitavasemmiston järjettömyys ole vallannut kaikkia muita puolueita? Se olisi ainoa syy harkita kokoomuksen äänestämistä.
- 41.
-
No kyllähän SDP:ssä kaikki ovat aina ”rauhan puolella” ja myös armeijalta rahaa ottamassa, vastustamassa Naton jäsenyyttä, pienentämässä päästöjä ja muutenkiin aina vastuuttomuutta ja järjettömyyttä edustamassa. Kepulit taas ovat konservatiivisuudessaan jämähtäneet Kekkosen aikaan, vaikka tilanne on ihan erilainen nyt. He luottavat Venäjään kuin Neuvostoliittoon.
- 42.
-
#41. Erkki Tuomioja tuntui tämän aamun radiohaastattelussa kannattavan asevelvollisuutta ja Suomen itsenäistä aluepuolustusjärjestelmää. Ainakin arveli Ruotsin joutuvan peruuttamaan oman maanpuolustuksensa alasajon.
- 43.
-
Niin. Juuri hän haluaa valehdella Naton merkitsevän aluepuolustuksesta ja asevelvollisuudesta luopumista.
Todellisuudessa hän oli hallituksessa, joka esim. vähensi reservit alle puoleen ja lakkautti monta varuskuntaa. Tämä lähes avoimesti venäläismielinen iljetys on ollut maallemme äärimmäisen haitallinen elämäntyöllään.
- 44.
-
Panu: ”Venäjän raakuudet ovat siis heikon uhrin säälittäviä yrityksiä sopeutua maailmankaupan epäoikeudenmukaisuuksiin, ja viime kädessä Yhdysvallat, tai ”kansainvälinen kapitalismi”, on niistäkin moraalisessa vastuussa.”
Venalaiset itse tuntuvat usein olevan tata mielta, siis etta USA ja ”lansi” ovat moraalisesti vastuussa Venajan vaikeuksista ja ylipaataan kaikesta pahasta - ei toki niin, etta he pitaisivat Venajaa heikkona ja saalittavana uhrina. Kirjoittelin venalaisen kaverini kanssa hiukan tasta Georgian sodasta ja han sanoi melko suoraan, etta USA ja lansi ovat toimineet pahasti eika niille voida antaa Georgian sotaa anteeksi, ikaan kuin ”lansi” ja USA olisivat ne ainoat syylliset sotaan. No, venalaisten silmissa ne ovatkin.
”On täysin mahdollista myöntää Yhdysvaltojen olevan monessa suhteessa arveluttava ja pelottava maa ja silti myös nähdä ne täysin ymmärrettävät syyt, miksi venäläisestä hirmuvallasta kärsineet pikkuvaltiot haluavat Yhdysvaltain turviin. Pystyykö äärivasemmistolainen muka tarjoamaan niille parempaakaan vaihtoehtoa?”
Tassa taas asia, jota venalaiset eivat usein nae; heidan mielestaan vain naiden maiden johtajat havittelevat liittoa USA:n kanssa, kun taas kansa haluaisi olla kaveria Venajan kanssa. Monet venalaiset eivat aidosti tunnu ymmartavan, miksi Venajaa kukaan pelkaisi ja kokevat pelon osoitukset henkilokohtaisina loukkauksina.
IM: Venajan kansaa ja hallintoa ei pida sekoittaa, se on totta, mutta valitettavan laaja tuki Putinin hallinnolla kansan keskuudessa silti on. Ja ihan aidosti, ilman mitaan vaalivilppeja. Pravdan englanninkieliselta foorumilta kun lukee juttuja, ne ovat aika huolestuttavia, kun ajattelee, etta kyseessa ovat _koulutetut_ venalaiset ihmiset, koska kouluttamattomien englannintaito ei riittaisi keskusteluun foorumilla.
- 45.
- 46.
-
Panu ja =lio: Oletteko ikinä miettinyt sitä, miten ”sosialismi yhdessä maassa” ja ”kansallissosialismi” ovat sekä käsitteellisesti että sisällöllisesti täysin sama asia?
Kiinan hallinto on täysin fascistinen, ja on kumma juttu, miten fascismi on kautta aikojen kiehtonut juuri älykköjä.
fatima1: On riittävän paha asia, jos mies on sotahullu, mutta silloin kun naisesta tulee sotahullu, niin se on jotain todella vastenmielistä. Mene itse armeijaan jos se tuntuu niin kivalta.
- 47.
-
”Eikä se sinänsä mikään ihme ole: Yhdysvallat edustaa myös niin monia uusnatsien vihaamia asioita, kuten ”neekerimusiikkia”, demokratiaa, markkinataloutta ja ihmisten oikeutta nussia haluamansa väristen partnerien kanssa”
Haluaisin nussia arabi- ja/tai neekerinaisen kanssa. Mitä teen?
- 48.
- 49.
-
Taikka mene jonnekin pakolaiskeskuksen äärelle roikkumaan. xD
”SUOMI TEKI HISTORIANSA PAHIMMAN VIRHEENSÄ TOUKOKUUSSA 1918, KUN EI HYÖKÄNNYT PIETARIIN, EIKÄ TUHONNUT TÄTÄ SUOMALAISELLE MAALLE ASETETTUA AASIAN PAISETTA! Laitan tähän tekstin, jonka isoisäni kirjoitti Raudussa 23.5.1918. ”KOHTA RYNTÄÄMME PIETARIIN JA RYSSÄ HAKATAAN NIIN PERUSTEELLISESTI ETTEI SE SIITÄ 1000 VUOTEEN NOUSE! ON SUUREMMOISTA SAADA ELÄÄ TULEVAN SUUR-SUOMEN AAMUNSARASTUKSESSA. SUOMI SEISOO SUURUUTENSTA TAI TUHONSA EDESSÄ”! Nämä Etelä-Pohjanmaan miehet olivat riisuneet ryssät aseista, murskanneet punakaartit, itsenäistäneet Suomen ja olivat nyt valmiita viimeistelemään suuren Isänmaallisen työnsä iskemällä itään— Pietariin. Mutta, tuolloin nämä Isänmaan Miehet petettiin ja petturit iskivät tikarin heidän selkäänsä! Isoisäni osallistui myös heimosotiin, mutta voima puuttui niistäkin operaatioista, pelkurimaisten poliitikkojen takia. Vaikka isoisäni kuoli 20.11. 1986 samana vuonna ja PÄIVÄNÄ, kun MINÄ SYNNYIN. Hänen henkinen perintönsä SUUR-SUOMI velvoittaa MINUAKIN. Suurenmoinen olikin innostus eilen iltana, kun 26 NUORTA SUUR-SUOMI AATTEELLE ELÄMÄNSÄ JA TULEVAISUUTENSA PYHITTÄNYTTÄ NUORUKAISTA, kokoontui perustamaan UUTTA LIIKETTÄ! Esikuvanamme, LAPUANLIIKE, VALKOKAARTI, IKL, AKS, SINIMUSTAT! Päämäärämme ei ole PARLAMENTAARINEN, PYRIMME VALTAAN VOIMAKEINOIN. Isänmaallinen into on tarttuvaa, tavoitteemme on nähdä RYHDIKKÄIDEN VAHVOJEN NUORUKAISTEN MARSSIVAN KAUPUNKIEMME KADUILLA KAIKKIALLA SUOMESSA! Syksyn aikana aloitamme toiminnan, joka tempaa Suomen nuoret miehet mukaansa ylös ja irti unteluuden sekä hervokkuuden mustasta yöstä! SUUR-SUOMI, ROTU, KANSA-SIINÄ UUSI KOLMINAISUUS!”
Eipä tuohon voi sanoa kuin: Sieg hail ja hallelujaa! On niin paksua uskonnollis sävyitteistä probaganda kiihkoilua että oksat pois.
- 50.
- 51.
- 52.
-
Minustakaan ei ole rasismia, että sanotaan niin kuin asiat ovat. Osa kansasta Venäjällä tietysti on pakolla rasisti ja fasisti, mutta tietääkseni kyllä se fasismi ja sovinismi, raakuus ym. synnit ovat aika syvällä kulttuurissa. On sitten pakko tai ei eli aito vasisti tai ei, niin vasisti kuitenkin. Totalitarismin tai minkä syytä, mutta lähes jokainen venäläinen uhoaa samaa paskaa ja valheita kuin johtonsakin. Vain harvat uskaltavat olla erimieltä.
- 53.
-
Panu,
lyhyesti:
poikani on lukenut Chomskya ja nyt vihaa Yhdysvaltoja raivoisasti. Miten voin auttaa häntä?
- 54.
- 55.
-
”Panu ja =lio: Oletteko ikinä miettinyt sitä, miten ”sosialismi yhdessä maassa” ja ”kansallissosialismi” ovat sekä käsitteellisesti että sisällöllisesti täysin sama asia?”
Kyllähän sitä usein on ajatellut että poliittinen mielipideakseli on itse asiassa ympyrän muotoinen; kun menee tarpeeksi kauas oikealle niin päätyykin vasemmalle, ja päinvastoin.
- 56.
- 57.
-
Aila Niinimaa-Keppo on melkoinen asiantuntija Kaukasian asioissa. Tämä on hyvä tiuetoisku, joka selvittää hyvin sen propagandan, jota tiedotusvälineissä liikkuu.
Hauska yksityiskohta on kuvaus Koivistosta 90-luvulla, joka Kepon mukaan N-liiton romahtamisenkin jälkeen siis saarnasi Venäjän asioilla USA:ssa.
- 58.
-
http://www.uusisuomi.fi/mielipide/33886-etela-ossetia-%E2%80%93-stalinin-propaganda-ase
Siis äskeinen linkki taisi mennä kitkeriin kommentteihin.
- 59.
-
Kaisla on mulatti.
- 60.
-
”Vie hänet Venäjälle. Se kyllä parantaa pojan.”
No hän vihaa myös Venäjää.
- 61.
- 62.
-
No sen verran yleistietoa, että varmaankin lapsus. Taidat jostain muusta syystä olla pitämättä naisesta?
- 63.
- 64.
-
Onko varmaa, että Neuvostoliiton aikana ei Abhasialla ollut tällaista nimeä?
Koiviston puheet YK:n yleiskokouksessa ym. lienee tarkistettavissa luotettavista lähteistä.
Oikeistolainenhan nainen on.
- 65.
-
Kirjoituksessa Georgian ensimmäisen hallituksen jäsenen todistus valkuuttaa ainakin minut. Tästähän juuri paljastuu etupiiriajattelu ja siis se, miksi media valehteli Georgiasta ja EU-tarkkailijat valehtelivat Shevardnadzen vaalit rehellisiksi. USA petkutettiin, kun öljyputkea ei tullutkaan ja Sheva rosvosi kaiken. Siksi USA ja suurvallat näyttivät georrgialaisille vihreää valoa haukkumalla Shevan vaalit ja rohkaisemalla ilmeisesti kansaa.
Toivottavasti USA nyt alkaisi ”kantamaan vastuuta” Georgiasta ja estäisi lisävalloitukset.
- 66.
-
”poikani on lukenut Chomskya ja nyt vihaa Yhdysvaltoja raivoisasti.”
Minä en ole vielä löytänyt riviäkään Chomskya ja vihaan silti USA:ta raivoisasti. Tai sanotaanko että yhdyn Freudiin: ”Se [Amerikka] on suuri virhe.”
Tämän jutun kommentointi on suljettu.
